Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Prinssi pääsi valtakuntaansa


Peikkokukkulan Prinssi pääsi valtakuntaansa kevään toisena päivänä. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat kauneimmat laulunsa. Hedelmäpuut olivat vaaleanpunaisissa ja liiloissa kukissa. Luumupuu oli vaihtanut valkoisen kukkapilvensä tuoreen vihreisiin lehtiin. Violetat loistivat täydessä kukoistuksessaan Prinssin valkoisen linnan sisäänkäynnnin molemmin puolin. Kukkapenkit keikistelivät oransseina ja hempeän liiloina. Sinisade on aloittamassa huumaavaa kukintaansa. Vadelmapensaisiin oli ilmestynyt lehdet. Koivun hiirenkorvat olivat kasvaneet koivunlehdiksi. Kyyhkysperhe oli saanut poikasia. Koko Peikkokukkulan luonto oli valmistautunut ottamaan Prinssinsä vastaan parhaimmassa paratiisipuvussaan. Prinssin vanhemmat, karvaiset sisarukset sekä Peikkokukkula on onnesta sekaisin!
---
P.S. Jopa kuvanmuokkausohjelma näyttää olevan sekaisin, sillä kuvan rajaustoiminto ei toimi! En saa tuota typerää auton takaluukkua pois kuvasta.

26 kommenttia:

  1. Onnittelut vielä kerran.
    Rauhaisaa kotiinpaluuta.
    Nautinnolisia hetkiä kukkulan prinssin kanssa. <3

    VastaaPoista
  2. Älä välitä, en edes huomannut auton takaluukkua, huomiopiste on ihan toisaalla! :)

    VastaaPoista
  3. Auton takaluukkua ei olisi huomannut, jollet olisi maininnut. Vähän sama kuin "älä ajattele valkoista elefanttia". Innolla odotan, miten koirulit suhtautuvat uuteen tulokkaaseen!

    VastaaPoista
  4. VAU! Onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  5. Mitä koirulit olivat mieltä kun Mamma oli niin pitkään poissa?
    Varmasti oli ollut kova ikävä...

    VastaaPoista
  6. Ihana kuva ja teksti! Sopisi satukirjaan :) -Elle

    VastaaPoista
  7. Ihanaa. <3 Minäkin sain haeskella pitkään, ennen kuin löysin kuvasta takaluukun - enkä sittenkään olisi tunnistanut sitä takaluukuksi. :-D

    VastaaPoista
  8. Ihanaa kotiinpaluuta!!!Siellä on niin onnellisen näköinen perhe! <3

    VastaaPoista
  9. Kiva että ootte kotona.Kyllä tuollaiseen valtakuntaa Prinssin on hyvä tulla.Ihana kuva.Onnen täyttämiä päiviä teille.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa kotiinpaluuta ja onnea vielä koko perheelle.Toivottavasti koirulit suhtautuvat uuteen perheenjäseneen myötämielisesti. Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  11. Olipas ihana vuodenaika prissin saapua valtakuntaansa. Sinulle varmaan myös ihana kun kevät oli varmaan edennyt aimoharpauksen sinä aikana. Varaan koirulit olivat innoissaan paluustasi.

    VastaaPoista
  12. Kaunis valtakunta pikku prinssillä.
    Luontokin tervehti kauneudellaan kotiin saapujia...:)

    VastaaPoista
  13. Ihan vanhaa sydäntä puristaa onni teidän onnestanne! Eikös vaan kaikki ollutkin tuon aarteen arvoista?

    VastaaPoista
  14. Minäkään en olisi huomannut sitä luukkua...:) voi kun ihanaa että teillä on kevät täällä alkaa pian pahin aika ennen lumen tuloa...(kunpa lumi tulisi heti ilman sitä kurjaa räntä-keliä) varmaan ihanaa olla käärön kanssa kotona ! :) terv. etelä-Pohjanmaalta

    VastaaPoista
  15. Hyvältä - siis kauniilta - näyttää Prinssin valtakunta!
    Ja vanhemmat kans!

    VastaaPoista
  16. ja kauniiseen valtakuntaan pääsikin!<3

    Onnea sylintäydeltä teille kaikille!<3

    Kuulen kuinka linnutkin laulavat kauneinta lauluaan.!<3

    VastaaPoista
  17. Ihana kuva ja kyllä todella kauniisti luonto otti pienen prinssin vastaan:):) Oikein paljon vielä onnea maailman kalleimmasta aarteesta<3<3 Eikö olekin jännää, miten ennen lapsen saantia on voinut kuvitella rakastavansa jotain ihan äärimmäisen paljon, mutta kun saa lapsen, äidinrakkauden voima peittoaa alleen kaiken muun<3 Innolla odotan juttua siitä, miten teidän karvaiset kullanmurut ovat uuteen tulokkaaseen suhtautuneet:)

    VastaaPoista
  18. Hui kun nousi ihan iho kananlihalle uudesta ihmisen alusta.
    Paljon onnea ja pikkuprinssin tuoksuisia päiviä <3

    VastaaPoista
  19. Ihanaa, kun pääsit Peikokukkulalle. Miten karvaiset ovat suhtautuneet prinssiin? Iloisia päiviä prinssin kanssa ja onnea elämän suuresta lahjasta. Nukkekoti Jie/Taina

    VastaaPoista
  20. Olette olleet ajatuksissa, mutta nyt vasta ehdin tänne asti tavallisesta arjesta pyörryksissä.

    Onnea äidille! Onnea isälle!
    Onnea pienelle perheenlisälle!

    Miten ihana Peikkokukkula otti Prinssinsä vastaan, kyllä hänen kelpaa siellä vaunuissa auvoisimmat unensa uinailla.

    Onnea!

    VastaaPoista
  21. Upea vastaanotto! Ja miten ihanaa, etta olette nyt omassa kodissa ♥

    VastaaPoista
  22. Oi miten kaunista! Minulle tulee yleensä tussa vaiheessa (siis kun pääsee vauvan kanssa kotiin) vähän epäåtodellinen olo. Kaikki on yhtäkkiä niin erilaista!

    teillä on kyllä kaunis koti, ja ihana että siellä on kevät puhkeamassa kukkaan! -silmis

    VastaaPoista
  23. Onnea ja iloa uudenlaiseen kotielämään Peikkokukkulalla! Pikkukoirat varmaan ihmeissään :-)

    VastaaPoista
  24. Suloista <3 Ihanaa aikaa koko perheelle <3
    tv. Pohjois -suomesta poppoo

    VastaaPoista
  25. Onnea koko perheelle! En huomannut takaluukkua ollenkaan...piti ihan etsiä.Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista