Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 22. heinäkuuta 2010

100 asiaa Peikkokukkulan Miasta

Olen ajatellut, etten ota osaa tähän, mutta kun olen aikani lueskellut toisten 100-listoja, niin olen tullut tulokseen, etteivät ne ole lainkaan tylsiä. Ken ei ole kiinnostunut, voi helposti hypätä toiseen blogiin;) Minusta on ollut kiinnostavaa lukea ”paljastuksia” monien lempiblogieni kirjoittajista. Tässäpä minun listani, olkaa hyvät. Samalla voitte ihastella Peikkokukkulan sumuisia talvimaisemia.


1. Pidän nimestäni. Kiitos siitä äiti! Mia on kätevän lyhyt ja kansainvälinen nimi, Emilia taas on romanttinen.
2. Sukunimeni on outo yhdistelmä, mutten tahtonut jättää Aaltosta pois, sillä se on osa suomalaista identiteettiäni ja sitäpaitsi sen semanttinen merkitys on kaunis ”olita”.
3. Tahdoin kaksiosaisen sukunimen, sillä Chilessä kaikilla on kaksi sukunimeä. Nyt täällä luullaan, että Aaltonen on isäni sukunimi ja Huenteo äitini :D Ja kaiken huipuksi ihmetellään, onko Aaltonen Mapuche-sukunimi!?
4. Minusta on hauska keksiä nimiä koirilleni. Niillä onkin kymmeniä lempinimiä.
5. Minusta suomalaiset sukunimet ja katujen nimet ovat kiinnostavia ja ihania, eikä niihin kiinnittänyt Suomessa mitään huomiota. Nyt kun täällä kaikkien kaupunkien kaduilla on samat chileläisten historiallisten henkilöiden ja tapahtumien nimet, niin oikein maistelen suomalaisia nimiä.
6. Kun lähetän tilauksia Suomeen ja kirjoitan kuoriin kadunnimiä, hymyilen niille.
7. Ompelen tässä samalla, kun kirjoitan tätä listaa.
8. Mieheni tahtoo aina tietokoneen klo 21 illalla...ja tämä liittyy minuun siten, että hyvin harvoin olen koneella klo 21 jälkeen...ja sillä tavalla, että tahdon oman tietokoneen!

9. Rakastan kotiani.
10. Rakastan koiriani.
11. Rakastan miestäni.
12. Mutta edellisten järjestys meni pieleen;)
13. En ole koskaan tahtonut lapsia
14. ja tunnen siitä syystä itseni epänormaaliksi
15. varsinkin tässä kulttuurissa
16. pelkään äitiyttä, vastuuta lapsesta ja synnytystä
17. toivon, että muuttuisin siinä suhteessa

18. keräilen vanhoja nukkeja
19. teen nukkeja ja minulla on nukentekijän koulutus
20. olen FM ja äidinkielenopettaja
21. tykkään kirjoittamisesta
22. Tykkään lukemisesta, vaikka se on Chilessä jäänyt vähemmälle kuin Suomessa.
23. Ruoka ilman kasviksia ei ole ateria.
24. Jos ottaisin jonkun muun rodun kuin chihuahuan, se olisi kiinanharjakoira .
25. En ole koskaan tahtonut muuttaa Suomesta pois
26. mutta elämä on
27. joskus täytyy tehdä vaikeita valintoja ja elää niiden kanssa
28. Elämäni täällä on kuitenkin mukavampaa ja mielenkiintoisempaa kuin se olisi Suomessa (niin ainakin luulen).

29. Minulla on ikävä mummoani, joka kuoli vuosia sitten :(
30. Elämäni oudoin asia oli rakastuminen ulkomaalaiseen mieheen ja vielä latinoon!
31. Luulin, että latinot eivät ole käteviä käsistään eivätkä tykkää lemmikeistä.
32. Olin väärässä molemmissa asioissa, enkä tajua, mistä olin saanut sellaisia järjettömyyksiä päähäni.
33. Kotona lempihuoneeni on makuuhuone, sillä se on esteettisesti onnistunein.
34. Mutta rakastan myös työpöytääni, sillä sen ääressä saan aikaiseksi kaikkea kivaa.
35. Vaikka rakastan chihujani, inhoan niiden räksytystä!
36. Minua harmittaa, etten voi jakaa suomen kieltä, kielellisiä leikkejä enkä vitsejä mieheni kanssa.
37. Emme voi keskustella kirjallisuudesta, sillä mieheni ei nykyään lue mitään.
38. Emme voi keskustella telkkariohjelmista, sillä minä en katso telkkaria.
39. Keskustelemme siis koiristamme ja tulevaisuuden suunnitelmista, puutarhahommista ja rakentamisesta.

40. Olemme mieheni kanssa yhdessä 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa ja se on välillä vähän liikaa.
41. Meille matkustelu ja reissut ovat hankalia, sillä emme luota keneenkään riittävästi, jotta voisimme jättää koirat jonkun vastuulle.
42. Nyt olemme suunnitelleet talomme, koirien huoneen ja tarhan niin, että voimme pyytää jonkun tänne meille huolehtimaan koirista, eikä vaaratilanteita pitäisi päästä syntymään.
43. Olemme menettäneet yhden chihumme Chilessä, kun se oli tutulla hoidossa muutaman tunnin. Sinä aikana chihu juoksi auton alle.
44. Meidän kotimme on ryöstetty.
45. Meidän varastomme on ryöstetty.
46. Meiltä on ryöstetty kasveja ulkoa.
47. Nyt meillä on kalterit teetettävänä, mutta ilmeisesti kalterien tekijä on ryöstänyt meidän rahat, sillä hän ei vastaa puhelimeen, eikä ole pajassaan ja siis olemme maksaneet puolet työstä viisi kuukautta sitten!
48. Niin kauan kuin meillä ei ole kaltereita ikkunoissa ja ovissa, emme voi jättää taloa hetkeksikään yksin.
49. Minulla on mukava chileläinen aputyttö, johon voin luottaa.

50. Minulla on ikävä Suomesta sitä, että oli perhettä ja ystäviä, joita voi mennä tapaamaan iltaisin tai viikonloppuisin...nyt olen aika yksin.
51. Pukeudun Peikkokukkulalla niin huonosti, etten voi laittaa blogiini mitään ”päivän asu” kuvia. Aina työvaatteet päällä, jotkut vanhat retkut.
52. Concepcionissa on vain muutama vaateliike, joissa käyn.
53. Ostan todella vähän vaatteita, mutta ne, jotka ostan, ovat laadukkaita.
54. Vaatteet, joita ostan, ovat urheilullisia ja rentoja, sillä en tarvitse muita tässä elämäntilanteessa.
55. Joskus katselen haikaillen tyylikkäiden jakkujen ja leninkien perään, mutta koska en käy kodin ulkopuolella töissä, en tarvitse sellaisia.
56. Lempivaatemerkkini Chilessä ovat Columbia, North Face ja Rockford.
57. Voisi olla muitakin, mutta kun en jaksa panostaa....
58. Nyt on vähän iskenyt innostusta siihen, että voisin tehdä itse joitakin vähän nätimpiä vaatteita. Tosin en osaa ommella ihmisten vaatteita.
59. Kaipaan valtavasti kunnollisia sisustusliikkeitä, joita siis täällä ei ole.
60. Santiagossa olisi joitakin kivoja liikeitä, kuten Laura Ashley, mutta Santiago on niin mahdottoman kaukana.

61. En ole ottanut Chilessä yhtäkään espanjan tuntia, vaan olen oppinut kielen käytännössä.
62. siksi pärjään vain arkielämän tilanteissa
63. Olen laiska lukemaan espanjaksi kirjoja.
64. En pidä kielten opiskelusta.
65. Olen hulluna käsitöihin, enkä tahdo tällä hetkellä opiskella mitään muuta.
66. Minua pyydetään jatkuvasti antamaan tunteja, mutten tahdo.
67. Annoin yliopistolla muotoilun tunteja, mutta nautin paljon enemmän yksin työskentelystä. Siksi en aio suostua uudelleen, ehkä...
68. En tahdo opettaa siksikään, etten viihdy Concepcionin kaupungissa – maalla on niin mukavaa!
69. Aion avata oman nukkenäyttelyn ja pienen puodin tulevaisuudessa.
70. Olemme etsineet sitä varten tonttia yli kaksi vuotta, mutta mitään ei ole löytynyt,
71. koska tahdon tontin joen/järven/lammen rannalta, eikä sellaisia paikkoja ole tarjolla siellä, jonne mieheni tahtoo asettua.



72. Narskuttelen yöllä hampaita ja siksi minulla on purentakisko.
73. Silti joudun ottamaan lihaksia rentouttavaa lääkettä, kun tilanne menee oikein pahaksi.
74. Tapasin ihmisen, joka tahtoo tehdä meistä televisio-ohjelman.
75. Meillä on vain yksi tietokone ja tarvitsisimme molemmat oman.
76. Yoda on maailman suloisin chihukoira ja se nukkuu tässä vieressäni juuri nyt.
77. Suren jo nyt sitä, että Chiquitita on jo 10-vuotias. Toivottavasti sillä on vielä edessä pitkä ja terve elämä!
78. Meille tulee joskus lisää koiria.
79. Kaipaan rullaluistelua ja pyöräilyä Suomen kunnollisilla pyöräteillä.
80. Jos asuisin Suomessa, asuisin mieluiten saaristossa.
81. Tahdon joskus pianon.
82. Minua pyydetään joka vuosi televisioon esittelemään käsitöitäni, mutten ole suostunut menemään kuin kerran.

83. Kirjoitan mieluummin kuin puhun.
84. mutta kun saan puhua kiinnostavista asioista mukavien ihmisten kanssa, puhun kuin papupata.
85. Ihmiset, joista en pidä, saavat minut hyvin hiljaiseksi ja jäykäksi.
86. Olen paljon omissa maailmoissani, sillä ideat asustavat siellä.
87. Rakastan sisustuslehtiä.
88. Kirjoitan Suomen Chihuahuayhdistyksen lehteen.
89. En ole koskan käytänyt alkoholia enkä tupakoinut.
90. En ole niin optimisten luonne kuin haluaisin olla.
91. Luonto on kirkkoni.

92. Tahtoisin olla parempi ja lämpimämpi ihminen kuin olen.
93. Chilessä asuminen on latistanut tunneskaalaani.
94. Olen kirjoittanut päiväkirjaa koko nuoruuteni ja nyt bloggaus ajaa vähän saman asian.

95. Olen ollut melkein viisi vuotta Chilessä käymättä kertaakaan Suomessa.
96. Mutta kun luette tätä tekstiä, istun lentokoneessa matkalla sinne! Huh, kamalat lennot - kestää yli 30 tuntia yhteen suuntaan ja maksaa 1700 dollaria.
97. Peikkokukkulan blogiin tulee kuitenkin joka viikko uusia juttuja, olen laittanut ne ajastimella.
98. Kun pääsen koneelle, käyn lukemassa kommentit ja vastaan niihin, miten ehdin;)
99. Täältä tullaan Suomi ja salmiakki!!!
100. Kiitokset teille, jotka jaksoitte lukea tänne asti ja erityiskiitokset teille, jotka jaksatte myös kommentoida:)

35 kommenttia:

  1. Onpa mukavaa, että pääset käymään Suomessa. Toivotan sinulle mukavaa reissua :)
    Luen blogiasi säännöllisesti ja tykkään kovasti...

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvaa matkaa Suomeen!!! Varmasti jannittavaa paasta kaymaan siella noin monen vuoden tauon jalkeen. Toivottavasti llomasi siella on antoisa.

    Mielenkiinnolla luin sinunkin sata asiaa-listasi.

    Luulin, etta ompelet myos vaatteita itsellesi, kun olet kateva kasistasi. Minun aitini oli nuoruudessaan ompelija ja yritti sita taitoa siirtaa minullekin, aivan turhaan, silla en oppinut...

    VastaaPoista
  3. Heipä hei, Mia. Ja tervetuloa Suomeen!! Kauanko aiot viipyä täällä? Minusta oli kiva lukea sinusta...olen edelleen sitä mieltä, että elät satumaailmassa satuprinsessana:)

    VastaaPoista
  4. Sinulla on niin erilainen elämä kuin meillä "taviksilla" täällä Suomessa ja kuitenkin varmaan loppupeleissä aika samanlainenkin :) Mielenkiintoista oli lukea tämäkin lista niin kuin on ollut muidenkin. Niin erilainen se yhteiskunta siellä tuon ryöstämisen suhteen, että kasvitkin pihalta...

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa Suomeen, toivottavasti matkasi sujuu mukavasti! Saas nähdä, miten Suomi on mielestäni muuttunut tänä aikana! Oli mielenkiintoista lukea tämä lista ja elämäsi ratkaisuista. Olen aina silloin tällöin lueskellut blogiasi ja kerran kommentoinut, en ole siinä niin kovin ahkera. :)

    Toivottavasti saatte ne kalenterit taloonne ja muita suunnitelmia toteutumaan. Eilen oli uutisissa juttua siitä, miten Chilessä on nyt paljon lunta.

    VastaaPoista
  6. Oikein mukavaa Suomen reissua pitkän tauon jälkeen!
    Näitä 100-juttuja on ollut kiva lukea eri blogeissa,ja sinun 100 kohtaasi oli mielenkiintoista lukea.Nauratti muuten tuo,että Aaltosta luullaan Mapuche-nimeksi:D

    VastaaPoista
  7. Äsh, mitä olen miettinyt, tarkoitin tietysti kaltereita. Mulla on kalenteri tuossa pöydällä, ehkä sen takia kirjoitin taas mitä sattui!

    VastaaPoista
  8. Oi, tervetuloa Mia Suomeen!!!
    Olipa mukava lukea 100 asiaa sinusta!!

    VastaaPoista
  9. onpas mukavaa kuulla,että pääset käymään täällä suomessa!!!toivottavasti matkasi on onnistunut!:)

    VastaaPoista
  10. onpas mukavaa kuulla,että pääset käymään täällä suomessa!!!toivottavasti matkasi on onnistunut!:)

    VastaaPoista
  11. Mukavaa, että olet matkalla Suomeen. Nauti kotimaasi kesästä, ystäviesi tapaamisesta, suomalaisesta luonnosta ja rakkaasta äidinkielestämme!

    Oli kivaa ja kiinnostavaa lukea sata asiaasi. Uskoisin, että luonto on kirkko monille suomalaisille (ainakin monille luterilaisille, kuten itsellenikin). Minä olen valmistunut samaiselta laitokselta kuin sinä, mutta eri yliopistosta :)

    Hauska ajatella sinua hihittelemässä kadunnimille! Pidätkö eniten vanhoista ja tutuista nimistä, kuten Kauppa- tai Tulliportinkatu? Vai herättävätkö uudet nimet - vaikkapa Liito-oravankuja tai Vesihiidenkadu - enemmän hauskoja hetkiä?

    VastaaPoista
  12. Tervetuloa Suomeen pitkästä aikaa! Olen lueskellut blogiasi jonkin aikaa ja mielenkiintoista on ollut lukea tätä. Ystäväni asuu Concepcionissa, jonka luona vierailin vuosia sitten. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  13. Kiva oli lukea 100 asiaa sinusta :) Itsekkin olen pohtinut "listan" tekemistä saas nähdä.
    Miten kiva kun olet päässyt Suomeen käymään vuosien jälkeen. Toivotan sinulle onnistunutta reissua!

    VastaaPoista
  14. Ihana 100-asiaa ja kuvat.
    Tervetuloa Suomeen! Toivottavasti tämä kesä näyttää parhaat puolensa Sinulle!
    -arja-

    VastaaPoista
  15. Tervetuloa koti-Suomeen :)
    Vaikkapa hihittelemään auton ikkunasta ohi vilahtavia kadunnimiä, tai puhumaan kuin papupata rakasta äidinkieltä!

    VastaaPoista
  16. Taas ihana juttu sinulta ja mitkä kuvat! Sinulla on taito nähdä kaunista (ja tehdä kaunista) ja kirjoittat tosi mielenkiintoisesti, persoonallisia ajatuksia. Tykkään kovasti Peikkokukkulan Miasta!
    Ja mukava, kun lentelet Suomeen, enhä paraikaa. Ja tosi huomaavaista, kun olet muistanut meitä lukijoitasi ja ajastanut kirjoituksia.

    VastaaPoista
  17. 5) Sinulla on KIELEN TAJUA.

    7) suloista, kodikasta

    8) Nainen TARVITSEE oman huoneen ja oman tietokoneen. Tämä on minimi!

    12) Isee;-)

    13) Täydellisen ymmärrettävää - minusta.

    21) Hieno juttu!

    22) Elämän must!

    27) Joskus pitää hypätä pimeään löytääkseen valon.

    37) On kiva, jos toinen lukee, sillä jaettu nautinto on tuplanautinto.

    53) Juuri noin!

    86) Luovat ihmiset ovat näin.

    91) Saima Harmaja: "Metsä mun kirkkoni on."

    99) Elämyksellistä Suomi-lomaa!

    100) Kuka nyt ei jaksaisi sinua lukea;-) Olet minulle piristys, nauru ja nautinto♥

    (Jos kirjoitusvirheitä, niin syyt: Teen niitä nykyään usein ja niiden nimitys on 'näppisvirhe' ja meillä on vieraita ollut koko viikon...sekä hemmetin helle.)

    VastaaPoista
  18. Hei Mia,
    milenkiinnolla luin sinusta 100 asiaa. Mukavia juttuja ;D

    Oikein upeaa suomen matkaa sinulle ja toivottavasti sait miehesikin mukaaan.

    VastaaPoista
  19. Minusta näitä listoja on kiva lukea. Ymmärrän hyvin esimerkiksi sen, ettet ole koskaan halunnut lapsia ja että sitä tuntee itsensä välillä siitä syystä hieman oudoksi, aivan sama juttu mulla. Ja olihan tuossa listassa muutakin sellaista, mikä pätee myös minuun.

    Itse olen pitänyt suomalaisen sukunimeni virallisesti, mutta täkäläisittäin silti käytän välillä yhteisnimeä malliin miehen sukunimi-oma sukunimi. Aika painajainen kun oma sukunimi on pitkä suomalainen, missä on paljon vokaaleja, ja miehen sukunimi on samantyyppinen, vaikkakin täysin hollantilainen.

    Me kanssa pakkailemme täällä Suomen reissua varten, navigoinnin mukaan kilometrejä tulee 2150 ennenkuin olemme vanhempieni kotiovella, osa siitä toki laivassa. Lauantaiaamuna lähdetään. Ja koirat tulevat mukaan :)

    Ihanaa Suomen lomaa sinulle! Nauti kaikesta!

    intootje

    VastaaPoista
  20. Olipa kiva lukea tama lista sinusta!

    Harmi etta kotinne on ryostetty :(

    Oikein ihanaa Suomen lomaa!

    VastaaPoista
  21. Heippa Mia,
    Sina olet nyt menossa sinne kotosuomeen. Hyvaa matkaa ja mukavia hetkia ystavien ja sukulaisten kera.

    Me tultiin eilen takaisin. Joka vuodelta Suomi tuntuu vahan kaukaisemmalta mika puolestaan tuntuu oudolta kun muistan miten alkuaikoina ikavoin sinne valtavasti. Yli 20 v. on hurahtanut joten nyt siella on enaa niin vahan sukua. Siksi aina on mukava palata takaisin tanne kotiin. Suomessa usein kysytaan "kaipaatko sina takaisin tanne?" Usein kerron etta enpa enaa niin paljon koska lasten myota ovat juuret kasvaneet tanne. Taalla tuskin kukaan kysyy tai miettii moista koska tama on siirtolaisten asuttama maa. Puolestaan kyselevat eiko kukaan halua tulla tanne.

    Minulla oli sama juttu: en olisi koskaan uskonut avioituvani latinomiehen kanssa. Hauska kun sanoit etta luulit latinojen olevan ei-katevia-kasistaan, "peukalo keskella kammenta." He osaavat siina missa muutkin.

    Mielestani latino + suomalainen on tosi kiva yhdistelma. Meissa on jotain samaa jos on sitten erilaistakin. Mina olen mielestani paljon enempi tunneihminen kun taas mies on kuin viilipytty!
    Terv. Lissu

    VastaaPoista
  22. Tervetuloa Suomeen! Ihana luettelo!

    VastaaPoista
  23. Mielenkiintoinen lista ja jaksoi todellakin lukea loppuun asti ;)

    Tervetuloa tänne Suomen kamaralle ja toivottavasti lomasi täällä on onnistunut!! :)

    VastaaPoista
  24. Tervetuloa suomeen!!!!! Nautihan lomastasi.Kiva oli lukea 100 juttua sinusta, koukussa blogiisi terv Minna ja pojat

    VastaaPoista
  25. Nyt on pakko jättää kommentti vaikka yleensä se jää tekemättä, lukemassa kyllä käyn ja viihdyn täällä vierailulla.

    Mutta nyt; tervetuloa Suomeen, toivottavasti lomasi tulee olemaan täydellinen!

    -Heidi-

    VastaaPoista
  26. Oikein mukavaa Suomen reissua!

    VastaaPoista
  27. Napakka lista :)
    Tervetuloa Suomeen pitkästä aikaa!!

    VastaaPoista
  28. Ihanaa, että pääset Suomeen pitkästä aikaa! Se on uskomattoman ihana tunne, kun koneessa kuulutetaan "Hyvät matkustajat, saavumme Helsinki-Vantaalle", vaikkei olisi ollut kauaa poissakaan. Niin ja jos matkustaa Finnairilla, että saa kuulutukset suomeksi :) Mitä reittiä lensit tänne, vaihtoehtoja varmaan riittää?

    VastaaPoista
  29. Ai että, mulle tuli ihan kyyneleet silmiin, kun ajattelenkin kun astut taas Suomen maaperälle. Nyt vaan kaikki aistit auki ja nautit täysin siemauksin kotimaastasi.Ihanaa lomaa!
    T:Päivi Hml

    VastaaPoista
  30. Miten ihanaa, etta paaset nauttimaan kesaisesta Suomesta! Ma haaveilen matkasta ensi vuonna mutta en tieda onko se edes mahdollista... Oli myos kiva lukea sun listaasi!

    VastaaPoista
  31. Hei Mia ! Todella mielenkiintoista lukea blogiasi. Vierailen siellä melkein päivittäin. Ihmettelen kuinka jaksat niin usein kirjoittaa. Antoisaa Suomilomaa Sinulle ! Terveisin Reija

    VastaaPoista
  32. Nauti Suomesta!
    Minulla alkoi taas työt :(

    Niin, oletkin perinteisen mapuche-intiaanin näköinen ;) Ehkä olet albiinoversio!?

    VastaaPoista
  33. Eksyin sattumalta sivuillesi, kun etsin sivusta vedettävään sohvaan liittyvää; sinun oli vain aika paljon pienempi :)

    Mielenkiintoiset 100 asiaa ja mielenkiintoista muutenkin! Luulen, että elämä ei ole sen parempaa tai mielenkiintoisempaa muualla, ehkä se on vain meistä itsestämme kiinni! Tietysti erilaiset olosuhteet tekevät siitä erilaista.

    Mukavaa Suomen visiittiä!!
    -anne

    VastaaPoista
  34. Löysin vasta nyt ihanan blogisi ja heti sain lukea sinusta 100 asiaa. Tunnut tutulta. Toivotan sinulle oikein hyvää Suomen matkaa :)

    VastaaPoista