Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 23. marraskuuta 2010

Tiistainen tuokio salissa

Yläkerran salissa on ihanan pysähtynyt rauhallinen tunnelma -toisin kuin alakerrassa, joka on muuttunut joulutehtaaksi. Voin mennä yläkertaan vähän lepuuttamaan aivoja ja sormia, kun alakerran työmäärä alkaa ahdistaa.

...ja se työmäärä tosiaan ahdistaa. Vaikka teen työtä, joka on samalla harrastukseni ja vaikka nautin siitä täysin siemauksin, kiiressä alkaa kuitenkin ahdistaa. Uni ei tule silmään, kun tajuaa, miten paljon on vielä tehtävää ja päiviä niin turkasen vähän jäljellä. Sitten seuraavana päivänä väsyttää, kun ei ole saanut nukahdettua ajoissa. Nytkin istun tässä silmät ristissä kirjoittamassa tätä. Vieressä TYÖLISTA ja MUISTALISTA ja OSTALISTA ja VIEMUKANALISTA. Niitä minä kirjoittelen, kun en saa nukuttua. Normaalisti minulla ei ole minkään sorttisia nukahtamisongelmia, mutta nyt on ihan liikaa töitä, joilla on se takaraja!

Joulunäyttelyn järjestäminen on sunnuntaina 5.12, eikä edes joulupukki eikä muori ole vielä läheskään valmiina! Tontuilta puuttuvat vaatteet! Onneksi sentään pieniä myytäviä juttuja on valmiina aikamoinen kasa. Nuo yläkuvan pylväätkin pitäisi raahata Concepcioniin tällä viikolla odottamaan näyttelyä.
---
Eilen sain valmiiksi mielestäni aika ihania haltioita ja keijuja. Tein myös keijujen mekkoja. Onnistuminen antaa aina uutta puhtia väsyneeseen nukkemaakariinkin:)
---
Kiireisistä tunnelmista terkut kaikille!

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä urakkaan, viimeisiä varmaan ommellaan sitten viimeisenä yönä, eikös?
    Kauanko näytteltsi kestää? Appiukkoni on taas siellä Concepcionissa ja meidänkin olis tarkoitus tammikuussa tulla, onko näyttely silloin vielä 15.päivän jälkeen?

    VastaaPoista
  2. Marianne, oikeassa olet! Viimeisiä värkätään viimeisillä sekunteilla.

    Joulunäyttely päättyy 23.12. tai 24.12. Viime vuodesta viisastuneina tiedämme, ettei ihmisiä kiinnosta joulu enää edes 26.12! Täällä joulun vietto kestää vain noin vuorokauden 24. päivän illasta 25. päivän iltaan.

    Olen kuitenkin mitä todennäköisimmin ottamassa osaa taas Chilen suurimpaan populaaritaiteen tapahtumaan, joka järjestetään Concepcionissa. Se alkaa joskus 20. päivän tienoilla tammikuussa. Ilmoittele, jos olet tulossa tännepäin maailmaa!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä sulle urakointiin. Kiireessä tulee kyllä stressiä mukaan.

    Vielä tuosta Harry Potterista haluan tarkentaa, että Kalkaroshan on etunimeltään Severus. Olin unohtanut sen kun aina puhutaan Kalkaroksesta. HÄnhän on opettaja Tylypahkassa, joka opettaa taikajuomia oppilaille, tarkoititko kenties häntä? Mutta kannattaa lukea ja katsoa, niin kaikki selviää sitten niistä. ettei tule tässä juonipaljastuksia. No, nyt minä innostuin tästä aiheesta, heh.

    VastaaPoista