Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kotitontut

Kerroin teille niistä yksinkertaisista kotitonttuloista, joita myyn feriassa. Laitan tähän nyt muutaman kuvan.

Ensin muotoilin kasvot Das-massasta, jonka jälkeen tein kasvoista muotin. Tämän muotin avulla sain tehtyä melko nopeasti 100 uudet kasvot. Valitsin savenvärisen massan, jottei minun tarvitse käyttää aikaa kasvojen hiomiseen ja maalaamiseen ihonvärillä.

Tämän jälkeen maalasin silmät ja suun. Tonttulakit ja vartalovaateputkilot ompelin kälyni vanhoista neulepuseroista. Mieheni sahasi Peikkokukkulalla kasvavasta bambumaisesta puusta 8 cm pituisia palasia. Puin vartalopalaan vaatteen, jonka jälkeen kuumaliimasin kasvot palan yläreunaan. Sitten liimasin parran höyhennauhasta. Vielä lakki päähän ja merkki selkään ja valmista!

Vanhat neuleet näyttävät mukavilta tonttujen päällä. Voi tehdä kaikkia erivärisiä ja kuviollisiakin. Resoreita saa kivasti myös hyödynnettyä. Olen myös tehnyt näitä niin, että laitan piippurassista kädet, oksista sauvat ja maalatuista pyykkipojista sukset.

Tonttulakin päähän voi myös laittaa ripustusnarun. Kaipaavatko silmät mielestänne "kajaalia" yläluomen alle? Nyt kun katson näitä kuvia, niin silmät näyttävät jotenkin liian paljailta. Täytyypä kokeilla.

Olivia, muut koirat ja mieheni viettävät rauhallista sunnuntaipäivää Peikkokukkulalla, kuten edellisestä postauksestakin voi huomata. Minä lähden viiden minuutin päästä feriaan ja teen 12-tuntisen työpäivän. Toivottavasti myyn paljon ja samalla siinä liimailen kasaan noita kotitonttuja, joiden kaikki osat ovat valmiina laatikossa.
---
Kuulumisiin!

9 kommenttia:

  1. Ihania tonttuja! Minusta silmät eivät kaipaa mitään, ihanat viattomat lapsen silmät :) Sinä se keksit tehdä kaikkea niin söpöä. Menevät varmasti hyvin kaupaksi.

    VastaaPoista
  2. Varmasti menevät kaupaksi :) Voihan sitä kajaalia koittaa, ehkä silmät erottuisi paremmin :)

    VastaaPoista
  3. Hauskoja tonttuja -ja mun mielestäni tuo avoin ,lempeä katse on aivan hurmaava :)
    Luulis kauppansa tekevän!

    VastaaPoista
  4. Täällä sinun blogissasi on kiva käydä ihailemassa näitä töitäsi.Kyllä olet ollut taas ahkera.

    VastaaPoista
  5. ihastuttavan tonttumaisia otuksia, (varsinkin nuo alimmaisessa kuvassa ovat just eikä melkein), ja mielestäni ilman kajalia ovat,niinkuin tontun kuuluu ollakin. Ahkeria ja tuottoisia päiviä :) t. Leena

    VastaaPoista
  6. Viehättäviä :)
    Hyväntuulen tonttuja - itsellekin tulee hymy huuleen.
    Minun mielestäni silmät ovat juuri noin oikein hyvät.

    VastaaPoista
  7. Onpa suloisia tonttuja! Löysin tänne mutkien kautta, mutta olen iloinen että löysin. =) Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  8. I came here after looking at your marvellous kotitonttu.
    http://peikkokukkulalla.blogspot.com/2009/07/tonttu-ja-peikko-gnomo-y-troll.html
    I have a Finnish friend who explains the tonttu to me.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille! Tein kajaalilla ja ilman, enkä vielä tiedä, kumpi on parempi.

    Aava: Hauskaa kun löysit tänne ja tervetuloa uudestaan :)

    Houseelf: Those houseelves are little and simple things I have made to sell here in Chile. More pictures of "elfos" you can find in my blog if you click "Haltijat".

    VastaaPoista