Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Väliaikatietoa feriasta

Kaksi päivää feriaa on takana ja kiitos teille, jotka olette muistaneet pitää peukku(j)a pystyssä! Feria on nimittäin alkanut mahtavasti. Tuotteita on mennyt kaupaksi todella hienosti verrattuna viime vuoteen, joka siis oli huono vuosi. Nyt näinä kahtena päivänä en ole ehtinyt pitkästyä, kun on saanut laittaa tuotteita pusseihin ja jutella ihmisten kanssa.

Se iso vihreäpukuinen kotitonttu meni ekana päivänä, samoin yksi iso taulu. Paljon pieniä keijuja olen myynyt. Niistä en ehtinyt laittaa kuvaa blogiin. Kanivinot ovat jo menneet melkein kaikki. Onneksi kotona odottaa puolivalmiina muutama, jotka teen valmiiksi, kun menen kotiin muutamaksi päiväksi ensi viikolla.

Mi pieza -kylttejä ei ole mennyt kuin yksi! Viime vuodelta jääneet tontut ovat menneet kaikki, samoin kaikki oikein edulliset tuotteet - ja feriaa on jäljellä vielä kaksi viikkoa! Aapuva! Saan värkätä myytävää 24 tuntia vuorokaudessa, kun menen kotiin. Mieheni hoitaa silloin siskontyttönsä kanssa myynnin.

Anteeksi, etten ole ehtinyt, enkä nytkään ehdi vastata kommentteihin. Kuvaakaan en nyt ehdi laittaa. Kello on jo melkein yksi yöllä ja tahdon nukkumaan. Kojua täytyy pitää auki klo 11-23 seitsemän päivää viikossa, joten väsymys painaa käpälää. Lisäksi kojussa on noin 40 astetta lämmintä, eikä sähköä ole ollut käytössä päivällä, joten tuuletinta ei ole voinut käyttää.

Olen ihan puhki, mutta enemmän kuumuudesta kuin mistään muusta! Seuraavaan feriapostaukseen tulee sitten kuviakin!

5 kommenttia:

  1. Todella hienoa, etta myynti sujuu hyvin!!! Voimia tyohosi.

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu!

    Mutta en ymmärrä, miten jaksat! Minulle yksikin kaksitoistatuntinen myyntipäivä on jo liian raskas. Olet tosi teräsnainen!

    VastaaPoista
  3. Olet loistava esimerkki suomalaisesta sisusta! Upea juttu, että myynti on lähtenyt hyvin liikkeelle, enkä kyllä ihmettele, koska ne kanitkin on aivan mahtavia..Voimahaleja!
    T:Päivi Hml

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että tavaraa on mennyt kaupaksi onhan ne niin ihania mitä olet tehnyt kauniita :) halauksia ja voimia Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  5. Hyvä juttu et kauppa on käynyt.

    Olet saanut paljon aikaiseksi ja tosi upeita töitä. Peukkuja,peukun perään sinulle jatkossakin myyntihommeleihin.
    Kaikkea hyvää.
    T.Pirre

    VastaaPoista