Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 7. toukokuuta 2011

Pinky Pawsin pennut

Olen saanut sähköpostiviestejä sekä joitakin kommentteja koskien Pinky Pawsin pentuja. Kerron nyt kaikille yhteisesti, miksei ole tullut vähään aikaan kuvia ja miksei paljon muutakaan tietoa ole herunut.

---

Olen pohtinut pentujen tuontia Suomeen, sillä niitä on jonkin verran kyselty. Se on hyvin monimutkaista ainakin ensikertalaiselle sekä hieman kallistakin. Lan Chile ei kuljeta koiria kuin kohteisiin, joihin on Santiagosta suora lento. Suomeen ei ole suoria lentoja.



Nyt minulla on kaksi vaihtoehtoa:
1. Voin lentää itse pentujen kanssa Suomeen. Eviran eläinlääkäri kuitenkin kertoi minulle, että Frankfurtissa tai Madridissa tehtävä rajaeläinlääkäritarkastus muuttuu hyvin "eksoottiseksi" (tuota sanaa hän käytti), jos itse matkustan pentujen mukana. Minun pitää varata koneiden vaihtoon KOKO PÄIVÄ, jotta saan vietyä pennut tullialueelle tarkastukseen. Huomatkaa, että tässä vaiheessa olen jo matkustanut noin 25-30 tuntia (riippuen siitä, otanko alkumatkaan bussin vai lentokoneen). Raskasta tuollaisen matkan jälkeen vielä odotella kentällä koko päivä ja sen jälkeen vielä matkustaa tunteja Suomeen.
---
Jos vaikka päätän matkustaa pentujen kanssa Suomeen, en luonnollisesti voi tulla vain yhden pennun kanssa, sillä oma lentolippuni maksaa enemmän kuin mitä koirasta minulle maksetaan. (En ole niitä kasvattajia, jotka pyytäisivät pennusta yli 2000 euroa.)
---


2. Jokin muu lentoyhtiö saattaa kuljettaa koiria välilaskulla ja hoitaa rajaeläinlääkäritarkastuksen. Toki minun pitää maksaa siitä ylimääräistä, mutta kaikki hoituu nopeammin ja helpommin. Concepcionissa ei ole saatavana mitään tietoa aiheesta, joten meidän täytyy alkaa soitella lentokentälle eri lentoyhtiöihin. Netistä en löytänyt mitään tietoa. Mieheni oli mainitsemassani vatsataudissa, jonka jälkeen minä perään, joten meillä ei ole ollut voimia soitella. Heti, kun saamme jotain selkeää tietoa asioista, teen päätöksen, laitanko pennut myyntiin Suomeen vai en.


Miksei sitten ole uusia kuvia? Se johtuu siitä, että menetin kaikki ihanat uudet kuvat pennuista, kun koneeni kovalevy hajosi. Nyt taas vastaan on tullut sellainen ongelma, etten saa siirrettyä kuvia kamerastani koneelle. En tiedä, mistä se voi johtua, mutta toivon, että muistikortissa olisi häikkää, eikä kamerassa! Kannettavassa tuskin voi olla vikaa, kun se juuri huollosta tuli. Niin ja siis sain siirrettyä kuvia huollon jälkeen, eli vika on ilmestynyt vasta äskettäin.

---

Yksi syy kuvattomuuteen on myös se, että meillä on yhä maailman hitain yhteys, joten minulla on aina todella pitkä projekti latailla kuvia blogiin. Yritän tehdä sitä muiden töiden ohella ja sitten kirjoittelen tekstit, kun inspis iskee.

---

Eli siis kaikki kuusi pentua ovat yhä meillä. Elmeristä tehtiin tarjous Chilessä jo reilu kuukausi sitten, mutten hyväksynyt sitä parinkin seikan takia. Nyt Elmeri kuitenkin on varattu Santiagoon ja se saattaa muuttaa uuteen kotiinsa ensi viikolla. Mutta koska ollaan Chilessä, sanon SAATTAA, sillä täällä ihmiset muuttavat mieltään miljoona kertaa viikossa ja sitten unohtavat koko jutun. Ewok menee myös myyntiin, mutten vielä tiedä, Suomeen vai Chileen. Yksi tai kaksi tytöistä myös joutuu vaihtamaan kotia, mutta en ole vielä päättänyt, kuka niistä lähtee.

---

Aika tympeää, ettei kaikkia pentuja voi pitää itse ;) Sitä tulee hyvin itsekkääksi, kun on ihania pentuja talossa. Jokaisessa on jotain erityistä, jonka takia juuri sitä pentua ei voi myydä. Sekin on harmillista, että johonkin pentuun rakastuu sydänjuuriaan myöten, mutta sitten on jokin syy, miksei sitä voi itsellä pitää. Minulla nyt näistä pennuista sellainen tapaus on Ewok. Se on oma rakas pölypalleroni, mutta meille se ei voi jäädä, sillä Chilessä pk- ja lk-chihua ei saa risteyttää. En voi alkaa pitää meillä kaikkia pentuja vain siksi, että "se on niin ihana". Nyt täytyy alkaa valita tarkasti, jotta kaikille riittää aikaa ja rakkautta. Harmillisia ovat myös tapaukset, kun pitää kovasti jostakin pennusta, sen luonteesta ja ulkonäöstä, on varautunut siihen, että ainakin se jää kotiin. Kun pentu kasvaa pari kuukautta lisää, huomaakin esimerkiksi purennan muuttuvan ei-toivotuksi ja silloin se ihana pentu pitääkin myydä toiseen kotiin lemmikiksi.

---

Olen vasta aloittanut kasvattajana, mutta jo nyt voin sanoa, että tämä on "kamalaaihanaa".
---

Olen myös pohtinut kovasti asioita "adoptoijan" näkökulmasta. Tiedän, että siellä on ihania ihmisiä, jotka ovat valmiita antamaan kodin Pinky Pawsin chihuille näkemättä muuta kuin valokuvia niistä etukäteen. Itsekin olen yhden chihuni ostanut sillä tavalla, mutta onhan se aina riski. Mitä jos adoptoija ei sitten tykkääkään pennusta, kun näkee sen oikeasti lentokentällä? Onhan tietenkin hyvin vaikeaa olla tykkäämättä suloisesta pennusta, mutta miten osaan varmasti antaa mahdollisimman realistisen kuvan pennusta kertomalla, valokuvilla jne. jotta karvapallero sitten varmasti vastaa mielikuvaa?
---

Ihanaa viikonloppua kaikille!

9 kommenttia:

  1. Kauan viivyin et arvaakkaan kuinka kauan katsoin lähes hengittämättä kauniita kuviasi...sitten aloin lukemaan kirjoituksiasi suurella mielenkiinnolla. Sinulla riittää pohdittavaa yllin kyllin ja toivon sydämestäni, että kaikki sujuu toivotulla tavalla ennemmin tai myöhemmin..saa kyllä kaukaa hakea kauneimpia pentuja mitä sinulla on aivan syötävän suloiset rakkaat ja kun katselin pentua kengässä, niin sydämeni pakahtui, rakas olette rakkaita.
    Katselin kauan myös kaunista kotianne ja rantaa aaltoja kaikkea kaunista näin silmieni syvyyksistä sukelsin niihin yhä uudestaan ja uudestaan.
    Toivon sydämestäni, että rakkaat pennut saisivat rakastavaisen kodin, jossa heillä olisi turvallista ja Onnellista elää ja saaden nauttia jokaisesta päivästään täysillä ja jossa heitä rakastetaan sydämen kyllyydestä!
    Onnea!
    Myös Sinulle Mia Onnea ja Iloa jokaiseen päivääsi ja kiitos kun kävit luonani! Voikaa kaikki hyvin, halein
    Sirkka&Rosa

    VastaaPoista
  2. No voi sun! Ymmärrän kyllä tuon vaikean tilanteen, ja senkin, ettei varmasti siellä hommat suju samaan malliin kuin kotimaassa! Mahtaa joskus kestämistä olla monessakin asiassa, kun on tottunut siihen, että täällä asiat sujuvat ainakin suurinpiirtein niin kuin pitää tai on sovittu!

    Toivottavasti löydät kaikille pennuille hyvän ja rakastavan kodin -on se sitten missä tahansa!!
    Hurmaaviahan nuo pienet palleroiset ovat, ihana on ollut katsella kuvia ja seurata tarinoita♥

    Oletko koittanut ajaa kameran ohjelman uudestaan koneelle? mulla itselläni vieläkin joskus herjaa kameraa, vaikka siirrän koneeelle kuvia lähes päivittäin.

    Onkos sitä "maestroa" muuten vieläkään näkynyt....veikkaan, että käytte edelleen suihkussa siellä puun alla...

    Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
  3. Vaikeaa kyllä olisi tuoda pentuja Suomeen;listassasi oli sen verran pointteja,jotka olivat sitä vastaan.Toivottavasti pennut saavat hyvän kodin,ja toivottavasti saat myös pelastettua osan kuvista.Onko sinulla ulkoista kovalevyä? Kun kovalevyni rupesi "yskimään" hankin 2 sellaista ja nyt kaikki kuvat menevät niihin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Sirkka: Käyn hyvinkin usein luonasi, mutta kommenttien jättäminen on jäänyt vähälle :/ syytän hidasta yhteyttämme laiskuudestani. Kengässä nukkuva koira ei ole pentu, vaan yli 3-vuotias pentujen emo :) Ne vaan ovat niin pikkuisia kaikki <3 Rapsut Rosalle!

    Pepi: Ajoin nyt ohjelman kaksi kertaa konelle, eikä silti kamera ilmesty koneen ruutuun. En saa kuvia laitettua :(

    Olet oikeassa, maestroa ei ole näkynyt. Sen maestron jälkeen jo kaksi uutta on kuvannut tulla ja jättänyt tulematta. Nyt aurinko ei enää lämmitä paljonkaan vettä, joten suihkut ovat melko hyytäviä. Viimeksikin kävin vain suihkauttamassa vartaloni suihkussa, mutta hiukset pesin sisällä pesuvadissa.

    Yaelian: Koiriahan kuskataan maailman joka laidalta toiselle laidalle, joten uskon, että asia jotenkin voisi järjestyä. Homman kannattavuudesta ja mielekkyydestä sitten voidaankin olla montaa mieltä...

    En onneksi menettänyt kaikkia kuvia, sillä siirrän niitä vähän väliä ulkoiselle kovalevylle, menetin vain kaikki uusimmat kuvani, mikä sekään ei kyllä ollut vähän.

    VastaaPoista
  5. No olisipa vaikeaa tuoda pentuja tänne...
    Toivottavasti saat pennuille hyvän ja rakastavan kodin.. ovat niiiin suloisia!!

    VastaaPoista
  6. Ilo oli jälleen korkeimmillaan, kun hain tänään Chilen-paketin :). Rapisevista kääreistä löytyi jälleen kerran aivan ihania vaatteita koirapojille ja neiti Kukkakani, joka pääsi sulostuttamaan olohuoneen nojatuolille :). Pitääköhän minunkin saada muutama uusi takki, että kehtaan liikkua näiden hienohelmojen kanssa..tai he minun ;). Otan valokuvia huomenna valoisaan aikaan ja lähetän niitä sitten.

    Oletko koittanut vaihtaa kameraan toisen muistikortin ja katsonut löytääkö kannettavasi tällöin kamerasi? Jos ei edelleenkään löydä on vika sitten muussa kuin muistikortissa. :/

    Lohdutukseksi, siskoni menetti lähes kaikki Egybtin matkamme kuvat, kun uusi muistikortti meni jumiin kesken kaiken. Joutui tyytymään pikkusiskonsa kuviin ;).

    Lähes kaikki elämäni koirat ovat tulleet ennalta näkemäti ja ovat kaikki olleet todella rakkaita. Ennen digikuva-aikaa adoptoin seropipennun ennalta näkemäti, jonka piti olla springerspanielin ja tibetinspanielin maatiaisristeytys. Oli emolla ollut ilmeisesti useampi sulhanen riiaamassa, tiibetinspanielia tässä pennussa ei ainakaan ollut. Olipa vielä turkki täynnä väiveitä ja pissitulehdus. Alusta asti oli kyllä tosi rakas, sattuman kaupan tuoma loistoyksilö :). Joten turhaan huolehdit.

    VastaaPoista
  7. Hei! Mietin tuota kamera-asiaa kun meillä oli vanhan kameran kanssa samanlaista ongelmaa, vaikka ajettiin ohjelma omalta cd:ltä ja lainacd:ltäkin uudestaan niin ei onnistunut perinteisellä latauskeinolla. Tein sillon sitte niin että aukaisin "oma tietokone" ja sinne ilmesty aina se kamera ja sitä kautta kopioin, hitaasti mutta varmasti, kaikki kuvat koneelle..ymmärsitkö?
    Että nuo pennut on ihania...itellä on ensimmäistä kertaa iskeny koirakuume päälle ihan kunnolla, mutta tään hetkiseen kotiin ei kyllä enää yhtä koiraa mahdu, ei vaikka tahtoisin. Joskus, kun asutaan omakotitalossa, meille tulee koira :)
    Hassua lukea näitä siun syksykirjotuksia kun täällä Suomessa on kesä vasta alkamassa :)
    t. Merja (käyn edelleen lukemassa joka postauksen, en vaan oo kommentoinu piiiitkiin aikoihin ;)

    VastaaPoista
  8. Olisihan se loistava tapa saada kesäloma Suomessa: matkustat tänne koirien kanssa!
    :-)

    VastaaPoista
  9. Tuosta kun mietit vastaisiko pentu sitten uusien omistajien mielikuvia, niin...

    Pennun ottaminen on tavallaan aina hyppy tyhjyyteen, aina tavallaan saa sian säkissä. Pentu voi kasvattajan luona olla erilainen, kuin millainen siitä uusissa kotioloissa (mahdollisesti pienemmässä koiralaumassa/ainoana koirana) tulee.

    Joten vaikka olisi käynytkin katsomassa pentua livenä, ei se välttämättä anna täydellistä kuvaa siitä millainen pentu tulee olemaan! :) Tietysti jotain osviittaa se _saattaa_ antaa... Esim. ujo chihu tuskin tulee olemaan dominoiva.

    VastaaPoista