Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 14. lokakuuta 2011

Haiseva vastalause

Meidän koiralauma - isot ja pienet koirat - ottivat jälleen kerran uuden tulokkaan mallikelpoisesti laumaan. En voi olla muuta kuin ylpeä siitä, miten tervejärkiset koirat minulla on! Mieltä ei osoitettu minulle eikä rääpäle Biancalle.

Kuitenkin koissulit olivat ilmeisesti päättäneet esittää minulle haisevan vastalauseen siitä syystä, ettei perheen pitänyt kasvaa yhdelläkään uudella rodulla....mami ei pitänytkään lupaustaan. Koissut löysivät kuolleen pitkähäntäisen rotanraadon, joka haisi järkyttävän pahalta. Kaikki olivat käyneet vuorotelleet kierimässä raadon päällä. Kun päästimme koirat sisään, lamaannuttava löyhkä valtasi kotimme! Yyyyyäääk! Vielä juuri ennen auringonlaskua lämmitin vettä ja sekoitin pesuvatiin koirille kylvyt. Ei muuta kuin jokainen vuorollaan ulos ja pesuvatiin! Liukuhihnatyöskentelynä tuli pestyä 11 koiraa. Mies lämmitti äkkiä takan niin, että saatiin olohuone lämpimäksi. Sitten yksi kerrallaan pyyhkeen sisälle ja mies suoritti kuivauksen takan edessä. Sillä välillä oli seuraavan koiran vuoro olla pestävänä. Reippaasti saimme kaikki pestyä ja sen jälkeen suihkutin ilmanraikastetta olohuoneeseen. Kaikki koirat lämmittelivät liukuhihnapesun jälkeen takan edessä. Kuvassa puhtaita koiria.
---


P.S. Blogini on YHÄKIN epäkunnossa! En tajua, mitä tässä pitäisi tehdä :(

12 kommenttia:

  1. Kääk mikä temppu ja haju ;/
    Mukava urakka illalle.

    Mutta suloisiahan nuo tuossa kuvassa ovat! :)

    VastaaPoista
  2. Voin vain kuvittella sitä löyhkää!

    Onneksi on pienet koirat pestävänä, niitä on suhtkoht hyvä käsissä pyöritellä, mutta kuitenkin 11 koiraa...

    Nyt kyllä kommentointi onnistui aikaisemmin ei, jospa se vika on korjaantunut;)

    VastaaPoista
  3. Harvemmin tullu rotanraatoihin törmättyä, mutta hyvällä mielikuvituksella.... :/

    Hurmaava koiruuskasa ♥

    -ja tuntuu taas pelittävän!!

    VastaaPoista
  4. Voi yäk, haju melkein tuli tänne asti! Minua ihan huimaa ajatus yhdentoista koiran kylvettäömisestä. On se aikamoista sarjatyötä!
    :-D

    VastaaPoista
  5. Kaikki näyttää muuten nyt olevan paikoillaan - oikea reuna on minusta sen näköinen kuin sen kuuluukin olla.

    VastaaPoista
  6. Huh mikä duuni kylvettää nuo kaikki!
    En ole tajunnut sitä että koirat tykkää tuolla tavoin kieriä eläinraatojen päällä.Huomasin saman täällä kerran kun puistossa oli joku pikku raato ja naapurin koira kieri siinä niin innoissaan ja Bambi odotti vuoroaan kunnes huomasimme mistä oli kyse.

    VastaaPoista
  7. Voi pieniä kultia! Kyllä sinulla riittää puuhaa niiden kanssa. Uusin tulokas on todella suloinen, enkä yhtään ihmettele, jos jouduit pyörtämään päätöksesi olla hankkimatta lisää koiria. :)Peikkokukkulan kuulumisia on mukava lukea, kiitos sinulle!

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka suloisia kaikesta touhuista huolimatta. Me olen niin ihastunut tähän rotuun nytten. Olen livenä saanut tänä syksynä tutustua ihanaan pikku koiraan, joka aina luokseni tullessaan heiluttaa häntää iloisesti ja kellahtaa selälleen rapsutusta vaille.

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihania olette, etta oikein takan lammitatte ja kaikkea! Kyllahan sita kylvyn jalkeen mielellaan itse kukin takkatulen edessa, herranjestas, fiilistelee ennen nukkumaanmenoa..=)

    VastaaPoista
  10. Meillä on koirien pesu jokapäiväistä puuhaa.. tai ainakin toisen niistä. Se kaivelee pellolla ja tulee sitten kotiin ihan kuraisena, ei onneksi kuitenkaan haise kuin "maalle". Enkä mä nyt kuitenkaan pese kuin tassut, mahan ja pään, harvemmin ihan shampoolla koko koiraa.

    Suloinen karvakasa on tuossa takan ääressä!

    VastaaPoista
  11. Voi ei!!!!Älytön homma työmääränä olipa kyllä.:).No hyvin tyytväisiltäpä nyt näyttävät. Voi kun pääsisi noita hoivaamaan.....mulla heti chihuäidin vaistot heräävät.

    VastaaPoista