Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 6. syyskuuta 2012

Pöllöpipo

Muutama päivä kotona olivat todella tuotteliaita huolimatta vaivaisesta olostani. Pesin auton, neljä mattoa, pyyhin ikkunoita ja lasiruutuovia, leikkasin ja ompelin Michilandian tilauksia, istutin mangoldeja ja chilejä yms. Kauhealla ähinällä ja puhinalla kaikki hoitui, mutta hoitui kuitenkin!
Sain myös valmiiksi Concepcionissa aloittamani virkatun pöllöpipon. Näin pöllöpipon GAPin liikkeessä, mutten raskinut ostaa sitä, sillä se oli suhteessa ihan liian kallis. Yhdestä lastenpiposta Chilessä en viitsi maksaa yli 20 euroa! En enää muista, millainen se pipo tarkalleen oli, mutta tein tällaisen version pöllöpiposta. Vaavi saa sitten käyttää kesäpipona haalareiden kanssa mamin puuvillalangasta virkkaamaa pipoa :)

Laskettu aika lähestyy...se on perjantaina. Huomenna on taas kontrolli ja viikko 40 alkaa. Tulimme nyt Concepcioniin odottamaan. Mikäli synnytys ei ala itsestään, Chilessä se käynnistetän viikolla 41. Paine vatsassa on kyllä niin VALTAVA, etten ymmärrä, mitkä fysiikan lait pitävät vielä vauvan siellä. Minulla on tunne, että se voi pudota sieltä ulos minä hetkenä hyvänsä.

Korvani ovat yhä lukossa! Tänään jo kuudetta päivää aamusta iltaan. Todella outoa.

Eli odottelu jatkuu...

9 kommenttia:

  1. Hei!
    Ehkä korvissasi on kuitenkin tulehdus. Siskollani oli toinen korva lukossa mutta ei kipuillut. Lääkärillä käynti paljasti sen tulehdukseksi.
    Onnea odotukseen! Jännityksellä odottelen koska teillä syntyy ...

    VastaaPoista
  2. Heh, eikos tuo siivous ole yksi niista kolmesta s-kirjaimella alkavasta sanasta, joiden pitaisi edistaa synnytysta!

    VastaaPoista
  3. Sähän alat kuulostaa niiltä superodottajilta, joista niin valitit :-)

    VastaaPoista
  4. NO niin pian se H-hetki koittaa, vaikka odottavan aika on pitkä ja lopussa on niin kankea olo,sekä liikkuminen vaikeaa,että haluaisi mahdollisimman pian saada helpotusta olotilaan.Terv Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuo touhukas siivoilu merkitsee että kohta synnytys alkaa.
    Minä itse leikkasin nurmikkoa perjantai aamupäivällä isona masun kanssa hiki hatussa ja maanantaina työntelin lastenvaunuja samassa kohtaa.
    Tsemppiä loppu odotukseen.
    -Wille-

    VastaaPoista
  6. Hei! Tuli mieleen tuosta korvien lukkiutumisesta, että voisikohan olla kyse samasta ilmiöstä, joka itselleni iski poskiontelotulehduksen muodossa juuri ennen synnytystä. En ollut ikinä sairastanut kyseistä vaivaa, mutta viikkoa ennen laskettua aikaa iski nuha ja siitä sitten muitta mutkitta kehittyi hetkessä poskiontelotulehdus.

    Ihmettelin asiaa lääkärille, joka kommentoi, että limakalvot taitavat olla niin turvoksissa, että paikat tukkiutuvat paljon helpommin kuin normaalitilassa.

    Itselläni flunssaan liittyy usein korvien lukkiutuminen, ja ajattelisin se johtuvan turvotuksesta.

    Korvia voi varovasti yrittää availla nipistämällä nenän kiinni sormilla ja puhaltamalla korviin ilmaa "sisäkautta". Anna poskien pullistua, niin menee helpommin korviin. Jos turvotus on voimakasta ei tuo enää auta. Normaalitilassa oleviin korviin ilma menee näin helposti. Lääkäri opetti konstin minulle aikoinaan. Sitä kannattaa käyttää aina kun korvat menevät lukkoon flunssassa. Estää korvatulehduksia tehokkaasti.

    Onnea tuleviin koitoksiin!

    VastaaPoista
  7. Onnea tulevaan onpa rakkauden täyttämä uutinen minulle sitten viime postaukseni jälkeen,
    Onnea ja iloa koko perheenjäsenille,
    tulevaan!<3

    VastaaPoista
  8. Mulla oli korvatulehduksia ensimmäisen raskauden loppupuoliskolla. Johtuis siitä, etten pystynyt nukkumaan kuin oikealla kyljellä. Näin oikea korva oli monta tuntia aina tyynyä vasten eikä päässyt tuulettumaan, joten se tulehtui helposti... ja oli juurikin tuollainen tukkoinen ja kumea.... Kasotkin oli oikealta puolelta näppyläiset kun naama oli aina samasta kohtaa monta tuntia tyynyä vasten. Muiden raskauksien kohdalla ei näin ollut.

    VastaaPoista
  9. Tuo pipo on suunnattoman söpö, sopii tuon paidan kanssa ihanasti!
    Tsemppiä!

    VastaaPoista