Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kaltereiden maa

Aina välillä minua surettaa se, että täydellinen rakas lapseni joutuu kasvamaan ja elämään kaltereiden maassa.

Yhä Suomikaipuun vallassa :(

8 kommenttia:

  1. Ajattelen niin, että kaltereilla voi suojata paljolta. Minun lapseni ovat kasvaneet muurien suojassa. Ja silti joka kerta itken, kun saavat Suomen mummolan pihasta polkea ympäröivään maailmaan tai kävellä jäälle luistelemaan. Siinä se on se ristiriita. Täällä olen pystynyt suojelemaan, kohta en enää pysty. Silloin on vain luotettava siihen, että osaavat erottaa mikä on hyvä ja paha.

    VastaaPoista
  2. Sitäpaitsi Suomikin on muuttumassa. "Liivijengit" eli järjestäytynyt rikollisuus on levittäytynyt jo pikkupaikkakunnillekin, ja on vain ajan kysymys, milloin Suomessakin siirrytään kalterikulttuuriin. En ole pessimisti, mutta kotikaipuun vallassa on joskus hyvä, että muistaa, ettei rakas kotimaakaan ole Satumaa...

    VastaaPoista
  3. Tuttua tuo minulle myös Venezuelasta,jossa niin monet talot Caracasissa ovat kaltereiden takana,myös kerrostalot.

    VastaaPoista
  4. Kaikilla mailla on puolensa.. Ja kyllä, minäkin olen huolissani Suomen muuttumisesta. Ulkomaiset ryöstäjäporukat putsaavat taloja jo maaseudullakin koska täällä on totuttu turvallisuuteen. Mekin mietitään naapurin kanssa kameran laittamista..
    Ja Suomi näyttää muuttuvan senkin puolesta esim. Chilen suuntaan että tuloerot kasvavat koko ajan ja julkiset palvelut huononevat hiljalleen (tai ehkä jopa nopeasti jo lähitulevaisuudessa).. Välillä mielessä käy ajatus josko Suomesta kannattaisi muuttaa.. Mutta mihin? Norjaan tai Ruotsiin jos hyvää elintasoa hakee??

    VastaaPoista
  5. Asun maalla.Maantielle matkaa 350 m. Ulko-ovi lukossa aina, kaiken varalta.Vanhusten ryöstelyä, huumeita ja muita ikäviä asoita saa lukea lehdistä.Ihmiset laittavat valvontakameroita koteihinsa.Sitä se on tänä aikana suomessa.

    VastaaPoista
  6. Hei, minä haluaisin ostaa sinulta neljä runoratsua. Kaikki nuo jotka näkyvät yhdessä kuvassa punainen, turkoosi, vihreä ja lila. Paljonko niiden lähettäminen maksaisi suomeen jos hepat on 10e kpl ja siihen se postitusmaksu vielä. Kuinka maksu hoidetaan.
    Mimmu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimmu, lähettäisitkö minulle sähköpostia, niin laitan suomalaisen tilinumeroni. Katson, onko kaikkia värejä yhä jäljellä. mia.emilia@gmail.com

      Poista
    2. Ai niin Mimmu, huomasitko uudemmasta postauksesta, että Runoratsut maksavat 25 euroa/kpl.

      Tuo reilu 10 e/kpl on Chilen hinta ihmisille, jotka ostavat tuotteen täältä feriasta.

      Poista