Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Nalle

Vanhoilla teddykarhuilla on sielu. Ne voivat olla aivan rikki ja nuhjuisia, mutta ne puhuttelevat.

Mikseivät uudet tehdastekoiset halpisnallet saa mitään tunteita liikkumaan?


Minä aloin kerätä vanhoja nalleja opiskeluaikoinani. Löysin ensimmäisen nalleni Turusta vanhojen tavaroiden myymälästä edullisesti, sillä se mahassa oli iso reikä, josta heinät pursuivat ulos. En edes yrittänyt korjata reikää, niin iso se oli, mutta laitoin sille valkoiset puffihousut jalkaan ja siitä asti se on ollut niin. Nallekokoelmani ei ole vieläkään iso, sillä vanhat nallet maksavat paljon.



Tämän nallen olen ostanut Jämsästä vanhojen tavaroiden liikkeestä.
---
Pidätkö sinä enemmän uusista vai vanhoista nalleista?

4 kommenttia:

  1. Vanhoista tietenkin, tai sitten uusista käsintehdyistä erikoisnalleista.

    VastaaPoista
  2. Ihana vanha nalle! Minulla on Oliver niminen nalle,jonka hankin itselleni synttärilahjaksi 5 vuotta sitten New Yorkissa Build-A-Bear Workshopissa:;vaikka se ei ole sen vanhempi,on se kuitenkin tärkeä nalle,sillä itse täytin sen,valitsin ulkonäön ja mitä sisälle tuli,ja vaatetin sen ja täytin syntymätodistuksen(jeps,sellainenkin oli)Oliver on matkannut kanssani USA:sta Venezuelaan,sitten Suomeen ja sen jälkeen vielä tänne.

    VastaaPoista
  3. Minulla on rakas, lähes minun ikäinen elämää nähnyt Uppo-Nalle, jonka kaappaan aina kainaloon kun uni ei meinaa tulla!

    VastaaPoista
  4. Minäkin rakastan vanhoja nalleja, olen rakastanut niitä aina. Nyt olen miettinyt josko menisin tekemään itselleni uuden nallen nallekurssille.
    Ihana tuo sinun "sydänkäpysesi". Lämpimiä terveisiä tuulisesta ja sateisesta Lounais-Suomesta Reija

    VastaaPoista