Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Peikkokukkulan suihkulähde alkaa valmistua!

Nyt meinaan kertoa teille vastaukset arvoituksiin, joita esitin viime postauksissa: Miksi pesin "perunoita" ja miksi ompelin pussukoita?

Mieheni ja apupoika kaivavat kuoppaa talon viereen.

Tässä mittaillaan, että tulee suoraa jälkeä.

Muistatteko hullun Urcon? Hän on yhä seuranamme Peikkokukkulalla. Urco hakkaa päätään ikkunoihimme pari kertaa päivässä, mutta nykyään huomattavasti maltillisemmin kuin ennen. Saattaa mennä päiviä, ettei se tule kertaakaan kolkuttelemaan. Tämän tulevan suihkulähteemme vieressä on sen lempi-ikkuna. Nyt Urco oli ihmeissään, kun lempi-ikkunan vieressä kaivettiin. Se tarkasteli sähkölangalta miesten jokaista liikettä ja kun ihmiset poistuivat kaivannolta, se tuli tarkastelemaan tapahtunutta. Se tepasteli kuopan pohjalla, istuskeli lapion varrella ja väänteli päätään lintumaisesti sinne tänne.


Kuoppa on valmis!



Chilestä ei saa allaskumia, joten meidän piti ostaa vahvinta mustaa muovia, jota rautakaupasta sai. Ajattelimme laittaa muovia kaksi kerrosta. Alimmaiseksi vanhaa läpinäkyvää muovia, jota meillä oli käytössä talon rakentamisen aikana, ja sitten päällimmäiseksi mustaa uutta muovia.


Läpinäkyvää muovia olikin niin paljon, että päätimme laittaa kolme kerrosta muovia, niin ei ainakaan pohja puhkea. Törmäsimme kuitenkin heti ongelmaan. Kun aloimme asetella kiviä reunoille, ne liukuivat siitä pois. Muovithan ovat niin liukkaita toisiaan vasten.


Poistimme siis läpinäkyvän muovin ja laitoimme vain pohjalle pienen palan, muttei reunoille lainkaan. Sitten musta muovi päälle. Tämän jälkeen aloimme laittaa niitä pestyjä kiviä.



Nyt on reunoilta leikattu ylimääräiset muovit. Tarkoituksenamme on laittaa myös pohjalle kiviä, mutta emme ole saaneet luvattua kivikuormaa vieläkään. Se on nyt jo viikon myöhässä.


Meinasin laittaa suihkulähdepumpun tuon rautakehikon päälle, mutta sehän näkyi niin hyvin veden alta, että poistin sen saman tien. Tässä kuvassa alkoi suihkulähteen täyttäminen.


Pitäähän lampeen asukaskin saada: Mister Frog! Apupoikamme pyydysti sen joesta.


Mister Frogilla on silmät myös selässään! Se taitaa siis olla ammatiltaan opettaja. Mister Frog uiskenteli lammessa, kunnes se täyttyi. Sitten se piiloutui kivien alle. Sen jälkeen miehestä ei ole kuulunut mitään. Vai onko se edes mies? Urokset kuulemma laulavat, kun nartut ovat hiljaa. Nartuilla on valkoinen kaula ja uroksilla ruskea...unhodimme katsoa, kumpaa sukupuolta Frogimme on - ja nyt sitä ei näy enää missään!

Tässä kaivelen Mister Frogia ämpäristä. Tahtoisin ostaa sammakoita lampeemme, mutta niiden myynti on kuulemma kielletty. Ne on rauhoitettu. Niitä saa itse pyydystää ja laittaa lampeen, muttei myydä. Oikein isoja konnia saa myydäkin, mutta asiantuntija Concepcionista neuvoi minua olemaan ostamatta isoja konnia, jos tahdon joskus laittaa kaloja lampeen. Kalat menisivät parempiin suihin sen sileän tien. Noin 6 cm pitkät karpit maksavat täällä 5 euroa! Eikö ole kallista! Ei olisi kivaa, jos Mister Konna söisi ne! "Karppi" on espanjaksi "koi".


Nyt suihkulähteemme on melkein valmis! Vielä puuttuvat pohjan kivet, kurnuttava sammakko ja kasveja! -ja ne karpit.


Choko Bon Bon tulee tarkastamaan uutuuden.


Tässä vielä vesi on puhdasta. Kysyin teiltä, arvaatteko, miksi ompelin pussukoita. Kuten ii arvasikin, ne ovat istutuspusseja. Pusseihin laitoin savimaata ja luonnonlammesta kaivamiani kasveja. Laitoin kasvit lammen matalaan osaa ja tietty siitä seurasi se, että vesi ei enää ole puhdasta, eikä varsinkaan pohja! Emme ole vielä saaneet laitettua suodatinta, sillä pumpun matkaaminen Santiagosta Concepcioniin kestää. Luultavasti huomenna mieheni voi käydä noutamassa pumpun akvaarioliikkestä.


Chilessä täytyy oppia etsimään asioita eri paikoista kuin Suomessa. Kuvittelin, että pumput, suodattimet ja suihkulähdekama sekä -tietämys on rautakauppa-kodintarvike-puutarhaliikeasiaa, mutta väärinpä taas kerran päättelin. Pumput, kasvit ja tietämys löytyikin akvaarioliikkeestä, johon vahingossa tupsahdin, kun meinasin mennä kysymään, onko heillä mitään kaloja, jotka pärjäisivät lammessa. Iloinen nuorimies kertoi, että hän on ERIKOISTUNUT lampiin ja suihkulähteisiin ja on tehnyt niitä Saksassa! Hän tiesi vastaukset kaikkiin kysymyksiini ja sanoi, että voi tulla vaikka katsomaan meille ja antamaan ideoita. Ja jos meille tulee ongelmia, hän voi auttaa ratkomaan niitä!
---
Akvaarioliikkeen nuori mies kertoi, ettei meidän tarvitse ostaa suodatinta, vaan vain pumppu. Hän neuvoi minulle, miten suodatin tehdään halvalla itse. Hänellä on pihallaan ollut neljä vuotta suihkulähde ja hän on käyttänyt samaa muovia pohjalla kuin mekin. On kuulemma hyvin kestänyt. Neljännen vuoden jälkeen hän vaihtoi muovin varmuudeksi, mutta se ei ollut ollut puhki.
---
Minä nyt sitten odotan kivien saapumista, jotta saan kasvit istutettua oikesiin paikkoihin. Nyt olen vain törkännyt ne säkkikangaspusseineen lampeen. Kaikki voivat hyvin paitsi lammen pohja, joka on jo nyt viikon jälkeen vihreä. Taidan vaihtaa veden vielä ennen kuin laitan kivet ja suodattimen lampeen. Sitten sen jälkeen on aika hankkia koi-karppeja!

11 kommenttia:

  1. Suihkulähde näyttää kauniilta ja lintu varsin kiinnostuneelta.

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää!

    VastaaPoista
  3. Edellinen oli SatuSannalta.
    =)

    VastaaPoista
  4. Olempas minä erinomaisen hyvä arvailemaan :D Hieno suihkulähde ja lammikko!

    VastaaPoista
  5. lammikon vettä voi käyttää kastelemiseen, on lämmintä ja hepettunutta, ja lisää aina puhdasta vettä.
    Näin vesi kiertää ja ei limoitu niin helposti

    VastaaPoista
  6. Ihana suihkulähde! Varmasti niin kiva siellä katsella ja kuunnelle veden lorinaa, kun on lämmintä ja kesällä kuivaakin. Mä taas alan kaipaileen lämpöön... ;) Mulla on puro kallion poikki ja kaksi pientä lampea suunnitelmissa pihaamme, mutta on todella iso projekti kallioiden takia, niin on jäänyt vielä toteuttamatta. Kunhan lapset vielä vähän tuosta kasvaa, niin sitten alan sitä puuhaileen. :)

    VastaaPoista
  7. Minulla on myös samantyylinen lampi pihassa. Itse en laittaisi sinne pohjalle kiviä, koska ne limottuvat ja tulevat likaiseksi.Se taas tietää sitä, että jokainen kivi on pestävä erikseen kun vaihdat veden... Ehkä sinulla on kuitenkin tulossa niin tehokas systeemi, ettei sitä haittaa ole. Minulla on pumppu, joka kierrättää veden, mutta ensi kesänä haluan vielä kokeilla ja ostaa erikseen tehokkaan suodattimen, koska tällä hetkellä vesi pysyy KORKEINTAAN kaksi viikkoa puhtaana.

    VastaaPoista
  8. Kolera-allas! :-D
    Toivottavasti saat pumpun. Hienolta näyttää, toivottavasti pääsen itse katsomaan!

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Niin meinasimmekin. Ajattelimme tyhjentää lammen putkella suoraan hedelmäpuille ja sitten täyttää lammen uudelleen.

    Sanna: Ihana projekti! Minä taas toivon, että meillä on seuraavassa paikassa luonnollisesti virtaava vesi!

    Anonyymi: En minä kyllä meinaa kiviä pestä. Tavoitteeni ei ole se, että vesi on kuin uima-altaassa. Pohjassa saa alkaa kasvaa jotakin, sillä tarkoitus on, että kasvit alkavat itse levitä ja kasvaa. Kalat myös löytäisivät pohjasta ruokaa. Mitään vihreää limalevää kuitenkaan ei toivo lampeen. TOIVON, että se suodatinsysteemin tulee toimimaan. Sitä emme vieläkään saaneet, sillä se on yhä matkalla Santiagosta!

    Tuulispää: Hyh, onneksi täällä ei ole koleraa! Tervetuloa katsomaan :)

    VastaaPoista
  10. Kyllapa tuosta suihkulahteesta tuli kaunis!

    VastaaPoista
  11. Mitenkäs tuommoisen hoitaminen ja ylläpito toimii? On kovin kaunis!

    VastaaPoista