Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Ceviche

Rakastan cevicheä! Cevicheen tulee yleensä raakaa kalaa, mutta nyt tein cevicheä, jossa ei ole mitään raakaa (kasviksia lukuun ottamatta). Idean sain lempiravintolastani Fina Estampasta. Tämä on aivan oma reseptini, joten oikeaoppiset, älkää saako sätkyä!



Ostin valmiiksi keitettyjä macha-simpukoita. Kiehautin kuitenkin ne varmuudeksi, jotta jos pinnalla olisi bakteereita, ne kuolisivat.


Ostin raakoja calamareja (onko se mustekala?). Perkasin calamarit poistamalla mustepussin sekä muovikalvomaisen "luurangon". Keitin calamareja 3-4 minuuttia, en enempää, jotteivät sitkistyisi.
Huuhdellut calamarit.

Silppusin punaista ja keltaista chiliä, retiisejä ja tuoretta korianteria. Idean retiiseihin sain siitä, että ravintolassa oli merenherkkujen sekaan laitettu herneitä. Minä en pidä herneistä, joten mietin, millä voisin korvata herneet ja saada raikkauta mukaan. Retiisit olivatkin tosi hyviä.

Sekaan täytyy laittaa todella paljon sitruunaa. Tässä satsissa on yhdeksän sitruunaa ja enemmänkin olisi voinut olla. Parhaita olisivat mahdollisimman happamat situunat, täällä limon pica tai limon sutil, mutta en löytänyt kuin tavallisia sitruunoita.

Tämän cevichen täytyy muhia vähintään 10 minuuttia sitruunassa ja suolassa. Päälle laitetaan ohuen ohuiksi suikaleiksi silputtua punasipulia.

Ceviche maistuu hyvältä keitettyjen perunoiden kanssa.


Söimme tätä kahtena päivänä peräkkäin ja kolmantena menimmekin sitten perulaiseen ravintolaan syömään cevicheä ja täytyy kyllä myöntää, että vaikka Mian keittiön ceviche hyvää olikin, mutta kyllä perulaiset ammattilaiset osaavat asiansa huomattavasti paremmin. Slurps omalle cevichelleni, mutta SLURPS Fina Estampan cevichelle!

9 kommenttia:

  1. Saanko sanoa, että noissa eka kuvissa raaka-aineet näyttävät kyllä hiukkasen epäilyttäviltä? No, se lienee vain oman kokemukseni puutetta...mutta uskon, kun sanot että oli herkullista. Sitruunan määrä kuulostaa myös uskomattomalta!

    VastaaPoista
  2. Nyt alkoi kuola valua!

    VastaaPoista
  3. Heippa Peikkokukkula!

    Aamuisin on aina mukava piipahtaa katsomassa mitä sinne kuuluu! Juu kyllä se on mustekala, ja näyttää raakana aika....... :-)

    Ihanaa, kun jaksat panostaa ruuanlaittoon! Mukava eksoottinen ohje, eihän sitä tiedä jos joskus innostuu kokkaamaan!

    Mukavia päiviä!

    VastaaPoista
  4. Minäkin rakastan cevichea,ja teen sitä aina välillä.Parasta cevichea olen syönyt Perussa,ja sitä tulikin sielläö syötyä usea kerta. Noita kalmareita on meilläkin,niitä yleensä ostan vain kylmänä aikana ja aivan baby sellaisia.

    VastaaPoista
  5. Pellavasydämen Mervi: Joo, cevicheen täytyy aina laittaa todella paljon ja todella happamia sitruunoita.

    Täällä Chilessä on vaikka mitä merenherkkuja, jotka ovat paaaaaljon epäilyttävämmän näköisiä kuin näissä kuvissa olevat :D Minä kuitenkin tykkään lähes kaikista niistä.

    Kukkahattu: Teen sitten Suomessa....

    Anonyymi: Huomenta :) Ruuanlaitto taitaakin olla lempikotityöni, mutten kyllä ihan kauheasti panosta siihen. En tee mitään kamalan vaikeita ja aikaavieviä juttuja.

    Yaelian: Miksi ostat vain kylmään aikaan? Onko niissä jokin tautivaara? Nuokin olivat aika babyjä.

    Perulainen ceviche onkin aivan upeaa! En kyllä uskalla syödä sitä kuin tarkkaan valituissa paikoissa. Se raaka kala aina vähän hirvittää, jos paikassa ei ole hyvä hygienia.

    VastaaPoista
  6. Oh, kuulostaa ja näyttää mielenkiintoiselta! Sääli että olen allerginen, estää maistamisen :(

    VastaaPoista
  7. Maistettu on Ceviche eika ollut kylla YHTAAN mun juttu. En tykkaa muutenkaan kalasta kauheesti, ja viela raakana. No no. Eika sitten kannata vakuuttaa minua etta se kypsyy sitruunaliemessa. Mutta kuka tykkaa, nauttikoon!

    VastaaPoista
  8. amumorchy: Jos ei tykkää kalasta muutenkaan, niin onhan raaka kala sitten paljon vielä voimakkaamman makuista. Eli ei ihme, jos et tykännyt ;) Minä olen aina tykännyt raa'asta kalasta: silakoista, silleistä, graavilohesta ja -siiasta jne. Kun maistoin ekan kerran cevicheä Chilessä, tiesin heti, että se on ihan täydellinen ruoka minun makuhermoilleni.

    Kala ei oikeasti kypsy sitruunassa. Ideahan juuri onkin se, että se on raakaa. Mutta ovathan suomalaiset silakat ja sillitkin raakana etikka-suolavedessä. Kyspyttääkö etikka sitten ne?

    Minä kyllä rakastan kalaruokia lähes kaikissa muodoissaan. Slurps!

    VastaaPoista
  9. taytyy myonaa etten ole koskaan maistanu cevichea,vaikka e-amerikassa on tullu kierreltya mutta varmaan maistuu paremmalta kuin milta nuo aineosat nayttaa :)

    ite oon sen verran nirso etten varmaan uskaltais edes koskea noihin kaikenmaaliman outoihin merenelaviin!

    VastaaPoista