Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Neule

Sain vuoden 2011 Suuri käsityö -lehtiä. Löysin kaupasta mukavantuntuista luonnonvalkoista neuletta. Päätin tehdä helpoilla kaavoilla itselleni neuleen syksyyn.

Neule on polviin saakka pitkä ja koska kaava on hyvin yksinkertainen, vaatteesta tuli aika lailla kylpytakin näköinen. Päätin tehdä siihen hienon rintarossin poistamaan kylpytakkitunnelmaa.
Neule on mukavantuntuista, mutta ihan mahdottoman epäkäytännöllistä! Jo ompeluvaiheessa kynnet ottivat siihen kiinni. En voi kuvitellakaan piteleväni koiriamme tuo takki päällä! Se olisi jo ekan käytön jälkeen täynnä silmukkapakoja. Olin ajatellut, että tuollainen "kylpytakki"malli menisi hyvin kotikäytössä, mutta en viitsisi pilata sitä heti. Huomasin myös, että näin ohut ja kuitenkin painava neulekangas ei oikein sovellu tähän lepakkohihaiseen malliin. Vaate roikkuu hieman rumasti päällä, (tai sitten olen liian kriittinen). Neuleeseen kuuluivat myös taskut sivusaumoihin, mutta ne näkyivät kankaan läpi, joten poistin ne. Nyt takki näyttää siistimmältä.
Ei tuosta oikein näyttävää kuvaa saa, vaikka yritin asetella sitä henkarille. Nyt ajattelin, että jos löydän jostakin paksumpaa neulekangasta, teen toisenkin.

Kiitos S:lle lehdistä ja äidille niiden lähettämisestä!

4 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia, varsinkin tuolta venereissulta!
    Olen usein yrittänyt kommentoida, mutta en ole päässyt blogiisi.
    Teillä taitaa olla kohta syksy, meillä odotellaan malttamattomana lumien sulamista. Tänäänkin on luvattu vielä räntää, huoks.
    Odottelen täällä jo haravan kanssa kevätpuuhia!
    Tiedän siskoistani, että suomalaiset kirjat ja lehdet ovat aina tervetulleita tuliaisia!
    Äidille tuli vuosikausia tuo käsityölehti, mutta peruin sen viime vuonna. Löytyyhän niistä aiemmin tulleista roppakaupalla ohjeita ja usein olen niistä jotain inspistä saanutkin.
    Mukavaa huhtikuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kaunis tuli takista ja tuo kukkanen rinnassa on ihana...:)

    VastaaPoista
  3. Että saitkin yhteen postaukseen noin paljon negatiivista, laskeskelin että ainakin 7 asiaa! hihih! Suomalaisille tyypillistä huonoa itsetuntoa ja itsensä mollaamista. Vitsivitsi. Tottapuhuen, ymmärrän kyllä neuleen epäkäytännöllisyyden, mutta siitä ei pääse mihinkään, että kauniilta se näyttää, tyylikkäältä suorastaan.

    VastaaPoista
  4. Ole hyvä vaan Mia, kiva kun lehdistä löytyi sopivia ohjeita. Oletko huomannut ihanat neuleloaferit yhdessä lehdessä? S

    VastaaPoista