Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 6. toukokuuta 2010

Otson pirtelöpusakka

Yoda tässä esittelee uutta huppariaan, jonka nimi on Otson pirtelöpusakka. Laitoin tämän uutuuden puotiini http://www.michilandia.com/
Meillä ei vieläkään ole alakerrassa niitä kaakelilattioita, mutta koirat saivat silti huoneen käyttöönsä. Laitoin paksun kaksinkertaisen muovin koko huoneen lattialle ja seinien vierustoille laitoin kaikkea painavaa, jottei muovia rapsuteta lattialta pois. Nyt chihuilla on siellä prinsessasänky, kolopesä, puusänky, pyöreä peti, kolme boksia, leluja, juoma-automaatti jne. Olisittepa nähneet niiden riemun, kun ne pääsivät ensimmäisen kerran huoneeseensa! Ne käyttäytyivät kuin lapset huvipuistoon päästessään. Ne juoksivat ja nuuskivat ympäriinsä ja riehaantuivat leikkimään. Laitoin huoneeseen myös kaksi tuolia, jotta voin mennä sinne istuskelemaan niiden kanssa. Huoneeseen on suunnitteilla kaikenlaista, mutta koska mikään ei ole vielä valmista, ei ole kuvia näyttää.
---
Muistatteko, kun kerroin, että tänne on luvattu koko viikon kestävää sadetta? Maanantaina eikä tiistaina satanut pisaraakaan, vaikka taivas roikkui ja ilma oli vettä täynnä. Eilen keskiviikkona satoi aamuyöstä lähtien taukoamatta, mutta iltapäivällä kaunis aurinko tuli esiin. Tänään paistaa ja on viileää. Ihan on kuin Suomen syyskuu!
---
Kommenteissa on kyselty, miksi kaksi uusinta postausta ei näy. Bloggeri ei toimi ihan kunnolla. Kirjoittelin nimittäin eilen illalla tulevia postauksia ja laitoin ne ajastimella tulemaan seuraaville päiville. Jostain syystä ne pomppasivat heti näkyville, josta kuitenkin samantien poistin ne. Eli uudet postaukset ovat tulossa seuraavina päivinä.
---
Jes, tänään pääsen jo aloittamaan yläkerran sisustamisen. Olen ihan innoissani, sillä sen myötä pääsen kaivelemaan nukkelaatikoitanikin pitkästä aikaa ja saan mökin komeron tyhjennettyä vaatteista ja vietyä ne vierashuoneen väliaikaiseen komeroon, jonka meinaan kasata parista hyllyköstä. Mökin komeron taas saan keittiötavaroiden käyttöön. Olen kaivannut tilaa keittiöön jo reilut kaksi vuotta, joten tämä uudistus on todella mieleen!
---
Tervetuloa uusille lukijoille! Teitä on yhtäkkiä ilmestynyt Peikkokukkulalle mukava määrä!
---
Auringonsäteitä teille Chilen syksystä!

3 kommenttia:

  1. Mia, mun on nyt pakko linkittää tästä mainos;-)

    VastaaPoista
  2. Suloinen - ja pusakan nimi on niin oivaltava, sopiva pikku-karhulle! Hymyilen sille myös siksi, että poikani nimi on Otso :)

    VastaaPoista
  3. Söpöjä vaatteita söpöille koirille.

    Ihana talo teillä! Huoneet näyttävät hennosti eri sävyisiltä. Korkea harja tekee tilasta upean!

    Meidän naapurit asuvat tällä hetkellä myös Chilessä.
    Harmi sen kannun kanssa. :(

    Tulin lukijaksi. :)

    VastaaPoista