Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 28. toukokuuta 2010

Takanedustyyny

Muistatteko tämän postauksen ja nämä kuvat? Nyt olen saanut tyynyn valmiiksi ja se on kovassa käytössä.

Chiquitita nauttii täysin siemauksin siitä, että muut chihut ovat ulkona ja se saa yksin vallata koko tyynyn.

Chiquitita täyttää syyskuussa 10 vuotta ja koska se on meidän ylivoimaisesti vanhin koiramme, se saa joskus vähän etuoikeuksia, kuten nukkua aamuisin pidempään ja olla sisällä, kun muut ovat ulkona.


Tänäkin aamuna muut chihut hätistettiin aamupisulle kahdeksalta, mutta Chiffeliffeä ei huvittanut herätä. Hänen majesteettinsa könysi pedistä klo 11. 30 aamupäivällä! Makeasti venytellen se käveli olohuoneessa sen näköisenä, että kyllähän tässä nyt jo voisi vähän tuolla ulkonakin käväistä:)
---
Ekassa kuvassa näkyy estufa de leña, joka on tavallinen lämmitysmuoto Chilessä. En tiedä, sanottaisiinko sitä Suomessa kevyttakaksi vai kaminaksi. Mikä niiden ero muuten on? Estufan takana näkyy seinälevy, jonka päälle on tarkoitus tehdä kiviseinä sitten joskus kun ehdimme.
---
Tällaisia samantyylisiä tyynyjä kuljetusbokseihin on myytävänä puodissa: www.michilandia.com
---
P.S. Meillä on nyt olohuoneessa vihdoinkin huonekalut!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa! Nauran taas...kiitos sinun, Mia;-) Hänen Majesteettinsa muistuttaa käytökseltään meidän Majesteettiamme, joka pättää ihan itse, milloin mennään ulos, milloin tullaan sisälle ja milloin nukutaan tassut kohden taivasta meidän olkkarin sohvalla huolimatta viidestä luxuspedistä! Könytä on myös verbi, joka sopii tähän yhteyteen hyvin!

    VastaaPoista
  2. Ihana tyyny! Kyllä siinä kelpaa Chiquititan lepäillä....oikea primadonna näköjään on tuo hauveli!
    Onko tuo kamiina sellainen,mistä menee se putki katon läpi? Tuollaisia käytetään täälläkin pohjoisessa.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana tyyny:) Kyllä kelpaa pötkötellä. Olen myös ihan koukussa blogiisi, joka on kaikin puolin mukavaa luettavaa. Erityiskiitoksena chihuaiheiset postaukset:)

    VastaaPoista
  4. Liikuttava "vanhus":) Kyllä vanhuksella täytyykin olla hieman etuoikeuksia. Ja oikein kaunis tyyny. Kyllä kelpaa chihujen pötkötellä:)

    VastaaPoista