---
Nyt on "se kun", paitsi että ei ole aikaa tehdä nukkekotia! Se kuitenkin on aikaavievä suuri projekti, jos tahtoo saada jotain kunnollista. Chilestä ei saa ostaa nukkekoteja. Täällä ei ole minkäänlaista nukkekotikulttuuria. Mitään huonekalujakaan ei ole myytävänä. Täytyy siis tehdä itse, mutta kun oma kotikin on vielä kesken!
Kerroinkin teille "maanjäristyskertomuksissa", että nukkekotitavarani ovat Concepcionin keskustassa asuntomme varastossa. Rakennus meni maanjäristyksessä asumiskelvottomaksi. Menee ainakin vuosi, että rakennus on tutkittu kunnolla ja saatu korjattua siihen kuntoon, että sinne voivat ihmiset taas muuttaa. Me emme ole päässeet varastoon, sillä ovi jumittui kiinni. Nyt maanjäristyksestä on kulunut melkein neljä kuukautta ja uskaltauduimme tyhjentämään varaston. Meidän piti sorkkarauadalla vääntää ovi ja lukko rikki. Tyhjensimme kerralla koko varaston lava-autoomme. Ja siellä se oli, minun arkkuni täynnä aarteita! Olinkin ollut huolissani sen puolesta! Ovathan nukkekotitavarat minun 15 vuoden hitaan keräilyni tulos.
Keskustan rakennus varaston ovelta ylöspäin kuvattuna. Ulkoapäin rakennus on ihan hyvässä kunnossa, mutta sisältä ihan mäsä.
---
Miten minä jaksaisin odottaa, että saa nukkekodin? En jaksa! Aivot alkoivat hyrrätä. Meillä ei ole yhtään turhaa hyllykköä eikä kaappia, ei mitään, mihin saisin väliaikaisen nukkekodin tehtyä. Maalasimme juuri työhuonettani ja mieheni teki minulle uutta työnurkkausta siihen, missä ennen oli jääkaappi ja koirien sisätarha. Yksi taikakuutiosta tehty hyllykkö, jonka meinasin laittaa parvelle, joka nykyään on kangasvarastoni, saikin mielessäni uuden tärkeämmän homman! Kankaat joutavat odottaa pinoissa parven lattialla, mutta nukkekotitavarat eivät!
Tästä luurangosta lähti nukkekoti-idea. Nuo kolme valkoista lokerikkoa olivat työpöytäni vieressä täynnä papereita yms. Mustat osat otin chihujen tarhasta, jota enää siis ei tarvita, koska niillä on oma huone. Tuo alakerran väliseinä ei sitten onnistunutkaan metallikehikosta, vaan tein sen pahvista.
Kaakeleista tein lattiat. Sattuivat olemaan melkein juuri oikean kokoiset. Tähän väliaikaiseen nukkekotiin en tahdo ostaa yhtään mitään. Kaiken täytyy löytyä kotoa! Tavoitteena kuitenkin on alkaa tehdä sitä oikeaa nukkekaappia niin pian kuin mahdollista.
Arkku oli päältä ja sisältä täynnä sementtipurua ja -kokkareita, mutta pienet pahvilaatikot olivat hyvässä järjestyksessä vahingoittumattomina, kuten muutenkin varastomme tavarat. Toimme tavarat tänne Peikkokukkulalle ja oih, mikä ihanuus, kun pääsin taas hiplaamaan pikkuisia tavaroita!
Minulla oli kaksi rullaa Biggie Bestistä ostettua tapettia. Olen niillä päällystänyt kenkälaatikoita. Tapetit sopivat kivasti nukkekotiin! Jos minulla ei olisi ollut valmiiksi tapettia, olisin tapetoinut pienikuvioisilla kankailla. Tapetit kiinnitin taikakuutioihin teipillä ja maalarinteipillä. Ikkunareiät leikkaisin tapetteihin sopiviin kohtiin. Kas, ruutuikkunat tulivat ihan itsestään, kun vähän mallasi oikeaan kohtaan ikkunareikää:)
---
Tiedän, että väliaikaisesta nukkekodistani tulee ruma eikä esittelykelpoinen, mutta tärkeintä on se, että perheeni pääsee pois laatikoista omaan kotiin:) Vaikkakin heidän kotinsa on pieni, hutera ja ruma, on heidän mukavampaa odottaa oikean kodin valmistumista talossa, eikä laatikoissa.
---
Onko teillä ideaa, millä päällystäisin talon ulkopuolelta, kun tuo taikakuutioiden metallikehikko on vähän liian tyly jopa väliaikaiseen nukkekotiin? Laittaisiko ihan vain pahvia tai kartonkia ja maalaisi?
---
Tässä on idea myös perheen lapsille. Taikakuutioista saa vaikka barbien kodin! Tai ehkä sen olette jo keksineetkin...
---
Ja tässä tarina, joka sijoittuu menneisyyteen satumaailmaan:
---
Hyvin toimeentuleva sivistynyt Von Trollheimin perhe on menettänyt kotinsa maanjäristyksessä. He saivat pelastettua suurimman osan huonekaluistaan, mutta suuri vanha rakennus meni asumiskelvottomaksi. Samassa kaupungissa usea ihminen menetti kotinsa, joten taloista on pulaa. Köyhille alettiin rakentaa mökkejä ja rikkaammat yrittivät hankkia taloja, jotka olivat säästyneet ehjänä. Von Trollheimin perhe löysi pienen epäkäytännöllisen monikerroksisen talon, jossa oli vain kolme huonetta, keittiö, kylpyhuone, kylmä varasto ja pikkuruinen pihamökki. Muuta ei ollut saatavilla. Von Trollheimin perhe ei millään mahtuisi siihen, mutta heille ei tarjoutunut muuta mahdollisuutta! Huonekalut ja tavarat oli saatava turvaan varkailta ja alkavalta talvelta! Kaiken huipuksi perheen isän oli matkustettava Yhdysvaltoihin tärkeälle työmatkalle, joten perhe joutuisi tulemaan toimeen pitkän aikaa ilman häntä.
---
Ylimmästä vinokattoisesta kerroksesta päätettiin tehdä makuuhuone. Sinne raahattiin parisänky sekä vauvan kehto. Perheen kaksoset nukkuisivat äidin kanssa parisängyssä, koska kerran isä oli matkoilla. Äiti itki sitä, ettei ihana pylvässänky mahtunut tähän pieneen huoneeseen. Se piti tunkea varastoon odottamaan isoa taloa. Kaksoset kaipasivat valkoisia kerrossänkyjään, mutta olihan toki äidin kainalossa mukavaa nukkua!
---
Mummo ja vaari sekä äidin veli nukkuvat pihamökissä, mutta päivät he viettävät talossa. Lastenhoitaja ja keittäjä joutuvat jakamaan sivusta vedettävän ja he nukkuvat keittiössä. Entisessä talossa molemmilla oli oma pieni huone. He kuitenkin ymmärtävät, että tässä tilanteessa ei sovi valittaa. Piti olla onnellinen, että oli katto pään päällä!
---
Kolmanteen kerrokseen, jossa oli kaari-ikkunat, perhe päätti laittaa olohuoneen, jossa myös ruokailtiin. Toisessa kerroksessa sijaitsi keittiö, josta käsikäyttöisellä ruokahissillä ruoka kuljetettiin olohuoneeseen.
---
Ensimmäisessä kerroksessa oli kylpyhuone, pieni eteinen sekä perheen liike. Liikehän piti saada aukaistua heti kuin mahdollista, että perhe saisi jatkossakin toimeentulonsa sekä myyjä saisi pitää työpaikkansa. Onneksi myyjän talo pysyi ehjänä maanjäristyksessä!
---
Perhe on jo suunnitellut talon laajennusta. Kaksosille sekä työntekijöille olisi saatava oma huone! Eikä haittaisi, jos isovanhemmat pääsisivät muuttamaan talon puolelle.
---
Von Trollheimin perheen puuhista tulossa jatkoa;)
---
Jos et ole käynyt vielä äänestämässä ihania leidejä, käypä antamassa mielipiteesi pari postausta taaksepäin!
Hyvä idea nukkekodille! Eiköhän pahvi olisi hyvä ulkopuolelle. Annan vinkiksi yhden blogin, jossa on tehty nukkekodille kaunis ulkokuori. http://potinpera.vuodatus.net/blog/category/Potinper%C3%A4n+t%C3%B6lli
VastaaPoistaItse aloitin nukkekodin rakentamisen vanhaan liinavaate kaappiin. Projekti ei ole edistynyt sitten ikkunoitten ja siihen tuskastuneena tilasin itselleni kunnon nukkekodin. Nyt se odottaa komeron perillä aikaa, kun kerron uusimmasta projektistani miehelleni. Sormet syyhyää jo!
ulkovuoraus puusta ja sitten maalaat.....t minna
VastaaPoistaOnneksi sait pelastettua rakkkaat tavarasi:-) Nukkekodit ovat ihania;Helsingissä käyn aina ihailemassa nukkekotiin sopivia pikku miniaatyyrijuttuja siinä Senaatin talossa Senaatintorin vastapäätä.
VastaaPoistaTosi hyvä idea tuo kuutioiden käyttö nukkekotiin ja hyvältä näyttää jo tuossa vaiheessa. En osaa oikein auttaa tuossa ulkokuorijutussa,kun ei ole kokemusta,mutta saat varmaankin täällä monta hyvää neuvoa.Von Trollheimit kyllä ansaitsevat uuden hyvän kodin!
voi miten ihania tavaroita!!!!!ja kiva idea!
VastaaPoistaPaperimassakin olisi yksi mahdollisuus..
VastaaPoistaT:Päivi Hml
Pirpana: Kiitos linkistä. Kävinkin katsomassa. Pahvista tosin voisi tehdä ja ihan uusi idea lähti lentämään...katsotaanpa...
VastaaPoistaMinna: Puusta tulisi vähän liian järeä. Sittenhän ei tuota taikakuutioviritelmää tarvitsisi ollenkaan. Meinaan tehdä sen oikean nukkekaapin sitten puusta.
Yaelian: Minäkin käyn aina Giseleffin basaarissa, sehän on oikea paratiisi:)
Malla. Kiitos:)
Päivi Hml: Joo, siinäkin olisi ideaa!