Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 3. maaliskuuta 2011

Peikkokukkulan pusumussukat ja matkasuunnitelma

Tässäpä muutama Peikkokukkulan karvalapsi yhteiskuvassa :)

Ylhäältä vasemmalta lähtien: Zara, Anastasia, Yoda ja Leya sekä edessä vielä Olivia.
---
Olen lähdössä tänään keskiyöllä maan pääkaupunkiin Santiagoon. Bussilla matkaan kuluu kuutisen tuntia. Yritän nukkua matkan korvatulpat korvissa. Kuitenkin takanani makaa joku järisyttävästi kuorsaava mahakas mies tai jokin ällöttävästi pussaileva pariskunta :/ Hih, no onneksi ne korvatulpat on keksitty;)
---
Perjantaiaamuni alkaa sillä, että joudun odottelemaan bussiterminaalissa ainakin kolme tuntia ennen kuin liikkeet aukeavat. Sitten etsin metroaseman ja matkustan Manuel Monttin pysäkille. Lähellä pysäkkiä on Chilen Kennel Clubin toimisto. Menen sinne hoitelemaan rekisteröintipapereita. Choko Bon Bonin papereihinkin on saatava sellainen leima, että se on virallisesti rekisteröity myös Chilessä. Pikkuruiset pennutkin poistetaan lainsuojattoman tilastaan ja jokainen niistä saa oman virallisen nimensä.
---
Kennel Clubilta suuntaan Parque Araucon kauppakeskukseen. Sinne menen vain ihan sen takia, että tahdon mennä katselemaan Laura Ashleyn liikettä. Täytyy varata vähän rahaa mukaan, jotta voin hiukan "tuhlailla" kyseisessä liikkeessä, jos jotain kivaa osuu silmään. Concepcionissa kun ei mitään kivoja sisustusliikkeitä ole.
---
Kauppakeskuksessa minulla ei ole aikaa lorvia kuin pikkuinen hetki, kun pitää suunnata takaisin keskustan lähettyville. Siellä on kaksi katua, joilla en ole koskaan käynyt. Niissä on paljon kangas- ja nappikauppoja. Siellä olisi tarkoitukseni tehdä materiaalihankintoja Mi-Chi-vaatteisiin.
---
Perjantain ja lauantain välinen yö on taas matkustamista takaisin.
---
Iloista viikonloppua teille ja minä palaan tänne sitten yhtä Santiagon reissua rikkaampana:)

4 kommenttia:

  1. Voi kuinka hauskan näköistä sakkia sulla asustelee :DD

    VastaaPoista
  2. Voi kuulostaa hienolta matkalta. Busseissa matkustaminen vaatii kärsivällisyyttä, mutta niissä tapaa ja näkee kaikenlaista matkustajaa. Jotkut tuovat jopa omat tyynynsä.
    Minä kaipaan meidän Meksikon bussimatkoja. Nythän sinne ei enää uskalla lähteä bussilla tuon rajan ja narcotrafiikin vuoksi (tai kyllä sinne menee vielä paljon vuoroja ja uskaliaitakin löytyy).
    Meidän ikimuistoisin on ollut pitkä yli vuorokauden matka (oltiin kyllä Monterreyssä yötä) Teksasista Meksiko Cityyn.
    Hyvää matkaa! ¡Buen viaje!

    VastaaPoista