Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

The Gorgeus Blogger

Sain tämän tunnustuksen jo hyvän aikaa sitten Kurkistuksia-blogista. Kiitos! En ole ehtinyt paneutua noihin tunnustukseen liittyviin kysymyksiin aiemmin tämän chihumaisen elämäni takia, mutta nyt on hetkonen aikaa. En meinaa jakaa tätä tunnustusta eteenpäin, sillä tämäkin on kiertänyt jo kaikki blogit:)




1. Milloin aloitit blogisi?

Lauantaina 11.7.2009 kun olin koko päivän yksin kotona.


2. Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?


Blogini on elämäni tilkkutäkki, eli se käsittelee monia minulle mieluisia asioita: sisustamista omassa talossa, juttuja koiristamme, käsitöitä (koiranvaatteita, nukkeja, neulahuovutusta ja muutakin), tulevaisuuden haaveita, nukketouhuja, Von Trollheimien elämää ja tuunailua. Valotan myös hieman chileläistä elämänmenoa maanjäristyksineen kaikkineen. Yritän pitää tilkkutäkistä poissa liian mustat tilkut.


3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Ehkä se, että vaikka blogini on periaatteessa ” ulkosuomalaisblogi”, pidän kuitenkin blogissa pääasiana oman pikkuruisen elämäni asiat, enkä esittele Chileä matkailukohteena tai kerro pahemmin sen historiasta tai politiikasta. Blogini ei ole mielestäni mitenkään erityinen verratuna ”muihin”, mutta ehkä selittämälläni tavalla erityinen verrattuna ”ulkosuomalaisblogeihin”.


4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?


Olen aina kirjoittanut päiväkirjaa ja teininä toimitimme kavereiden kanssa lehtiä toinen toisillemme. Kun aloin matkustella ja muutin ulkomaille, aloin kirjoittaa sähköpostiviestejä, joissa kerroin kuulumisiani ja lähetin viestit yhteisesti kaikille ystäville ja sukulaisille. Blogeista en tiennyt mitään. Kun päätimme laajentaa mökin taloksi, alkoi sisustaminen uudelleen kiinnostaa minua. Koska Chilessä ei ole hyviä sisustuslehtiä, aloin etsiä ideoita netistä. Törmäsin blogeihin. Löysin vaaleat kodit. Ihmettelin, miten voikin olla niin, että kaikki vaaleiden kotien omistajat kirjoittivat blogeja ...nyt olen tajunnut, että blogejahan löytyy jokaiseen makuun, tyyliin ja aiheeseen. Satuin vain ensin löytämään ne vaaleiden kotien blogit :D Kun olin jokuset viikot seurannut blogeja, päätin kokeilla itse. Nyt blogin pito yhdistää kaikki nuo entiset jutut, eli päiväkirjan, omatekemät lehdet ja yhteissähköpostit. Lisäksi tämä on kätevää ystäville ja sukulaisille, sillä heidän ei enää tavitse pitää minuun yhteyttä, kun voivat lukea kuulumiset netistä (jos lukevat, en tiedä...) Olisi vaan kiva, että sukulaiset ja ystävät ymmärtäisivät, että tällä tavalla minä en saa kuulla heistä mitään :(

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Tahtoisin osata laittaa isompia kuvia ja kaksi kuvaa vierekkäin. Vieläkään en ole siinä onnistunut. Lisäksi olisi kivaa, että ihmiset, jotka tuntevat minut oikeassa elämässä, jättäisivät joskus jonkun merkin käynnistä kommenttilootaan tai lähettäisivät edes lyhyen sähköpostin joskus, jotta tietäisin, kuka lukee juttujani, etten sitten toista kaikkea samaa esim. sähköposteissa, puhelimessa tai Suomenreissulla.

Pienet muhnunkaiset kaulalla. Pikkuruiset lämpöpullot. Tuhisijat mussunkaiset.

7 kommenttia:

  1. Hei!
    Olen huono laittamaan kommentteja, sori! Mutta täällä aina seurailen juttujasi ja ihania käsitöitäsi ym.
    Lapset on katsellut pentukuvasi moneen kertaan ja aina vaan piti näyttää kuvat uudestaan. :)
    Mieheni siskolla on Chihu ja mieheni on ollut aina sitä mieltä että jos meille koira otetaan joskus, niin se ei saa olla Chihua suurempi.
    Sanoinkin sinun kuvat nähdessäni, että jos asuisit suomessa niin nyt olisi kyllä meille varattu yksi pentu ;) Voitaishan me tulla hakemaan ;)

    Onko sinulla muuten se uudempi versio bloggerista? Siinä saa aika helposti suurempia kuvia, kun olet kirjoittamassa päivitystä 'uusi teksi'- osiossa kuvan päälle klikataan ja se aukaisee pienen pitkänmallisen valikon kuvan viereen ja siitä saa valita pienen keskisuuren tai suuren kuvan.
    Laita mulle sähköpostia jos oli jotain ongelmia sen kanssa, voin kyllä auttaa ja selittää asian tarkemminkin!:)

    Kaikkea hyvää sinulle jatkossa ja yritän tehdä parannuksen kommentoimiseen!

    VastaaPoista
  2. Luen kaikki seurannassani olevien blogien postaukset päivittäin, joten sinunkin kuulumisia seuraan mielenkiinnolla koko ajan.

    Kommentointi on jäänyt vähälle, sorry.

    Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihania pentusia! Onnittelut tunnustuksesta:-)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Otetaas uusiksi...
    Onnea tunnustuksesta :)
    Aivan valtavan suloisia nuo pienet mökiäiset :DD

    Täytyy sanoa Annen kommenttiin viitaten -onneksi olet niin kaukana :D

    (Tuli niiiiin paljon kirotusvihreitä että poistin edellisen :D )

    VastaaPoista
  6. Anne: Joo, ymmärrän hyvin, ettei tule läheskään aina kommentoitua. Minäkin luen kaikki päivityksesi ainakin kahteen kertaan ja kuvat katson lähes suurennuslasilla ;) mutta kommeentoitua ei silti tule läheskään aina. Eikä mielestäni kenekään tarvitsekaan kommenttia jättää. Tässä postauksessani toin vain esiin pienen suruni siitä, kun ihmiset, jotka tuntevat minut oikeassa elämässä, eivät jätä mitään merkkiä, eivätkä lähetä s-postia. En yhtään tiedä, kuka tutuistani tietää jotakin elämästäni ja kuka ei tiedä yhtään mitään. Tänään olenkin saanut monta sähköpostia :) :D Ja tervetuloa hakemaan joku noista pienistä;) Kylllä niistä ainakin puolet menevät myyntiin.

    En tiedä, mikä on bloggerin uudempi versio, joten en osa vastata tuohon;) Yritän joskus ajan kanssa taas pelata noiden kuvien kanssa ja lähetän vaikka s-postia, jos tarvitsen apua. Kiitos.

    Lezzie: Itsekin luen useita blogeja ja kommentointi on yleensä kiireen vuoksi huonoa. Silti on hauskaa joskus jättää tassunjälki:)

    Arja ja Pepi: Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Oijoi, syyllinen kunnes toisin todistetaan. Mutta tiedät syitä (hyviä ja huonompia..) miksei usein kuulu. Aina luen <3 t. Mansikka

    VastaaPoista