Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Meitä lahjotaan!

Meillä on yksitoista koiraa ja vaikka pienimmät niistä näyttävätkin pattereilla toimivilta lelukoirilta, ne kuitenkin syövät ihka oikeaa ruokaa.


Chiquitita on nähnyt 9,5 elinvuoden aikanaan melkoisen muutoksen meidän perheen koiranruokaostosten määrässä. Yoda taas koklaa, että onko astia uima-allas vai ruokakippo.
---
Kun minulla vielä oli yksi ainoa chihuahua, sille riitti kolmen kilon Eukanuba-pussi pari-kolme kuukautta riippuen siitä, mitä muuta ruokaa sille annoin. Ruokakulut olivat naurettavan pienet. Pieni koira syö vain vähän, mutta kun omistaa monta pientä koiraa, määrät eivät enää olekaan pieniä. Lisäksi olen tiukentanut periaatteitani koiran ruokinnassa. Kotiruokaa koiramme eivät syö kuin lisäkkeenä silloin, kun sitä on. Eli jotain soppaa voimme sekoittaa koirannappuloihin ja silloin se muuttuukin ihan juhlaruuaksi! Talvisin sekoitamme aina isojen koirien nappuloihin lämmintä soppaa, sillä ne asuvat ulkona. Tahdomme, että ne saavat jotain lämmintä vatsaansa ainakin kerran päivässä.
---
Chilessä on koiranruokakauppoja joka kulmalla. Jopa pikkukaupungeissa on useita eläintenruokakauppoja. Niissä myydään ruokaa kanoille, karjalle, lemmikeille jne. Isoissa kaupungeissa liikkeet keskityvät koiran- ja kissanruokiin. Pienissä maalaiskaupungeissa, kuten läheisessä Yumbelissa liikkeet tarjoavat vain halpoja merkkejä. Edes Yumbelin eläinlääkäri ei myy Royal Caninia tai Eukanubaa, sillä ihmisillä ei ole varaa ostaa niitä. Me raahaammekin koiranruuat aina Concepcionista asti. Olemme koiranruokaliikkeiden ihanneasiakkaita!

Yoda pohtii, että tällaiseen saaviin mahtuu isompikin paisti!
---
Isot koiramme syövät kuukaudessa noin 4o kiloa Strong-merkkistä ruokaa. Chihuahuamme syövät noin 8 kiloa Eukanuban tai Royal Caninin pennuille ja aikuisille koirille tarkoitettua ruokaa. Nyt ostin 15 kilon säkin Royal Caninia, sillä kilohinta tuli edullisemmaksi ja kaupanpäällisenä sain tuon ison muovipöntön, johon mahtuu 15 kiloa nappuloita!
---
Kuvissa näkyy myös Eukanuban peltitölkkejä. Jokaiseen tölkkiin mahtuu 3 kiloa nappuloita. Kansiin olen kirjoittanut ne koirien nimet, jotka kutakin ruokaa syövät. Nekin tölkit olemme saaneet kylkiäisinä. Viime ostoksilla koiranruokakaupan täti lahjoitti meille kuvissa näkyvät punaiset kipot. Kyllä siitä tulee hyvä mieli, kun saa jotakin lahjustakin. Täällä Chilessä se on niin harvinaista.

10 kommenttia:

  1. Meidän Kaapo-tolleri syö myös Eukanubaa. Ei mikään edullisin merkki täällä Suomessakaan, mutta kun koira on siihen tottunut. Lisänä saa ruuan tähteitä. Herkkupaloina on kuivattu ruisleipä. Tuntuu että täälläkin on lahjukset ja kylkiäiset harvinaisia, tai eivät ole ainakaan meille asti tulleet kun on vain yksi koira.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo kuva missä kaikki kipot ja hauvelit!
    Bambi syö vain koiranruokaa mutta joskus harvoin annan sille jonkun makupalan,ja kun teen salaattia,saa se aina muutaman palasen paprikaa,koska rakastaa sitä.
    Olen käyttänyt nyt vuoden ajan Advance -merkkistä kuivaruokaa,ja 7½ kilon pussi riittää noin 3 kuukaudeksi.Täälläkin on kotieläinkauppoja joka kulmassa.Kylkiäisiä en ole saanut,paitsi kerran jonkun koirankeksipussin.

    VastaaPoista
  3. Siis niin ihana kuva tuo rappuskuva ja myös Yoda tutkimassa kippoaan;-)

    Mia ja Jael, nappulat voivat olla ihan huuhaata. Parempi olisi keittää vaikka naudan keuhkoa ja maksaa ja tehdä niistä ruoat. keittää kerralla koko ison satsin ja pakastaa. Myös Suomen johtavan rotweiler-kasvattajan Yrjölän neuvoma Yrjölän puuro on hyvin terveellistä.
    Juttelin juuri yhden huippu tanskan doggien kasvattajan kanssa ja hän piti kaupan nappuloita syynä kaikkiin koirien sairauksiin. No, minusta ne voivat olla osa sitä, mutta vain osa.

    Edellinen koirani oli täysin terve labbis, joka sai sekä kotirokaa ja siinä hiukan nappulaa, mutta enimmäkseen keitin noita keuhkoja yms. ja tein niistä pitkät ruoat. Olga on saanut laadukasta nappulaa, mutta enää en usko minkään nappulan laatuun. Oikeestihan koira on raakalihan syöjä ja siksi nyt onkin tullut suosituksi ns. parf-ravinto, jolloin koira saa vain raakaa ruokaa.

    Meille tulee vielä Olgan jälkeen koira, mutta vasta vuosien päästä. Silloin on ruokinnassa uudet tuulet!

    VastaaPoista
  4. Leena Lumi: Uskon, että edulliset nappulat voivat olla huuhaata, mutta tunnetut hyvät merkit eivät ole sitä. Niillä ei oikein ole varaa olla sitä. Minä en ole valmis siirtymään barf-ruokintaan 11 koiran kanssa, sillä siinä täytyy laskea hyvin, että koira saa sen kaiken, mitä se tarvitsee. Kaikessa kotiruokinnassa on sama juttu. Pitää ostaa lisäksi vitamiineja ja ravinnelisiä. Hyvätasoinen koirannappula on turvallinen vaihtoehto, sillä ei tarvitse huolehtia siitä, että koiralle jäisi jokin tarvittava aines saamatta, eikä tarvitse ostaa vitamiineja, kalkkia yms. Minkin vähän aikaa kokeilin yrjölän tekoa, mutta senkin lisäksi koira tarvitsee lisäravinnetta. Laskin, että se kaikki raha, mikä yrjölään ja vitamiineihin menee, on sama kuin se, millä ostan nappulat. Yrjölän tekoon meni paljon aikaa ja se raa'an lihan kanssa pelailu ei jaksanut kiinnostaa. Ehkä jaksaisin pelata koiranruokareseptien kanssa, jos minulla olisi yksi koira. Nyt tämä nappulashow on turvallisin vaihtoehto. Tiedän, että koirani saavat kaiken tarvittavan. Eri asia olisi sitten, jos joku niistä alkaisi saada allergiaa tai sairastuiis johonkin tautiin. Nyt kuitenkin kaikki 11 koiraamme ovat loistokunnossa, eikä kenelläkään ole vatsavaivoja eikä allergioita! Lisäksi isot koirat syövät edullisempaa merkkiä ja nekin ovat terveitä ja hyväturkkisiä koiria. Olen onnellinen, että asia on näin ja nappuloilla jatkan tästä eteenpäinkin:)

    Mitä tarkoitat uusilla tuulilla? Filepihviä vain;)

    VastaaPoista
  5. Meillakin seisoo ulkoeteisessa tuollainen Eukanuba pönttö, tosin metallinen :).

    Isanta vaihtaa ruokamerkkia aina tietyin valiajoin. Mutta kaytamme tunnettuja merkkeja ja koirat ovat hyvassa kunnossa ja karva kiiltaa. Pari viikkoa sitten tyttokoira tulikin nayttelysta monenkirjavin nauhoin koristettuna. - Eilen se kavi kylassa poikaystavan luona ja pentuja olisi toivottavasti sitten odotettavissa kesalla.

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen sitä mieltä ,ett kun ne nappulat ovat hyvätasoisia,niin niiden pitäisi tarjota kaikki,mitä koira tarvitsee.Esim. täällä supermarketeissa myytävä nappularuoka on paljon halvempaa,ja siinä ei lihan määrä ole lainkaan sama kuin yli 2 ½ kertaa kalliimpi laadukas koiranruoka. Kyllä sitä näkee koirastakin,että on saanut hyvälaatuista ruokaa.

    VastaaPoista
  7. Meillä lansut syövät RC:n nappuloita, toinen allergiaversiota. Lisäksi keitän puuron Kennelrehun tuotteista, lähinnä vaihteluksi. Allergiselle tosin aika rajatuista aineksista (tattari, hirssi, poro ja hevonen käyvät). Multidog ja lohiöljy tarvittaessa. Sen verran rumba se on, etten alakisi sitä noin monelle keittämään, vaikakin ne chihut syövät vähän.

    Kylkiäisistä en tiedä, kun klinikalta hankimme tuon allergianappulan ja Zooplussalta tuolle toiselle. Pro planin pönttöjä olen joillakin nähnyt.

    Koiranruokinnasta lukemieni keskustelujen perusteella taitaa olla yhtä monta tapaa ruokkia kuin on ruokkijaa ja se jokaisen oma tapa on se ainoa oikea;). RC:n nappuloiden kohdalla muuten törmää keskusteluissa usein syöpää aiheuttaviin yhdisteisiin (BHA?).

    Hauska tuo kipot portailla kuva. On siinä ruokkimista.

    terkuin Anni

    VastaaPoista
  8. Minä syötän kahdelle chihulleni ANF nappullaa kokeiltuani ennen RC;tä mutta siinä rupesi toisen koiran silmät vuotamaan ja värjääntymään. Tuo ANF on lisäaineeton ja ei mitään väriaineita sun muita turhanpäiväsiä juttuja ( Bha)...lisäksi koirat syövät NEU;ta joka sisältää sisäelimiä kasviksia riisiä mut ainut huono puoli on se että se on pakaste...ja täytyy aina muistaa ottaa sulamaan pieni pala ja se haisee aivan järkyttävälle...mutta koirien suurta herkkua ja tosi monipuolista.Lisäksi meillä syödään lohimassaa, jauhelihoja, kanaa .terv Minna

    VastaaPoista
  9. Anni: Kääks, syöpää aiheuttavia yhdisteitä! Onko Eukanubassakin niitä? Minä vaihtelen aina Eukanubaa ja RC:tä, sillä täällä ei myydä parempia merkkejä. Bil-Jacia olisi, mutta samaa tasoa se on kuin noi kaksi muuta, eikä muita ole. Kaikki muut merkit ovat edullisempia eivätkä yhtä tunnettuja. En viitsi alkaa Suomesta tilata koiranruokaa...!

    Kaikille kommentoijille: Tiedän, että Suomessa on vaikka mitä ja pakasteauto tulee myymään koiranruokaa tasasisin väliajoin jne. Meidän koirien täytyy tyytyä kolmannen maailman elämään :( kuten minunkin :( Silti olemme onnellisia ja terveitä koiria ja ihmisiä. Täällä ei vain voi olla niin nirso.

    Kyllä minäkin annan koirilleni välillä keitettyä tai raakaa lihaa, makrillia ym. herkkuja nappuloiden mukana.

    VastaaPoista
  10. Niin ja unohdin sanoa, että vaikka köyhässä maassa elämmekin, niin koiramme kuitenkin saavat parasta mitä on. Se on luksusta Chilessä. Naapurimme koirat metsästävät itse ruokansa ja näin syövät jänispaistia harva se päivä. Naapurien koirilla on lyhyempi elämä kuin meidän koirillamme. Elämä on kovaa. Kun ne sairastuvat, niitä ei viedä eläinlääkärille. Kuitenkin niillä on paremmat selviytymismahdollisuudet kuin katukoirilla. Kaikki on niin suhteellista. Niin suhteellista. Huh, siitäpä voisi vaikka tehdä postauksen.

    VastaaPoista