Michilandian uutuuksia

Michilandian uutuuksia ovat muunmuassa nämä Cute Skulls -valjaat vaaleanpunaisin somistein. Saatavana myös mustilla somisteilla. Valjaita teen vain alle 3,5-kiloisille koirille.

Suosittuun Puhuri-sademantteliin saa nyt metsänvihreän raidan. Näitä saa kaikille alle 5-kiloisille koissuleille.

Koira-arvoitus

Miten monta koiraa näet alakuvassa? Miten monta rotua? (Vastaus postauksen lopussa.)

Seuraavassa kuvassa näkyy chihujen lempipaikka näin talvisin. Ne rakastavat maata kevyttakan alla. Sanommekin, että ne ovat saunassa. Alakuvassa lämmittelevät Dahlia, Anastasia, Zara, Elvira ja Frida.

Vastaus koira-arvoitukseen: Ensimmäisessä kuvassa on kuusi koiraa. Rotuja on lukemattomia (hih, tämä oli kompa!) Rodut: Saksanpaimenkoira, lyhytkarvainen chihuahua, pitkäkarvainen chihuahua, karvaton kiinanharjakoira sekä kaksi monirotuista, joista ei tosiaankaan ole tietoa, mitä kaikkea niissä on. Molemmat mustat koirat (Seita ja Taika) on pelastettu Concepcionista kadulta.

Pirkka ja Tiimari Chilessä!

Arvatkaapa vaan, ihmettelinkö, kun kaupassa tuli vastaan tällaisia omenoita!

Ilmeisesti Chilestä lähetetään Suomeen omenoita, joihin laitetaan tarra jo täällä. Mutta miksi Pirkka-omenoita myydään täällä? En tajua!

Samalla tässä voin kertoa, että sain kerran täällä lahjan, joka oli kukallisessa paperipussissa. Pussin pohjassa luki "Tiimari"!

Onks tää ny sitä klopalisoitumista? ;D

Bussikuskeista

Olen joskus aiemmin kirjoittanut siitä, miten törkeästi bussikuskit täällä ajavat, siis järjestäen aivan kaikki! Kuskit kuvittelevat olevansa rallikuskeja, joilla ei ole mitään lastia – varsinkaan ihmisiä. He ajavat kaasu pohjassa, vaikka näkevät, että vastassa on punainen valo. Juuri ennen punaista valoa jarrutetaan niin, että mummot lentelevät muiden syliin ja muut puristavat rystyset valkoisina tankoja. Kurvit vedetään myös täysillä niin, että istumapaikallakin täytyy puristaa seuraavan penkin selkänojaa, jottei putoisi penkiltä. Tämä kaikki tapahtuu myös kaunpungin keskustassa, joka on täynnä muita busseja ja kulkuneuvoja.

Lisäksi bussikuskit ovat aina vihaisia toisilleen. He tööttäävät, jos seuraava bussi pysähtyy heidän eteensä ottamaan matkustajia. Kun johonkin bussiin nousee monta matkustajaa, se tietenkin vie aikaa ja takana olevan bussikuski tööttää vihaisena, koska ei pääse jatkamaan matkaa. Tämän vuoksi ensimmäinen bussikuski joskus hoputtaa asiakkaita tulemaan sisälle nopeasti ja sitten vasta maksamaan siinä nykivässä hurjassa vauhdissa. Busseja saattaa olla jonoksi asti ja kaikki tööttäävät korvia huumaavasti, kun edessä on jokin ongelma, mistä kukaan ei edes tiedä mitään. Ihan kuin se ongelma jotenkin poistuisi nopeammin sillä, että kaksikymmentä kuskia tööttäävät kilpaa jopa minuutteja yhtäjaksoisesti.

Nyt ajattelin kertoa teille pari hauskaa juttua bussikuskeista. Nämä tapahtuivat minulle keskiviikkona. Nousin keskustasta bussiin mennäkseni kälyni luokse. Bussissa ei enää ollut istumapaikkoja ja raskaanaolevienkin paikoilla istui ihmisiä. Sitten huomasin bussikuskin vieressä etuikkunan vieressä yhden vapaanaolevan paikan. Se on oikeastaan kai rahastajalle, mutta siinä saa istua, sillä ei kaupunkibusseissa mitään rahastajia ole. Istuin penkille ja sitten huomasin, että bussikuski alkoi katsoa minua. Matka jatkui ja bussikuski katsoi minua vähän välillä yrittäen saada katsekontaktia, jota minä tietenkin kunnollisena suomalaisena yritin välttää...Lopulta katsoin kuskiin ja hän heti kysyi minulta, voinko hyvin. Onko siinä hyvä istua? Kun juuri tuo penkki on bussin epämukavin penkki. Kuski olisi tahtonut pyytää jotakin muuta matkustajaa vaihtamaan paikan kanssani. Sanoin kuitenkin voivani istua aivan mainiosti kyseisellä paikalla. Olin kai näyttänyt aika surkealta ison vatsani ja selkäsärkyjeni kanssa.

Toinen juttu sattui samana päivänä, kun menin kälyn luota klinikalle. Olin ottanut kolikot valmiiksi käteen ja huomaamattani yksi 100 peson kolikko olikin 500 peson kolikko, eli annoin kuskille liikaa rahaa. Kuski tarkasteli kolikoita ajaessaan samalla nykivästi ja katsoi sitten minuun:” Ei sinun vielä tarvitse kahden edestä maksaa!”

Tältä näyttää pyykkinarumme nyt, kun laskettuun aikaan on viitisen viikkoa.

Kasvilavojen tekoa

Talvi on tässä osassa Chileä seuraavaan kasvukauteen valmistautumisen aikaa. On aika istuttaa puita, siirtää kasveja toisiin paikkoihin, katkoa ruusut, kuokkia hedelmäpuiden ympäristö ja laittaa lannoitteita. Talvi on myös aikaa kylvää pelloille jotakin, mutta siitä aiheesta minä en ymmärrä mitään. Käsittääkseni naapuri kylvi vehnän.

Tässä vanhat tuttunne Tener ja Jardin, jotka olivat auttamassa avolava-auton pois mudasta. Nyt ne olivat kuskaamassa parempaa multaa Peikkokukkulan hankalasta paikasta tänne talon lähelle. Sinne ei voi mennä kottikärryillä eikä autolla, joten ainoa mahdollisuus tuoda multaa, on eläimet. Naapuri tuli töihin kahden härkänsä ja kärryjen kanssa.

Näihin kasvilavoihin mieheni istutti vadelmapensaita. Suoraan kovaan maahan istuttamamme pensaat eivät ole tuottaneet kunnolla satoa, joten päätimme yrittää näin. Onko totta, ettei mansikoita voi laittaa lavojen reunoille kasvamaan? Onko niissä joitain samoja tauteja? Näyttäisi niin kivalta, kun reunoilla olisi mansikoita!

Lavoja ja kärryt.

Työn raskaan raatajat.

Ny mieheni meinaa vielä tehdä mansikoille matalamman lavan ja lisäksi minulle yhden tai kaksi lavaa, joihin voin istuttaa korianteria, tomaattia, porkkanaa, retiisejä yms. jotka eivät ole vielä koskaan onnistuneet kasvimaallani, kuten olen teille jo kertonut. Saapa nähdä, tuottaako tämä kasvilavakokeilu paremman tuloksen kuin aiemmat kokeilumme. Mieheni muuten vuorasi lavat muovilla, jonka pohjan hän rei´itti. Ajattelemme, että näin kosteus pysyisi paremin mullassa, sillä täällä ei kesällä sitten sada aikanakaan neljään kuukauteen. Kuumuus on auringossa lähellä viittäkymmentä astetta, yökastetta ei ole jne. Eli emme usko juurien homehtuvan kosteuteen, sillä tässä kuumuudessa kasteluvesi haihtuu liian nopeasti mullasta.

Nyt sitten odottelen, että kevät alkaa ja taimia aletaan myydä ja minun iso vatsani on poissa ja voin Mion kanssa tehdä kasvimaata ;)

Kälyni odottaa Mioa

Kälylläni ei ole lapsia, mutta hän tykkää vauvoista ja lapsista. Hän onkin lahjonut Mioa oikein perusteellisesti jo pariin kertaan. Hän sanoo, ettei jaksaisi millään odottaa, että saisi tuntea Mion sylissään. Minusta se tuntuu hassulta, sillä itseltäni puuttu sellainen tunne vielä. En ole koskaan odottanut malttamattomasti jonkun toisen lapsen syntymää, jotta saisin sylitellä vauvaa. Nuorimman pikkuveljeni syntymää toki odotin malttamattomasti, olin itse silloin 13-vuotias. Kuitenkin se on eri asia, sillä olin itse vasta lapsi. Niin, minä olin 13-vuotiaana vielä lapsi, jotkut toiset ovat sen ikäisenä jo aikuisia ;)

Minä en osaa vieläkään kuvitella, miltä tuntuu pitää sylissä omaa vauvaa. Kun pitelen muiden vauvoja, sisälläni ei värähdä mikään erityisesti. Toivottavasti oman vauvan sylittely on ihanaa! 

Kälyni oli päättänyt ostaa naapurinsa lastentarvikeliikkeestä Miolle peiton ja jotain muuta, kun Mio on syntynyt, mutta eilen hän antoi minulle kuvassa näkyvät jutut. Hän ei kuulemma millään jaksanut odottaa enää. Mio sai lakanat, paksun peiton ja sideharsoja.

On ihanaa, kun lähellä on joku ihminen (minun ja mieheni lisäksi), joka jo nyt välittää Miosta. Mion ainoat isovanhemmat asuvat Suomessa, eikä muitakaan kovin läheisiä sukulaisia meillä ole.( Siis onhan meillä sukulaisia, mutta sellaisia läheisiä, joiden kanssa olisimme paljon tekemisissä, eli ole.)

Peikkokukkulan blogi lehdessä

Peikkokukkulan blogi pääsi ulkosuomalaisille suunnattuun Expatrium-lehteen.

Raskausvaivoista

Menin tänään klinikalle kuuntelemaan luentoa puudutuksista. Lääkäri ei kuitenkaan päässyt paikalle, joten kätilö piti keskustelun aiheesta "vastasyntyneen tarpeet". Ennen luennon alkua meillä pallomahoilla oli kuitenkin aikaa jutella keskenämme. Vieressäni istui nainen, jolla oli paljon pienempi maha kuin minulla. Kaikilla meillä muilla oli isommat mahat kuin hänellä. Puhuimme tietenkin raskausvaivoista, siitä, miten hankalaa on löytää nukkuma-asentoa, miten vaikeaa on kävellä ja kenellä on mitäkin kipuja.

Vieressäni istuva nainen otti vilkkaasti osaa keskusteluun. Hän kertoi, ettei hänellä ollut mitään vaivoja. Hän pystyi kävelemään paljon ja reippaasti (tätä kuuntelin kateellisena) ja hän nukkui erinomaisen hyvin (melkein itkin, kun ajattelin viime yötäni!) Painokin oli noussut vain kuusi kiloa (minulla 16 kiloa ja seitsemän viikkoa vielä edessä!) Siihen kaikki naiset tietäväisenä nyökyttelivät päitään: "Niin, kyllä se paino vielä ehtii nousta ja vaivojakin tulla...Millä viikolla olet nyt?" Nainen vastasi, että viikolla 39 ja hänen synnytyksensä käynnistetään tänä perjantaina!

Kukaan ei ollut uskoa silmiä ja korviaan! Me kaikki isomahat olimme viikon-kymmenen viikkoa hänen perässään! Kyllä on epäreilua, että joillekin voi raskaus olla niin helppoa. No, tiedän muitakin tällaisia tapauksia, ihan kaveripiiristäni.

Miksei minua siunattu helpolla raskaudella? Vaikka minä miten päätin, että minusta tulee onnellinen ja terve odottaja, joka voi elää normaalia elämää loppuun saakka, niin ei käynyt. Asenne siis oli kunnossa! Gynekologini sanoi, että jos nainen haluaa vaikean raskauden ja on negatiivinen, niin silloin sellaisen myös saa. Minusta se tuntui syytökseltä. En minä tahtonut näitä vaivoja, jotka tekevät elämäni hankalaksi! Päinvastoin päätin ottaa hyvän asenteen, oppia uutta ja löytää itsestäni uusia puolia. Sain selkävaivat noin kahdeksannesta viikosta lähtien, rakkovaivat jo neljännestä kuusta lähtien (ei onneksi pidätysvaivoja, vaan voimakas paineentunne kävellessä), kipukohtauksia (mahan sivuilla) ja närästystä (onneksi vain öisin). Ja tämäkö kaikki on kiinni siitä, että TAHDOIN vaikean raskauden? Ja näistäkö pitäisi nauttia?

Gynekologi sanoi minulle viime kontrollissa, että ei minulla ole särkyjä, on vain vaivoja. Minun täytyy nauttia raskaudestani. Olisipa hän ollut meillä viime yönä, kun sain hirveän kipukohtauksen. Jos hän olisi sanonut, ettei se ollut särkyä vaan vain "molestiaa", olisin ehkä motannut häntä kuonoon oikein kunnolla hiilihangolla ja sanonut, ettei sekään ollut särkyä vaan vain "molestiaa".

Äitiyscoachingia antava nainen antoi minulle sellaisen neuvon, että kivun tullessa minun pitää tehdä "vaihtokauppa". Minun pitää sanoa itselleni, että otan vastaan tämän kivun, mutta vaihdan se rakkauteen lastani kohtaan. Viime yönä kokeilin tätä ensimmäistä kertaa ja kai se auttoi, sillä nukahdin!

No, kaikista "pikkuvaivoistani" huolimatta raskaus on edennyt hyvin ja pääasiahan on se, että vauvalla on kaikki hyvin. Onneksi olen saanut olla kotona, eikä ole tarvinnut kävellä, kuten jos kävisin töissä. Olen myös saanut kuulla, että minua melkein parikymmentä vuotta nuoremmat odottajat kärsivät samoista vaivoista ja saavat sairauslomaa kolme kuukautta ennen synnytystä selkävaivojen takia. Jotenkin se vaan lohduttaa, kun tietää, että muillakin on vaivoja, enkä ole ainoa "luuseri".

Jotta loppuun tulisi jotain positiivista, niin kerron, mikä tässä raskaudessa on mennyt tähän asti hyvin:

-on ollut hyvä mieli!

-ei ole tarvinnut oksentaa

-mahaan ei ole tullut raskausarpia

-mieli on ollut tasainen (alun sokin jälkeen)

-VAUVALLA ON KAIKKI HYVIN

 Loppuun vielä pari kuvaa herkuista. Onko Suomessa Dunkin Donutsia? Olemme käyneet raskauteni aikana KAKSI kertaa ostamassa kanelipullia sieltä, joten 16 lisäkiloani eivät ole Dunkin Donutsin syytä ;) USA:ssa kävimme usein aamupalalla Dunkin Donutsissa. Ostimme aina kaakaon ja sellaisen donitsin muotoisen sämpylän, jonka sisällä oli salmon cream cheese. Nam! En muista enää, miksi niitä leipiä sanottiin. Harmi, ettei Chilen Dunkin Donutsiin ole tuotu niitä "lohidonitseja".

Ensimmäinen selkeä ruokahimokin yllätti viime viikolla. Tähän asti olen saanut olla ilman ruokahimoja. Minulla on kauhea himo itsepuristettuun appelsiinimehuun. Kahden päivän aikana kului kolme kiloa appelsiineja ja kilo pomeloita. Parasta on sellainen mehu, johon puristan kaksi appelsiinia ja puolikkaan pomelon, lisään lasillisen vettä, ei sokeria.

Appelsiinihimon lisäksi tuli, kylläkin lievempänä, porkkanahimo. Olen rouskutellut raakoja porkkanoita sekä syönyt keitettyjä porkkanoita. Äiti totesikin, että toivottavasti vauva ei synny oranssina :D 

Tänään olen syönyt ja juonut vasta neljä appelsiinia. Lisääkin tekisi mieli, mutten kehtaa syödä kälyn kaikkia appelsiineja :D

Apteekkiketjujen moraalista (ja vähän laiskasta naapuristakin)

Televisiosta tuli dokumentti, joka koskettaa kaikkia Chilessä asuvia. Minunkin sisukseni alkoivat sen verran kiehua ohjelmaa katsoessani, että päätin kertoa aiheesta teillekin.

Chilessä on kolme apteekkiketjua, joiden myynti on n. 93 % koko Chilen lääkkeiden myynnistä. Loput ovat yksityisiä pikkuapteekkeja. Nämä jättimäiset apteekkiketjut ovat tämän postauksen aiheena.

Kuten Suomessakin, niin myös Chilessä, on olemassa jokin merkkilääke, jonka lääkäri määrää asiakkaalle. Merkkilääkkeen lisäksi on olemassa useita edullisempia vaihtoehtoja muilta firmoilta. Eikö niin, että Suomessa apteekin työntekijän tulee lain mukaan esitellä myös edullisemmat vaihtoehdot asiakkaalle? Chilessä näin ei ole ja homma menee vieläkin pidemmälle.

Dokumentin tekijät kävivät kyselemässä tavallisen paracetamol 600 mg hintoja apteekeissa. Lähes aina näytettiin pakkausta, jonka hinta oli melkein 10 euroa. Asiakas kauhisteli hintaa ja pyysi jotakin edullisempaa merkkiä. Sitten näytettiin pakkaus, jonka hinta oli puolet ensimmäisestä. Lopulta, jos asiakas sai kaikki vaihtoehdot eteensä, edullisin paracetamol 600 mg -pakkaus maksoi vain noin euron. Reseptilääkkeissä hintaero saattaa olla vieläkin suurempi.

Normaalisti kuitenkaan asiakas ei saa noita kaikkia vaihtoehtoja, sillä edullisemmat tuotteet ”loppuivat juuri” tai niitä ”ei edes tule myyntiin apteekkiin” tai ”tuote  on tulossa tänään iltapäivällä, mutta asiakkaan tulee palata myöhemmin”.

Kun asiakas pyytää edullisempaa vaihtoehtoa, apteekin työntekijä saattaa sanoa, että edullisempi pilleri on niin iso, ettei sitä saa nieltyä tai se on paha vatsalle. Jos asiakas pyytää paracetamol 600 mg edullista vaihtoehtoa, saatetaan sanoa, ettei edullisempaa vaihtoehtoa ole kuin paracetamol 400 mg –paketeissa.

Apteekkiketjuissa vain kalliitt merkkilääkkeet on asetettu näkyville. Edullisemmat vaihtoehdot on piilotettu takahuoneisiin tai hyllyihin, joista asiakas ei niitä näe. Myyntitiskillä on pääte, josta asiakas voi nähdä lääkkeen hinnan. Ruudun alareunaan tulee kuulemma vaihtoehtoisen merkin hinta, jota itse en ole kyllä koskaan huomannut. Miksi en ole huomannut? Sekin ohjelmassa selitettiin. Päätteen eteen on aina asetettu tuotteita tai jokin laatikko, joka peittää ruudun alareunan. Edullista tuotetta ei siis voi vahingossa nähdä ruudulta, jos ei tiedä, että sellaisen pitäisi sieltä näkyä.

Miksi sitten apteekin työntekijät toimivat näin? Koska heidän palkkansa ja työpaikkansa on kiinni siitä, miten paljon he myyvät kalliita lääkkeitä! Jos kiltti apteekintäti esittelee asiakkaille vain edulliset vaihtoehdot, pomot näkevät kiltin tädin kuiteista, että tämä ei ole tehnyt riittävästi rahaa apteekille ja kalliille lääkefirmalle. Tädin tulos laitetaan kaikkien kauhisteltavaksi henkilökunnan ilmoitustaululle ja täti joutuu puhutteluun. Tämän vuoksi on parempi olla tuhma apteekintäti ja esitellä vain kaikki kalliit merkit ja valehdella köyhille asiakkaille, ettei edullisia merkkejä ole enää jäljellä.

Tämän lisäksi apteekin työntekijöiden tulee myydä ”väkisin” muita tuotteita. Tiskeillä on aina ”tarjoustuotteita”, jotka eivät oikeasti välttämättä ole edes tarjouksessa. Kun asiakas on saanut lääkkeensä, myyjä kysyy, tahtoisiko hän ostaa vielä huulirasvaa, aurinkovoidetta, särkylääkettä, hammastahnaa, nenäliinoja tms, jotka ovat juuri nyt tarjouksessa. Myös näiden tuotteiden myynti lisää myyjän palkkaa. Jos myyjä ei tuputa näitä asiakkaille, hän joutuu puhutteluun.

Ohjelman katsottuani ihmettelenkin nyt, miksi minulle on joskus esitelty edullisempi vaihtoehto ihan pyytämättä? Myöskin mieleen tulee monta kertaa, kun näen lääkkeen ja ihmettelen kallista hintaa ja pohdin,viitsinkö lainkaan ostaa ja vasta sitten kiikutetaan eteeni toinen merkki, joka on puolet halvempi. Ehkä siinä vaiheessa työntekijä ajattelee, että tuo asiakas menee kokonaan toiseen apteekkiin, joten parasta nyt näyttää se halpistuotekin.

Voi tätä Chileä!

Tänään täällä on sateinen harmaa talvipäivä. Olemme molemmat mieheni kanssa flunssassa. Naapurinmies on pyydellyt töitä mieheltäni ja mies onkin luvannut. Naapuri ei kuitenkaan ole tullut töihin sovittuina päivinä, mutta tänä aamuna hän ilmestyi härkiensä kanssa. Mieheni meni kertomaan, mitä tämän tulee tehdä ja sanoi, ettei voi tulla itse töihin, sillä on kipeänä. Tähän naapuri sanoi, että hän sitten palaa kotiin, sillä HÄN EI TAHDO TEHDÄ TÖITÄ YKSIN! Siis häh? Hänelle maksetaan siitä, mitä hän tekee. Hän on patalaiska, eikä edes tule sovittuna päivänä. Ei auttanut mieheni tehdä muuta kuin laittaa vaatteet päälle ja mennä kipeänä töihin patalaiskan naapurin kanssa. Minä tietenkin suutuin, kun olen tässä katsellut, miten flunssaiselta mieheni vaikuttaa. Antaisi naapurin palata kotiinsa ja tulla jokin toinen päivä! Nyt mieheni seisoo tuolla sateessa kipeänä katselemassa, miten naapuri mättää multaa härkien kärryihin, kun naapuri ei halua tehdä sitä yksin! Voi tätä Chileä!

(Onneksi edes naapurin tytär on hieman toista maata. Nytkin tytär värkkää juttuja työhuoneessani ihan yksin!)

 

Curantoa Carmenin Cunniaksi

Viime viikonloppuna Chilessä oli pitkä viikonloppu, sillä maanantaina vietettiin Pyhän Carmenin päivää. Sen kunniaksi Tomecon kukkuloilla järjestettiin curanto-juhlat.

Meidän kukkulayhdistyksellämme on tällainen talo, jossa järjestetään kokoontumisia. Talo oli olemassa jo silloin kahdeksisen vuotta sitten, kun ostimme Peikkokukkulan campon. Talon rakentamiseen kukkulayhdistys sai rahat kunnalta. Talo on yksikerroksinen, alaosa on tehty betonista ja yläosa peltilevystä. Taloa ei ole koskaan maalattu ulkoa eikä sisältä, mikä on aivan tyypillistä chileläistä toimintaa. Ikkunoissa on kalterit, vaikkei sisällä ole mitään varastettavaa - ainakaan minun silmääni, mutta toisaalta täällä kyllä varastetaan sähköjohdotkin, koska niissä on kuparia.

Talo olisi myös käytettävissä kukkuloilla asuvien ihmisten yksityisiin juhliin, mutta arvatkaapa vain, pitäisinkö minä juhlat tällaisessa hökkelissä vai mieluummin omassa talossani?

Kuvassa on mieheni sukua, jotka kutsuimme myös curantoa syömään.

Talon sisällä on yksi iso sali, jonka hurmaavat seinät näette vaikka tässä kuvassa. Tuolit ja pöydät ovat koottavia. Lisäksi on jokunen puupenkki sekä raakalaudasta kyhätty tiski. Talossa on myös vessa, joka ei ole koskaan toiminut sekä maan tapaan pikkuruinen keittiö, jossa ei kyllä ole edes jääkaappia eikä hellaa.

Naiset kokkasivat talon ulkopuolella olevan katoksen alla tulen päällä niin, että kaiki savut tulivat sisälle saliin. Ilma oli sakeana savusta ja kaikkien meidän tottumattomien silmät kirvelivät! Yläkuvan sumuisuus ei siis johdu kuvan epätarkkuudesta vaan savusta!

Oli tosi kylmä päivä, eikä talossa ole mitään lämmitystä. Minulla on villapaidan alla monta ohuempaa villapaitaa ja siksi näytän vielä raskauskilojanikin paksummalta.

Tässä näette talon kaunista arkkitehtuuria. Kattorakenteet, tervapaperit ja sähköjohdot on jätetty näkyviin. Silti tämä talo on paljon hienompi kuin monien kukkuloilla asuvien omat talot.

Nainen kattaa pöytää kolme tuntia myöhässä. Alunperin curanton piti olla valmista noin kahdelta iltapäivällä, mutta lopulta pääsimme syömään puoli kuudelta illalla. Kuvaa hyvin chileläistä järjestelmällisyyttä ;) Oikealla on mies, joka oli pari vuotta sitten 50 kiloa painavampi. Hänelle tuli sokeritauti ja hän kutistui silmissä. Hän on aina juovuksissa ja tuijottaa naisia suoraan häpeilemättä. Pelkäsin häntä silloin, kun hän oli vielä iso.

Curanto ei suomalaisen korvaan kuulosta herkulliselta, mutta uskokaa tai älkää, se kuitenkin ON tosi hyvää! Curanto valmistetaan isossa padassa tulen päällä. Tässä tomecolaisessa curantossa oli keskenään kypsennetty simpukoita kuorineen, jänistä, kanaa ja porsasta luineen sekä makkaraa. Perunat oli ilmeisesti keitetty erikseen ja sitten lisätty valmiiseen curantoon, sillä ne eivät olleet hajonneet. Liemeen oli kuulemma laitettu viiniä, pisco soueria ja olutta. Alkoholi ei kuitenkaan maistunut lainkaan liemessä. Minä olisin voinut litkiä sitä lientä vaikka miten paljon. Makkarat ja porsaat annoin niille, jotka niistä enemmän tykkäävät.

Kylläpä lämmin curanto maistui hyvältä kylmänä päivänä! Lisäksi tarjolla oli salaattia, pebreä (sipuli- korianteri-retiisi-salsa), sopaipillaksia (uppopaistettuja leipiä), leipää, viiniä ja limsaa.

Me lähdimme kotiin aika pian syötyämme, jotta pääsimme pois alta, ennen kuin tappelut alkaisivat. Yleensä nimittäin syömisen jälkeen jatkuvat juomingit, ja aamuyöllä sekä naiset että miehet tappelevat keskenään. Mieheni meni palauttamaan kukkulayhdistyksen presidentille yhden kattilan seuraavana päivänä ja siellä kuulemma miehet yhäkin joivat ja olivat niin juovuksissa, ettei kenenkään puheesta saanut mitään selvää.

Tässäpä oli teille kuvia hieman erilaisista juhlista, joista ei esteettisyyttä saa irti repimälläkään :D

Auttakaa!

Nyt tarvitsisin nopeasti apua. Kovalevyni hajosi ja koneeseen asennettiin uusi. Pyysin säilyttämään kaikki tiedot ja ohjelmat, mutta ei siinä tietenkään niin käynyt...aaargh! Picasa on poissa, samoin se ohjelma, jolla sain kamerasta kuvat koneelle (joku Windowsin ohjelma) ja myös se kuvienkäsittelyohjelma, jolla sain kuvat pienennettyä helposti. Sekin oli jokin netistä ladattava Windowsin ohjelma, jota joku teistä lukijoista suositteli minulle. En muista ohjelman nimeä :( Harmittaa vietävästi, sillä meillä ei ole riittävästi nettiyhteyttä, jotta edes saisin ladattua uudestaan netistä Picasan ja sen toisen ohjelman koneelle. Menenkin maanantaina uudestaan huoltoon ja pyydän heitä latamaan siellä puuttuvat ohjelmat. Voisiko joku kertoa, mikä netistä ladattava ohjelma on hyvä kuvien pienentämiseen ja käsittelyyn ja HELPPO!

Aasialainen keiju

Tein japanilaiselle ystävälleni lahjaksi nuken. Hän toivoi aasialaisen näköistä. Hän pitää myös keijuista, niin päätin yhdistää samaan nukkeen molemmat asiat. Vaikkei kuvista näekään, keijulla on suipot korvat. Tarkkaan katsomalla näkyy siivet.

Keiju istuu mieheni kasvattaman ja minun maalaamani kurpitsan sisällä. Ajatuksena on, että keiju voi keinua valtaistuimessaan osana kodin sisustusta. Istuimen pohjalla on villapehmuste. Villa oli luonteva valinta, sillä ystäväni rakastaa villaa ja myös huovuttaa itse.

Keijun vaatteet ompelin ystäväni vanhasta kimonokankaasta. Hän tahtoi kyseistä kangasta käytettävän nukkeen.

Outo talvipäivä

Tänään on ollut omituinen päivä. Olemme keskellä talvea, mutta ilma on ihmeellisen lämmin. Mittari näyttää varjossa 22 lämpöastetta. Se on ehkä enemmän kuin teillä siellä Suomen suvessa tänään. Koirat läähättivät auringossa ja me miehen kanssa söimme jäätelöä varjossa.

Kevät meillä alkaa virallisesti syyskuun 21. päivänä, joten on ihan liian aikaista näin lämpimälle päivälle. Onhan joka talvi aurinkoisia päiviä paljonkin, mutta normaalisti varjossa sentään on kylmä. Tänään olisi ollut ihanaa touhuta jotakin ulkona, mutta minä en jaksa edes käsivarttani nostaa. Makaan sängyssä ikkuna auki ja yritän löytää asennon, jossa selkään ei särkisi.

Nukuin taas huonosti viime yön, kun hyvää asentoa ei löytynyt. Aamulla kuitenkin heräsin täynnä tarmoa, vaikkakin kroppa kipeänä. Michilandiaan on taas alkanut ilmaantua enemmän tilauksia ja se tuntuu mukavalle. Yleensä touko-heinäkuu on todella hiljaista aikaa koiranvaatteiden suhteen ja se suo minulle hengähdystauon ja aikaa ja intoa muihin käsitöihin. Kun tilauksia sitten heinäkuun lopulla alkaa ilmaantua, huomaan aina, että olenkin täynnä uutta tarmoa ja vaatteiden ompelu tuntuu taas hauskalta.

Tällä viikolla on siis tilauksia alkanut tipahdella sähköpostiini ja nousinkin aamulla innoissani leikkaamaan kankaita. Viime viikolla mieheni kantoi kuistilta minulle keittiöön ison pöydän, jonka päällä voin leikata kankaita. Pöydän alle järjestimme aputyttöni kanssa taikakuutioista hyllyt, joille laitoimme kaikki useimmiten tarvitsemani kankaat. Loput jätin parvelle, jossa kangasvarastoni ja kankaiden leikkauspaikka normaalisti on. Jos en itse pääse kipuamaan sinne, niin täytyy sitten pyytää miestä tai aputyttöä. Nyt vielä kipuaminen onnistuu oikein hyvin, mutta kankaiden leikkaaminen lattialla ei. En pysty enää olemaan kauan kumarassa lattialla, kun vatsa ottaa vastaan ja alkaa sattua.

Leikkasinkin parit valjaat ja pari takkia, ompelin yhtä fleechupparia, tappelin saumurini kanssa ja sitten pitkin alkaa laittaa lounasta. Selkääni särki kovasti ja yhtäkkiä menetin kaikki voimani. Pallin päällä istuen ja tiskipöytään nojaten sain muutaman perunan kuorittua ja sopan tehtyä. En tahtonut pyytää miestä auttamaan, kun hän niin innoissaan rakensi ulkona kasvilavaa mansikoille. Tiedän itse, miten tärkeää on hyödyntää inspiraatio!

Pyysin miehen ja aputytön lounaalle. En kylläkään jaksanut laittaa pöytää, joten mies hoiti sen. Yritin istua syömässä, mutta selkään särki ja minua alkoi huimata. Oli pakko mennä sohvalle makaamaan. En jaksanut nostaa edes käsivarttani. Vauva potki mahassa ihan mahdottomasti ja kylkiluut tuntuivat liikkuvan ylöspäin. Olo oli todella heikko. Vähän ajan kuluttua kuitenkin sain syötyä soppani ja sitten menimme varjoon ulos syömään jäätelöä.

Nyt siis makaan sängyssä ja ihmettelen sekä tätä keväistä lämmintä päivää keskellä talvea että tätä heikkoa oloani. Toivottavasti olen huomenna kunnossa, sillä minulla on aamulla sokerirasitustesti Concepcionissa. Menemme miehen kanssa kahdeksi päiväksi Concepcioniin ja käly tulee meille talonvahdiksi.

Tänään tapahtui myös yksi merkittävä asia: minulle tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, että tahdon nähdä poikamme pian! Tähän asti en ole voinut tajuta, että mahassani asuu joku, vaikka siellä jatkuva myllerrys käykin. En osaa kuvitella, miltä hän tulee näyttämään, vaikka olen ultrakuvan nähnytkin. En edes tahdo ajatella elämää vuoden tai kahden päähän, sillä koko elämänmuutos tuntuu niin mullistavalta. Olen toivonut, että raskaus kestää kauan, että se pelkäämäni synnytys olisi mahdollisimman kaukana tulevaisuudessa. Tänään kuitenkin vatsaa kouraisi sellainen positiivinen jännityksentunne: näemme poikamme parin kuukauden sisällä, si Díos quiere.

Tässä olen klinikan järjestämässä äitiysjumpassa.

Raskaustesti viikolla 30

Vauva-lehden raskaustesti (otettu Mallan Haikara lensi yli Honkalsalon -blogista) Viikko 30.

Tämän "testin" tein pari viikkoa sitten. Kuva on viikolta 32.

1.Olen syönyt mitä vain, suolaista ja makeaa.

Kaikki maistuu taas, mutta lihaa ja kanaa ei yhäkään tee varsinaisesti mieli. Myös makeaa tekee mieli paljon.

--------

2. Kahvin tuoksukin on saanut minut voimaan pahoin.

Ei saa. Mikään haju ei enää saa voimaan pahoin.

--------

3. Voisin nukkua aamusta iltaan.

Ei ole varsinaista sellaista väsymystä, että tarvitsisi nukkua, mutta selkävaivat pakottavat lepäämään tavallista enemmän. Lisäksi fyysisesti vartalo väsyy helposti. On raskasta nousta portaita ja kävellä muutenkin. Ei kuitenkaan nukuta tavallista enemmän.

----------

4.Suonenvetoa, närästystä ja turvotusta.

Oikein ikävää närästystä on iltaisin. Kurkkuun polttaa pahasti. Otan vaivaan lääkettä lähes joka ilta.

Suonenvetoa on ollut muutaman kerran jalkapohjassa.

 Turvotusta ole vielä ollut.

Levottomat jalat vaivaavat iltaisin.

----------

5.Olen tuntenut itseni seksipommiksi.

En enää viikon 17 jälkeen.

--------

6.Paino on siirtyny uusille kymmenluvuille.

Ennen raskautta paino oli 47-48 kiloa ja nyt paino on jo n. 62 kiloa!

----------

7.Tunteet ovat olleet pinnassa.

Eivät mitenkään erityisemmin. (Mutta synnytysohjelmat saavat tipan linssiin.)

--------

8. Hyvä äiti imettää pitkään.

En usko tuon olevan hyvän äitiyden mitta. Toivon, että itselläni imetys onnistuu. Olen kuitenkin miettinyt, etten ehkä tahdo imettää vuotta pidempään.

--------

9. Olen suunnitellut synnytykseni.

Olen aina ajatellut pelkojeni takia pyyttää sektion, mutta mieli muuttui jo heti raskauden alussa. Taidan kuitenkin tahtoa normaalin synnytyksen, mikäli vauva ei ole liian iso eikä ole muitakaan ongelmia.

Raskaustesti 18. viikolla

Vauva-lehden raskaustesti (otettu Mallan Haikara lensi yli Honkasalon-blogista) Viikko 18+1

Tämän "testin" tein siis huhtikuussa, kun ajattelin, että sitten kun uskallan kertoa raskaudestani blogissa, niin voin sen laittaa tänne. Huomenna saatte lukea saman testin tuoreemmat kuulumiset. Postauksen kuva on viikolta 18.

1.Olen syönyt mitä vain, suolaista ja makeaa.

Viikoon 8 asti söin paljon voileipiä runsailla päällysteillä. Onneksi löysin kaupasta tummaa leipää, se myös helpotti lievään etomiseen. Television ruokamainokset saivat aikaan jatkuvan nälän. Pihvit ja perunamuussi maistuivat myös. Jano oli jatkuvasti. Vettä ja sitruunaa kului jopa öisin. Suklaata ja karkkia ei tehnyt lainkaan mieli.

Viikoina 8-13 oikein mikään ei enää maistunut. Liha ja kana ällötti. Kala ja perunamuussi oli ainoa ruoka, jota teki mieli. Viikoilla 8-12 etomista iltaisin, mutta ei mitenkään sietämätöntä. Suklaa ja karkit pois kuvioista. Limsaa ei voi lainkaan juoda, eikä makeita mehuja. Ainoastaan suomalaiset irtokarkit menivät liukkaasti alas. Entiset herkut, kuten sushi, soijakastike, mausteet ja grillattu kesäkurpitsa ällötti tosi paljon. Muiden tekemät ruuat ällöttivät vähemmän kuin itse tehdyt.

Viikolla 13 etominen jäi pois, mutta se muuttui iltaoksetukseksi. Piti oikein pidätellä ja nieleskellä. Yökin minkä ehdin, mutta onneksi ei pitänyt sitten oksentaa kertaakaan. Ruoka alkoi maistua päivisin.

Viikolla 14 oksetuskin meni ohi ja ruokahalu palasi. Saatoin syödä kuusi kertaa päivässä. Viikoilla 14-18 ruokahalu on täysin palannut sellaiseksi kuin viikkoon 8 saakka se oli – eli se on aika valtava! Vieläkään ei tee mieli kanaa eikä lihaa, mutta nyt jo voin syödä niitä. Tekee mieli paljon pullaa ja olenkin leiponut paljon enemmän kuin normaalisti. Merenherkutkin ovat taas alkaneet maistua, mutta en tiedä, onko niitä hyvä syödä kovin paljon – liikaa jodia?

Viikolla 14 alkoi tehdä aivan sietämättömästi mieleni graavia lohta ja cevicheä! Listeriavaaran takia en kuitenkaan uskalla syödä niitä. Tiukkaa kuitenkin tekee!

--------

2. Kahvin tuoksukin on saanut minut voimaan pahoin.

Mikään muu haju kuin jätteiden haju ei ole saanut minua voimaan pahoin koko tähänastisen raskauden aikana. Ensimmäisinä kolmena kuukautena en kuitenkaan voinut laittaa parfyymiä edes vaatteisiini, sillä se tuntui liian voimakkaalta. Kahvin hajua en ole haistellut, sillä emme juo sitä, eikä Chilessä juoda muutenkaan paljon kahvia, niin ei ole tarvinnut haistella muidenkaan luona.

--------

3. Voisin nukkua aamusta iltaan.

Viikoilla 5-8 oli todella rankkaa väsymystä. Viikoilla 8-14 oli pirteitä ja väsyneempiä päiviä. Viikolla 14 alkoi energiaa olla taas normaalilla tavalla.

----------

4.Suonenvetoa, närästystä ja turvotusta.

Närästystä on ollut muutaman kerran, muttei se ole ollut kamalaa. Vatsa on tosi turvonnut joka ilta.

----------

5.Olen tuntenut itseni seksipommiksi.

Joo, viikolle 17 saakka. Ei sen jälkeen.

----------

6.Paino on siirtynyt uusille kymmenluvuille.

Joo, ennen raskautta paino oli 47-48 kiloa ja nyt paino on jo 55 kiloa!

----------

7.Tunteet ovat olleet pinnassa.

Eivät mitenkään erityisemmin.

----------

8. Hyvä äiti imettää pitkään.

En usko tuon olevan hyvän äitiyden mitta. Toivon, että itselläni imetys onnistuu.

----------

9. Olen suunnitellut synnytykseni.

                                               En ole, mutta olen ajatellut alkaa etsiä aiheesta tietoa.

Pyramidi

Vatsani on kasvanut alusta saakka paljon ja nopeasti, eteen ja ylös. Tänään ihmettelin miehelleni sitä, voiko vatsani olla välittämättä painovoimalaista. Eikö tuon jo kuuluisi alkaa roikkua alaspäin? Mieheni totesi siihen, että vatsani on kuin pyramidi.

Vatsassani asuu siis pieni faarao, joka on rakentanut itselleen pyramidia näiden kuukausien aikana. Faarao siellä potkii kylkiluitani ja toimii kaikinpuolin itsevaltiaan tavoin.

On se kyllä hassua, että normaalisti nainen ei kehtaisi itsestään laittaa nettiin kuvia, jossa vatsa pullottaa, eikä ole oikein edukseen, mutta kun siellä mahassa on vauva, niin yhtäkkiä sitä ei tarvitsekaan hävetä! Tässä viimeisessä kuvassa voitte nähdä, mihin ne kaikki 15 kiloa ovat tulleet. Viikko 32 menossa.

Haltioita

Pitkästä aikaa laitan kuvia tekemistäni haltioista. Pään ja kädet olen muotoillut Das-massasta ja maalannut akryylimaaleilla. Vartalo on kanaverkkoa ja itsevärjäämääni villaa. Kolme ensimmäistä on myyty.

Kohtaloa? ja harmitusta!

Voihan....!

Tämä on taas näitä aamuja, kun kaikki menee hienosti putkeen. Nukuin viime yön tavallista paremmin, vaikka heräsinkin joka kerta, kun piti vaihtaa asentoa, mutta siihenkin alkaa jo tottua. Vaatteet oli valmiiksi katsottuna, mutta sitten huomasin, että mekon taskut olivat sisältä vielä märät. No ei se mitään, olihan minulla juuri sopivasti aikaa kuivattaa ne hiustenkuivaajalla.

Kylpyhuoneessa huomasin, että sänkymme luonnonvalkoinen helmalakana, jonka yhden kulman olin jättänyt likoamaan pesuvatiin, olikin valkaistunut! Nyt helmalakana on piloilla. Meidän koiramme eivät saa mennä yläkertaan, eikä meidän edes tarvitse pitää porttia portaissa, sillä ne ovat oppineet, ettei portaita saa nousta. Kälyni Aaron-chihu kuitenkin tekee meillä mitä lystää. Pomppii sohville, ikkunalaudoille, ikkunoita vasten, aitojen ylitse ja jättää kuraisia jälkiä vaaleille tekstiileille. Nyt se siis ilahdutti minua menemällä yläkertaan meidän makuuhuoneeseemme ja pissaamaalla valtavat keltaiset tahrat meidän helmalakanaamme! Kun huomasin vahingon, pissa oli jo kuivunut siinä monta päivää. Vaikka olenkin oppinut jo nostamaan tekstiilit ylös, suojaamaan komeroiden edessä olevat verhot, sulkemaan työhuoneeni oven, niin kaikkea en tosiaankaan hoksaa. En ole tajunnut, että se käy pissimässä jopa meidän makuuhuoneessamme! Liotin siis sitä pissaa pois pesuainevedessä ja nyt helmalakanasta osa on valkoinen ja osa luonnonvalkoinen. Kyllä harmittaa! (Meidän uroksemme käyttävät sisällä merkkailuvöitä, sillä ihan samanlaisia pissaruikkeja nekin ovat, vaikka kunnioittavat kuitenkin enemmän talon sääntöjä.)

Sitten minulla on enää 10 minuuttia aikaa lähtöön. Päätän syödä leivän matkalla autossa ja käyttää ne arvokkaat minuutit naaman suoristamiseen ja hiusten harjaamiseen. Kassit on jo pakattuna kahden päivän Concepcionin reissua varten. Mies jäisi kotiin. Puolentoista tunnin päästä alkaisi klinikalla odottamani luento raskaudesta ja synnytyksestä. Ehtisin juuri sinne, kun ajaisin suoraan klinikalle ja jättäisin auton klinikan parkkiin (normaalisti jätämme turvallisuussyistä kälyn pihalle).

Edellisenä iltana olimme huomanneet, etten voi mennä Concepcioniin henkilöautolla, sillä katsastus olisi pitänyt tehdä aikoja sitten. Jos poliisit pysäyttävät minut, saan sakot. Tietullilla on aina poliiseja, joten riski on liian suuri. Päätän siis lähteä avolavalla. Mies purkaa apupojan kanssa kuraisesta avolava-autosta isoja rullia kokolattiamattoja, jotka on irroitettu kaupunkiasunnoistamme, koska sinne asennetaan laminaattilattioita. Minulla on vielä viisi minuuttia lähtöön, mutta olen jo melkein valmis. Sitten mies tulee sisään ja kertoo, että yksi renkaista on puhki. Eikä hän voi laittaa vararengastakaan, sillä se on tyhjä. Tahdonko ottaa riskin ja lähteä henkilöautolla, mutta siinä tapauksessa hän ei voi mennä viemään henkilöautolla avolavan renkaita korjattavaksi ja hän jää ilman autoa. Lisäksi minä voin saada ne sakot...

Pihisen kiukusta. Olen odottanut tuota luentoa ja nyt en keksi mitään keinoa mennä sinne! Jos mieheni vie minut maantien laitaan odottamaan bussia, saan kuitenkin odottaa niin kauan, etten ehdi millään klinikalle. Lisäksi bussit ovat aamuisin niin täynnä, että en saisi istumapaikkaa, ja tällä mahalla ja näillä selkävaivoilla olisi tuskallista seistä tunti täydessä bussissa (ja minua nolottaa suunnattomasti, kun ihminen, joka on maksanut istumapaikan, luovuttaa paikkansa minulle!) Terminaalista pitäisi vielä vaihtaa toiseen bussiin ja keskustassa kolmanteen. Ei mitään mahiksia. Kiukulla ja raivolla jouduin luopumaan suunnitelmistani mennä luennolle.

Nyt mieheni on korjauttamassa renkaita. Sitten he vaihtavat renkaan apupojan kanssa. Menee aika tiukille, että ehdin edes monta viikkoa sitten sovitulle lounaalle yhden ystäväni kanssa, jota en ole nähnyt aikoihin! Aaargh! Miten joskus voikin mennä näin pieleen?

Sitten aloin ajatella: Henkilöautomme on katsastamatta ja sen huomasimme vasta eilen illalla, avolavan rengas on puhki ja sen mieheni huomasi 10 minuuttia ennen lähtöäni, sitten hän huomasi, että vararengaskin oli tyhjä...ihan selvästi joku/jokin yritti estää minua lähtemästä siihen aikaan liikkeelle! Olisinko joutunut onnettomuuteen tuolla vaarallisen mutkikkaalla maantiellä, jos olisin lähtenyt luennolle. Puuttuiko kohtalo peliin?

(P.S. Ehkä se luento olisi ollut ihan huono...)

 

Tämä kuva ei liity postaukseen mitenkään muuten, paitsi "harmitus-teemaan". Talvi ja koirat aiheuttavat Peikkokukkulan talossa niin paljon lisätyötä, että välillä ottaa pannuun! Tämän kuvan otin todisteeksi siitä, miten täällä joutuu siivoamaan JATKUVASTI! Mieheni päästää koirat heti aamulla n. klo 6-7 ulos ja sen jälkeen hän lakaisee olohuoneen lattian. Sitten koirat takaisin sisälle. Nyt on niin kylmä, etteivät ne voi olla niin paljon ulkona kuin normaalisti. Aamuisin vielä niiden huone on niin kylmä, että pidämme niitä mieluummin olohuoneessa, jotta voivat lämmitellä takan lähellä. Eli siis mieheni on jo lakaissut lattian kerran, päästänyt koirat sisään ja tässä vaiheessa n. klo 8 minä kömmin yläkerrasta alas ja näen olohuoneen lattian täynnä karvoja ja hiekkaa, jotka koirat ovat tuoneet mieheni lakaisun jälkeen. Ei muuta kuin uudestaan lakaisemaan! Tuo kasa on tulosta siitä, kun 15 koiraa tulee ulkoa sisälle. Myöhemmin aamupäivällä isot koirat menevät ulos, pienet huoneisiinsa ja sitten on  vielä vuorossa imurointi ja lattioiden pesu. Lisäksi lakaisua pitää harrastaa joka ikinen kerta, kun joku/jotkut tulevat sisään. Onneksi muina vuodenaikoina pääsee edes vähän vähemmällä!

Lahjoja vauvalle

Baby Shower -perinne on lähtenyt Yhdysvalloista. Monien mielestä se on "turha" perinne ja amerikkalaista kulutusjuhlaa. Baby Showereilla kuitenkin on tärkeä merkitys maassa, jossa ei jaeta äitiyspakkauksia. Silloin, kun ei saa hienoa laatikollista täynnä tarpeellista tavaraa ja vaatteita, on ihanaa, kun sukulaiset ja ystävät kokoontuvat ja lahjovat tulevaa vauvaa!

 Me olemme hankkineet vauvalle vasta rottinkisen ensisängyn, yhdistelmärattaat ja vaatteita. Baby Showereiden ansiosta vauvalla on nyt enemmän kaikkea tarpeellista.

 Saimme monta paketillista eri kokoisia vaippoja, vaatteita kolmesta kuukaudesta puoleentoista vuoteen, kosteuspyyhkeitä, neljä erilaista tuttipulloa, sideharsoja, peppurasvaa, kynsisakset, imetystyynyn, vauvakirjan, sukkia, pipoja, tossuja jne.

 Saimme myös tuollaisen ihmehärvelin, joka toimii ensin vauvan keinuna ja sen jälkeen kävelyn harjoittelussa. Sitä voi alkaa käyttää, kun vauva on puolivuotias ja osaa jo istua tukevasti.

 Nallepeitto, vauvakirja ja haalarit.

 Imetystyynyn suloinen yksityiskohta.

 Vaatteita kolmesta kuukaudesta vuoden ikäiselle.

 Tuttipulloja, joista yksi on sellainen, josta ei pitäisi tulla vauvalle vatsavaivoja. Minä en kyllä ymmärrä tuttipulloista enkä niiden tarpeesta yhtään mitään.

 Pienet sukat ja lapaset.

 Koiratohvelit.

Vaippakakku.

Eikös vaan ollut ihania lahjoja?

Yötunnelmia juhlien jälkeen

Baby Showereiden ja Muta Shown jälkeen Peikkokukkulan yöhön laskeutui täydellinen rauha. Tunnelmoin vielä hiukan kurkkien ikkunoista sisään.

Ja sitten miehen kainaloon nukkumaan!

Huomenna näytän teille lahjoja!