Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

1. luukku - Hurrrrjan suuri pukki ja mamin possu

Tervetuloa seuraamaan Peikkokukkulan joulukalenteria! Joulukalenterin luukuista aukeaa paljon jouluisia kuvia pikkujuttuineen. Tulette näkemään myös kuvia viime joululta. Pidin silloin Concepcionin keskustassa joulunäyttelyn, jossa oli tekemiäni käsitöitä. Silloin en ehtinyt teille esitellä kuvia, eikä tuntunut olevan mitään mieltä näyttää niitä sitten tammikuussa, kun kukaan ei ollut enää kiinnostunut joulusta. Jo silloin päätin, että mikäli blogi on vielä hengissä jouluna 2010, niin silloin lätkäisen kuvat tänne:)

Tämän vuoden näyttelyyn on valmistumassa tämä pukki. Pituutta sillä on hiippaan saakka noin 2.40 metriä. Kasvot olen neulahuovuttanut, kädet ommellut ja maalannut, vaatteet ommellut, hiippalakin neulahuovuttanut ja luurangon on tehnyt mieheni. Siinä olikin suunnittelemista, että luurangosta tuli riittävän tukeva, jotta noin iso pukki pysyisi pystyssä ilman tukea.


Pukki ei ole vielä aivan valmis, muta hän tahtoi kuitenkin tulla taas näyttäytymään teille.

Tykkään tästä pukista enemmän kuin viimevuotisesta!


Ja loppuun vielä poikkeuksellisesti vähemmän jouluinen kuva. Miten voi pieni chihu olla näin possun näköinen? :o Ai miten niin töpselinenä ja tihrusilmät? (Anastasia ei kyllä oikeasti näytä tuollaiselta, taitaa siis olla ihan vain joulupossuposeeraus!)
---
Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki, porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki - siinääää ja miii-iii-nää, siiiinäää ja mii-ii-nää!
---
Mutta nyt tämä mami jatkaa joululahjojen paketointia! Huomenna kusti lähtee polkemaan Suomen perhettä ja ystäviä kohti Peikkokukkulan joulupaketit mukanaan:)
---
Jännää joulukuuta!

13 kommenttia:

  1. pukki on käsittämättömän ihana!!

    VastaaPoista
  2. Ompa hieno pukki! Kasvotkin ihan kun oikeella pukilla! Ja ihana pieni possunen <3

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava tuo pukki,ei voi kuin ihailla! Ja hieno uusi bannerikuva.Pikku possu on myös hurjan suloinen;D

    VastaaPoista
  4. Vautsi, olet sä kyllä niin taitava!!

    VastaaPoista
  5. Ihana pukki! Ja myös pikkupossu on suloinen :))

    VastaaPoista
  6. Voi mahoton miten ihanan iso pukki!!

    VastaaPoista
  7. Upea joulupukki!
    Todella.
    -SatuSanna

    VastaaPoista
  8. Tosi hieno! Tuolla varmaan saat oikeaa joulun tuntua sinne helteen keskelle! Ja nythän sulla on paljon isompi talo, jota voit joulu-sisustaa! :-)

    VastaaPoista
  9. Tosi ihana pukki :) Täytyykin kertoa chileläiselle ystävälle joulunäyttelystäsi.

    VastaaPoista
  10. Mielettömän hieno pukki!
    Anastasiapossu <3

    VastaaPoista
  11. Pukki sekä Anastasia-possu kiittävät kehuista!

    VastaaPoista