Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 7. joulukuuta 2010

7. luukku - Nukkekodin joulu

Von Trollheimien perhe muutti kaksihuoneiseen mökkiin viime vuonna näyttelyn ajaksi. Minullahan ei ole vielä kunnollista nukkekotia, mutta tahdoin näyttää ihmisille tekemäni nukkekodinnuket sekä muutenkin nukkekotia. Sellaista kulttuuria kun Chilessä ei ole lainkaan. Mieheni viimeisenä iltana ennen näyttelyä väsäsi pikaisesti tällaisen nukkekodin, jotta saan jotain esille. Tyhjää parempi. Tänä vuonna nukkekoti ei tule näyttelyyn.

Vaikka tämä olikin hyvin vaatimaton, tätä kuitenkin ihasteltiin paljon.

Olohuoneessa oli joulurekvisiittaa.

Köökin puolella näytti tältä.


Nokipoika katolla. Tämän mustan nuken olen ostanut USA:sta antiikkimarkkinoilta.


Koristautuuko teidän nukkekotinne jouluun? Minä laitan nukkekotiini kuuset ja paketit, jouluvalot sekä hienon illallispöydän.

2 kommenttia:

  1. Ihana!

    Nukkekotini on toistaiseksi saanut vasta muutaman kynttilän, jotka tein sinne samalla, kun väsäilin joululahjakynttilät.

    Sekä jouluomenat:)

    Mukavaa olisi laittaa muutama paketti ja pieni kuusi Adella-rouvan tupaan.

    VastaaPoista