Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 18. joulukuuta 2010

18. luukku - pallo ja peti

Tänään annan teille vinkin helppoon joulukoristeeseen. Kaikkihan tietävät, miten tehdään villalangasta tupsuja kiertämällä lankaa pahvista leikattujen donitsien ympärille. Ainakin minulle opetettiin se jo ekalla luokalla:) Nyt leikkasin isot donitsit ja kiersin karstattua villaa niiden ympärille. Kiristin villan vahvalla langalla ja sain hieman epämääräisen muotoisen villapallon. Parturoin sitä saksilla, kunnes siitä tuli siisti ja symmetrinen. Lopuksi liimasin liimapistoolilla helmiä koristeeksi ja laitoin vielä rusetin koko komeuden päälle. Titenkin tuo ripustusnarukin voisi olla toisenlainen, mutta niin pitkälle tuotesuunnittelu ei ole vielä ehtinyt;)


Viime vuonna ompelin kälyni Milly-chihulle joululahjaksi tällaisen pedin:


Sain sen valmiiksi aattona juuri ennen kuin lähdimme joulupäivälliselle. Toiselle puolelle laitoin joulukangasta ja toiselle puolelle fleeceä.



Chilessä joulu on kesällä, joten viileämpää joulukangaspuolta voi pitää päällä joulun aikaan. Talvella taas voi käyttää lämpimämpää fleecepuolta. Pedistä saa patjan, kun avaa nuo nyörit.


3 kommenttia:

  1. Mia, hyvin olet keksinyt tuon kääntöjutun ja vieläkin parempi on tuo, että siitä saa myös patjan.

    VastaaPoista
  2. Villapallo on tosi kaunis! Tonttupoika on hellyyttävä. Muovinen joulukuusenne näyttää myös ihanalta! Muovikuusessa on just se hyvä puoli, että sen voi koristella kuten haluaa. Meille tulee tänä vuonna aito kuusi kuitenkin.

    VastaaPoista