Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 10. elokuuta 2012

Kampaajalla


Ehkä joku teistä lukijoista muistaa surkuhupaisat kampaajat, joilla olen käynyt Concepcionissa ja Yumbelissa. Kampaamot ovat täällä todella kälyisiä paikkoja, likaisia, sotkuisia, harjat täynnä karvoja ja ”kampaajien” ammattitaito rajoittuu johonkin viikonloppukurssiin tai pelkästään itse opittuihin taitoihin. Olen kertonut kymmenessä minuutissa suoristuneista kiharoista, kahdessa minuutissa leikatuista hiuksistani (hiuksiani ei edes kammattu ennen kuin ne leikattiin), joiden latvoista piti tulla suorat jne. No, eivät nämä ”kampaajat” ole paljon palveluistaan pyytäneetkään. Halvimmillaan olen päässyt 2,5 eurolla ja kalleimmillaan 8 eurolla, jota kälyni piti jo kiskurihintana.
Pari vuotta sitten tahdoin mennä värjäämään ripseni kauneushoitolaan. Ajattelin, että valitsen jonkun siistinnäköisen paikan ja meninkin aivan Concepcionin keskustaan. Avasin liikkeen oven ja vastaan tuli kauhea tupakansavu! Työntekijät polttivat sisällä kauneushoitolassa! Suljin oven ja juoksin kauas. Menin toiseen kauneushoitolaan ja siellä sanottiin, etteivät he voi värjätä ripsiäni, sillä minulla oli ripisväriä. Jos ripsivärini poistettaisiin (vesiliukoinen!) niin kestoväri ei kuulemma ottaisi kiinni. Enpä ole Suomessa moiseen törmännyt.
Menin kolmanteen kauneushoitolaan ja siellä oltiin hyvin epäileväisiä, sillä sanoin tahtovani vain värin, en permanenttia. He sanoivat, että värin kanssa täytyy aina laittaa myös ripsipermanentti. Lopulta kuitenkin luvattiin laittaa ripseni. Istuin tuoliin ja kosmetologi levitti väritöhnää yläripsiini suojaamatta lainkaan ylä-tai alaluomiani. Hän levitti töhnää vain yläripsiini. Muutaman minuutin kuluttua hän totesi, että valmista tuli. Olin ihan hölmistynyt. Hän antoi minulle märän pumpulin ja sain putsata silmäni. Kysyin, eikö hän laittaisi lainkaan alaripsiin. Ei niitä kuulemma kuulu värjätä. Enkä sitten saisi pestä silmiäni vielä illallakaan, jotta väri voi vaikuttaa seuraavaan päivään saakka. Minusta koko homma oli aivan ala-arvoinen ja silti se maksoi kymmenen euroa! Näytti lähes siltä, ettei mitään väriä ollut edes laitettu, eikä se vähäkään kestänyt kuin viikon verran.
Nyt minulla on kuitenkin hyvää kerrottavaa! Löysin siistin kampaamo-kauneushoitolan ihan naistenklinikan vierestä. Paikka on hyvällä maulla sisustettu ja siisti. Sain ajan iltaan. Kaikki kampaaja-kosmetologit olivat miehiä, mutta asiakkaat naisia. Miehet olivat hyvin herttaisia, tarjosivat teetä tai kahvia, kohtelivat kuin kukkaa kämmenellä. Hiukseni pestiin, minulle tarjottiin (ensimmäisen kerran Chilessä) hoitoa hiuksilleni, jonka sitten otinkin. Hiukseni leikattiin juuri niin kuin toivoin, eli suoraan ja siististi n. 15 cm lyhyemmiksi ilman mitään mallia tai latvojen ohennuksia. (Täällä naiset tahtovat aina ohentaa paksuja hiuksiaan, mutta minulla ei ole mitään ohennettavaa!) Selitin, että tahdon paksunnäköiset latvat ja kampaaja ymmärsi heti, mitä tarkoitin. Hän kertoi, että hänen urallaan hänellä on ollut ainoastaan yksi asiakas, jolla oli samanlaiset hiukset kuin minulla, niin extrafinot! Hassu sattuma, että tämä toinenkin nainen oli ollut raskaana. Hän oli tullut Santiagosta ja hän oli kuulemma tosi pitkä, eikä chileläinen. Kampaaja jutusteli kaikenlaista ja kyseli minusta, koiristamme, miehestäni, tulevasta vauvasta jne. Hän oli hyvin nuori mies.
Hiustenleikkuun jälkeen hän siisti kulmakarvani vahalla, mitä minulle ei ole koskaan ennen tehty. Sitten laitettiin väriä ja lopulta värjättiin ripset. Kestoväri ei kirvellyt juuri lainkaan luomia, toisin kuin olen Suomessa tottunut. Kaikkeen tähän meni aikaa pari tuntia ja tuli maksamisen aika. Mietinkin, mitä tällainen aikaisempia kokemuksiani parempi palvelu tulee maksamaan. Hiustenleikkuu maksoi noin 15 euroa, kestovärit ripsiin ja kulmiin myös noin 15 euroa. Molemmat summat ovat mielestäni OK. Mutta mikä oli tosi kallista mielestäni, oli se hiusten hoito. Hiuksiini laitettiin kaksi jotain Lorealin kapselia sellaisilla ruiskujen näköisillä härveleillä ja tämä maksoi noin 35 euroa! (huijattiinkohan minua?) En tiedä, olisinko ottanut hoitoa, jos olisin kysynyt hintaa etukäteen. 35 euroa tuollaisesta on Chilessä tosi iso raha. (Vertauksena taas kerron, että se olisi maatyömiehen viiden päivän palkka!) No, tulipa nyt hemmoteltua hiuksia ensimmäisen kerran aikankin kahdeksaan vuoteen. Jos hoito tosiaan kestää seuraavat 15 pesua, niin ehkä se jopa on sen arvoista. Kampaaja vielä sanoi, että kun vauva on parinkuukaudenikäinen, voisin tulla ottamaan uudestaan hoidon, kun hiukset kuulemma menevät huonoon kuntoon synnytyksen jälkeen. Jos oikein rempseäksi rupean, eikä vauvanvaipat aja minua konkurssiin, niin ties vaikka menisinkin! Täytyy vain laittaa joku muu tiedustelemaan sen hoidon hintaa etukäteen, että onko se sama, vai maksoinko blondilisää.
Minua myös kehoitettiin liittymään klinikan ”Club de mamás”, jolloin saan alennusta kauneushoitolasta ja kampaamosta. Hauska juttu on myös se, että joka tiistai ja torstai kosmetologit menevät naistenklinikalle ja tekevät pienen kasvo-, käsi- tai jalkahoidon ilmaiseksi tuoreille äideille! Eikö ole sympaattista!
Kuva on otettu tänään viikolla 36. Painoa on nyt 63 kiloa (normaali painoni 48 kiloa). Viime kontrollista painoni on laskenut kolmessa viikossa kilon, mutta vauvan paino on noussut yli kilon. Kaikki näyttää olevan kunnossa. Ja miksipä ei - tukka hyvin, kaikki hyvin ;)

5 kommenttia:

  1. IHANA masu♥

    Puistatuksia tunsin, kun kerroit kampaamoiden tasosta...

    Kaniista nyt on hiuksesi leikattu...:)

    VastaaPoista
  2. Heissan!
    Ja ihan ensimmäiseksi onnittelut pienokaisenne tulosta! Käyn täällä usein kurkkailemassa, mutta valitettavan harvoin sitä viestiä tulee laitettua.

    Minusta on ihanaa, kun blogisi on oma tilkkutäkkinsä. :) Kerrot erilaisista Sinulle ajankohtaisista asioista. Jälleen ihmettelen sitä Chilen elämää ja eri aikaisia vuoden aikoja kuin meillä täällä Suomessa.

    Terkuin Noora, joka toivoisi joku päivä vatsansa kasvavan muustakin kuin herkuista! :)

    VastaaPoista
  3. Mia, sulla on ihana neule, joka niin sopii sulle. Itse tehty? Saisit alkaa valmistaa neulepuseroita myyntiin;-)

    Hiushoitosi hinta kauhistuttaa minuakin, se muu oli edullista.

    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  4. Tykkään näistä elämää Chilestä postauksista. Nimenomana on mukava kuulla millaista arki siellä on. Kampaamokäynnit voi sii olla melkoista seikkailua. Toisaalta jos nyt löytyi hyvä, on se varmasti hintansa väärti!

    VastaaPoista
  5. Hih, minulla hiusten leikkaus ja väri + kulmien siistiminen ja ripsien värjäys maksaa 145€ ( pidän sitä kohtuuhintana)ja tämä joka kuudes viikko...

    Mukavaa loppu odotusta sinulle.
    -Wille-

    VastaaPoista