Uusi gynekologini ja doula

Minä vaihdoin gynekologiani vasta pari kuukautta sitten. Siihen asti kävin raskauden alusta asti gynekologilla, jota yksi ystäväni oli minulle suositellut. Alusta asti tunsin itseni pöljäksi. Tunsin, että gynekologilla ei ollut koskaan aikaa kuunnella minua, eikä hän ottanut minua tosissaan. Tunne vahvistui raskauden edetessä. Koska olin jo ottanut selvää raskaudesta ja synnytyksestä, aloin tehdä hänelle kysymyksiä. Sain niin outoja vastauksia, että loppukin luottamus alkoi rapistua. Gynekologi oli kyllä ihan mukava. Hänellä oli viimeisen päälle hienot laitteet, ultrat yms. Oli myös vahva ammattitaito. Hän esimerkiksi näki vauvan sukupuolen jo pari viikkoa ennen kuin se Suomessa nähdään. Mikä minua sitten alkoi ärsyttää hänessä, oli se, että hän lyttäsi hölynpölyksi kaiken sellaisen, mikä Suomessa on ihan yleistä tietoa.

Ensinnäkin Suomessa kehotetaan tulevaa äitiä ottamaan asioista selvää, lukemaan annetut esitteet ja esittämään omat toiveet synnytykseen liittyen. Gynekologini mielestä minun ei tullut etsiä mitään informaatiota, sillä hän kyllä hoitaisi synnytyksen niin, että koko juttu olisi niin helppo, että tahtoisin heti paikalla toisen lapsen. Hän sanoi, ettei synnytys tule sattumaan lainkaan, sillä hän kyllä tietää, miten paljon laittaa epiduraalia. Siis kuka tässä meinaakaan synnyttää, gynekologi vai minä? Hän sanoi, että minun tapauksessani synnytys kannattaisi käynnistää, sillä meillä on tunnin matka klinikalle. Kun kysyin, eikö käynnistyksen jälkeen supistukset ole rajumpia ja kivut kovempia, hän sanoi, ettei se ole totta, sillä epiduraali voidaan laittaa heti. Eikö käynnistyksen jälkeen synnytykset johda helpommin sektioihin? Eivät johda. Eikö liian aikasen epiduraalin laittamisen jälkeen supistukset lopu ja synnytys saattaa pysähtyä tai pidentyä? Ei pidä paikkansa. Hän ei ollut valmis kuuntelemaan, uskomaan tai keskustelemaan aiheista, joita Suomessa pidetään yleisenä tietona. Ajatelkaa, missä ristiriidassa pääni oli! Muutenkin olen synnytyspelkoinen ja sitten pukkaa niin ristiriitaista tietoa. Toinen puoli minusta olisi tahtonut uskoa häntä, olisihan se ihanaa uskotella itselle, että kaikki tulisi olemaan kivutonta ja helppoa!

Viimeinen pisara taisi minulle sitten olla sellainen, kun kerroin gynekologille, etten tahtoisi synnyttää pedissä jalat niissä kamalissa metallihärveleissä. Kysyin, oliko minun pakko laittaa jalat telineisiin. Gynekologi sanoi, että se on ainoa mahdollinen synnytysasento! Muissa asennoissa ei voi synnyttää, sillä vauva voi pudota lattialle! Siis mitäh?

Aloin puhua äitiysjoogassa ohjaajalle ja muille naisille, etten tuntenut oloani varmaksi gynekologini kanssa. Sainkin kuulla monelta, etteivät hekään pitäneet kyseisestä miehestä. Sain suositukset kolmelle eri gynekologille. Puhuin myös ystäväni kanssa, joka oli suositellut ensimmäistä gynekologia minulle ja joka myös sai ensimmäisen lapsensa tämän avustuksella. Ystäväni kertoi, että häntäkin on alkanut ärsyttää kyseinen gynekologi ja hän on miettinyt vaihtamista. Hän myös kertoi synnytyksestään asioita, joita gynekologi teki kysymättä ystäväni mielipidettä ja edes kertomatta tälle, mitä teki. Esimerkiksi ystäväni sai oksitosiinia suoneen, jotta synnytys etenisi nopeammin, vaikka synnytys oli lähtenyt käyntiin ihan normaalisti ja eteni myös normaalisti. Ystäväni sai vasta jälkeenpäin kuulla oksitosiinista. Muitakin toimenpiteitä gynekologi oli tehnyt kysymättä ja ystäväni mielestä turhaan.

Varasin sitten ajan yhdelle gynekologille, jota joogassa minulle suositeltiin. Menin tapaamaan häntä ja hän halusi kuulla, miksi tahdoin vaihtaa gynekologia. Kerroin kaikki yllämainitsemani syyt. Hän kertoi olevansa aivan samaa mieltä, mitä tulee kaikkiin epäilyksiini. Eli että synnytystä ei saisi turhaan käynnistää, käynnistykset johtavat helpommin sektioihin, supistukset ovat kivuliaampia käynnistyksen jälkeen, naisen tulee itse saada päättää, miten synnyttää ja missä asennossa synnyttää jne. Hän sanoi, ettei minun tarvitse olla jalat missään telineissä, jossen itse niin tahdo. Hän on perustanut pienen ryhmän, joka tukee luonnollisia ja normaaleja synnytyksiä. Hän antoi minulle nettisivujensa osoitteen ja pyysi minua lukemaan sivut ja ottamaan yhteyttä doulaansa. Sitten voisin päättää, tahdonko valita hänet gynekologikseen.

Heti kotona menin nettiin ja luin kaiken informaation. Hänen mielipiteensä olivat sitä samaa, mikä Suomessa on ihan yleisen tiedon mukaista. Täällä monet ryhmän ideoista ovat vielä hieman edistyksellisiä. Naiselle tulee tarjota kaikki mahdollinen informaatio, jotta tämä saa itse päättää, mitä tahtoo. Naisen kuuluu olla synnytyksen päänäyttelijä, eikä gynekologin. Naisen toiveita ja tarpeita tulee kunnioittaa. Turhia toimenpiteitä ei tule tehdä. Päätin, että jo ihan näiden tietojen nojalla aion vaihtaa gynekologia.

Tapasin myös doulan. Gynekologin pieneen ryhmään kuuluu siis hän itse, yksi doula, lastenlääkäri sekä siihen ollaan kouluttamassa kätilöä/kätilöitä. Heillä tulee olemaan se oma oranssi synnytyssalinsa. Kaikesta tästä käytetään nimeä ”parto humanizado”. Ryhmä on myös miettinyt sitä vaihtoehtoa, että synnytys ei sujukaan hyvin ja lopulta joudutaan sektioon. Miten tilanne saataisiin naiselle vähemmän traumaattiseksi ja miten vauva saisi hieman enemmän aikaa olla äidin kanssa heti syntymänsä jälkeen. En tietenkään tiedä, miten nämä asiat toimivat oikeassa elämässä, mutta ainakin he yrittävät viedä asiaa parempaan suuntaan.

Ennen doulan tapaamista ajattelin, että mihin minä häntä oikein tarvitsen? Jos mukana on jo gynekologi, anestesiologi, kätilö ja mieheni, niin eikö siinä sitä porukkaa sitten riittävästi ole? Sitten kun sain kuulla, ettei ilokaasua ole lainkaan, kuumavesipulloja ei saa käyttää ja vauvakin voidaan kätilön toimesta viedä pois liian nopeasti, aloin tajuta, että doulan tehtävä on pitää huolta asioista, joihin en ehkä sillä hetkellä itse pysty. Hän kertoi, että hän tuo musiikkia, aromaterapiaa, hän tekee refleksiologiaa, hän voi tuoda lämpöpatjan kipuja vastaan ja pitää huolta siitä, että asiat menevät niin kuin minä tahdon. Jos esimerkiksi joutuisinkin sektioon, hän pitäisi huolen siitä, että vauva annetaan miehelleni ihokosketukseen, sillä mieheni ei varmaan siinä tilanteessa sitä itse tajuaisi pyytää (klinikan muiden gynekologien synnytyksissä lasta ei anneta isälle ihokosketukseen). Doula myös opastaa miestäni siinä, mistä kohtaa selkää tämän tulee painaa supistusten aikana jne.

Normaalisti tuleva äiti tapaa doulan useamman kerran raskausaikana, mutta koska minä vaihdoin gynekologia näin viimetipassa, olen tavannut doulan vain kerran yksin ja kerran mieheni kanssa. Mieheni piti tapaamista todella hyvänä. Gynekologi kun on aina niin kiireinen vastaanottoaikanaan, että siellä ei ehdi jutella niin paljon kuin tahtoisi. Doulan kanssa juttelimme puolitoista tuntia ja hänelle saa soittaa koska tahansa. Hän selitti kaiken juurta jaksain ja opetti minulle myös ponnistamisen salat, mitä kukaan muu ei ole tehnyt. Doula myös kertoi meille, että tässä ”humaanissa synnytyksessä” gynekologi laittaa peilin niin, että minä voin nähdä, miten vauva on syntymässä. En kyllä tiedä, pystynkö katsomaan...sen näkee sitten, miltä minusta tuntuu.

Doulan kanssa keskustelu myös muutti mieheni mielipiteitä. Tähän asti hän on sanonut, ettei missään nimessä aio leikata napanuoraa eikä missään nimessä tahdo nähdä lapsen syntyvän. Hän tahtoo olla pääni vierellä katsomatta ”sinne”. Jo keskustelun lopussa hän ilmoitti doulalle, että tahtoo leikata napanuoran. Doulaa nauratti, sillä kuulemma kaikki isät sanovat aluksi, etteivät tahdo ja sitten muuttavatkin mielensä. Tänä aamuna mieheni ällistytti minua sanomalla, että ehkä hän tahtookin ottaa lapsen vastaan, kun se syntyy! Minä sanoin, että hänen täytyy tehdä ihan niin kuin hänestä itsestä parhaalta tuntuu.

On outoa, että mieleni on muuttunut raskauden aikana näin paljon. Ennen raskautta olin lähes varma, että jos joskus tahdon lapsen, niin en tahdo tietää synnytyksestä yhtään mitään! Naps vaan, maha auki, lapsi pois, siistiksi ja minä tahdon nähdä hänet vasta kun hän on puhdas ja hajuton. Miten se mieli muuttuikin ihan kenenkään aivopesemättä minua? Alkoi tuntua tärkeältä kokea lapsen syntymä luonnollisella tavalla. Vieläkin pelkään kipua yli kaiken ja hoen sitä jatkuvasti gynekologille, mutta silti tahdon yrittää synnyttää alakautta. Tietenkin tiedän, että mitä tahansa voi tapahtua, eivätkä asiat mene aina niin kuin toivoisi. Saattaa olla, että lapsi on liian iso tai sitten tulee muita syitä, miksi sektio joudutaankin tekemään. Se, miten lapsi lopulta tulee ulos, ei ole minulle kovin merkitsevää. Kunhan ei sattuisi liikaa! Miten kaikki sitten menee, kerron teille, jos en ole liian järkyttynyt kokemastani.