Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Doña Matilda

Meillä on kaksi pitkäkarvaista chihuahuaa: melkein 12-vuotias Chiquitita sekä sen tytär 5,5-vuotias Matilda. Matilda on aika kookas. Se painaa noin 3,2 kiloa. Se on ehkä chihuistamme viisain. Se tykkää tähystää korkealta paikalta sekä ulkona kumpujen ja kasojen päältä sekä olohuoneessa sohvan selkänojan päältä. Matildasta näkee, että se AJATTELEE. Se ratkoo ongelmia. Se myös ymmärtää rikkoa talon sääntöjä silloin, kun tulee vieraita ;) 


Matilda tietää, ettei sohvalle saa hypätä, mutta kun meille tulee vieraita, se käyttää heti tilaisuuden hyväkseen ja hyppää vieraan syliin. Matilda onkin yksi sosiaalisimmista chihuistamme. Matildasta ei tullut kovin kaunis, jos vertaa rotumääritelmään. Sen pää on aika littana, kuono pitkä, selkä pitkähkö ja raajat lyhyet. En tiedä, mistä se vetäisi tuollaiset geenit, sillä se ei muistuta paljonkaan kumpaakaan vanhempaansa. Matildaa ottaakin suunnattomasti päähän, kun se ei pääse juoksemaan lyhyillä kintuillaan isojen koirien perässä niin nopeasti kuin sen tekisi mieli. Matilda on ollut todella reipas koira pennusta saakka. Sillä on hyvä luonne, eikä se ole sairastellut lainkaan.

Matilda rakastaa sitä, kun meille tulee joku käymään. Se kiehnää ihmisten kimpussa välillä liikaakin. Meidän täytyy joskus laittaa se huoneeseensa, ettei se ärsytä kyläilijöitä. Yksi Matildan lempi-ihmisistä on entinen aputyttöni. Kun hän tuli töihin, Matilda ihan itki ilosta. Kerran Matilda hävisi aputytön työpäivän jälkeen. Huusimme sitä ja etsimme joka paikasta. Sitten keksin soittaa aputytölle. Tämä oli jo ehtinyt kävellä kukkulalta alas maantielle saakka, kun huomasi, että Matilda kulki hänen perässään! Aputyttö oli ottanut Maffen syliinsä ja lähtenyt kävelemään uudestaan kukkulaa ylös!  Sitten vein aputytön autolla maantielle, ettei hänen tarvinnut kävellä kahta kertaa edestakaisin samana päivänä! Sen tempauksen jälkeen täytyikin aina pitää huoli siitä, että Matilda oli sisätiloissa, kun aputyttö lähti kotiin.
 
Matilda tykkää myös matkustelusta ja Concepcionin reissut saavat sen hyvin onnelliseksi. Concepcionissa se pääsee tapamaan veljeään Aaronia sekä kälyäni, joka on sen nykyinen lempi-ihminen (meidän lisäksi tietty!)

2 kommenttia:

  1. Sloinen Matilda...viis rotumäärityksistä...:)

    VastaaPoista
  2. PLEASE HELP ME KIITOS QUEEN MADU saattamiseksi hymyysi naamaa TAAS ..

    Nimeni on rouva Cynthia, olen Meksikosta, se on niin todellinen, kun yritin sitä ja niin totta. En voi uskoa minun elämä voi muuttua paremmaksi. En todellakaan halua käyttää tätä keskipitkällä arvostaa ihana työ kuningatar Madu on tehnyt elämässäni. Minä ja mieheni, jossa elävät onnellisina yhdessä poikamme kunnes paholainen oli tuoda naisen välillä .. Mieheni muuttui äkkiä. Hän alkoi pitää myöhään yötä ja joskus toiste hän ei edes tule kotiin 5 päivää. Yritin tietää mikä on mennyt pieleen, mutta hän aina sanoa minulle mitään. Tätä jatkui kunnes hän lopulta jätti minut ja poikamme toisen naisen .. Olen kokeillut kaikkia voisin saada hänet takaisin, kävin monia hengellisiä koteja, mutta ei voinut auttaa minua. Eräänä päivänä olin menossa läpi internetin etsimään työtä, olen nähnyt erilaisia ​​todistuksia siitä, miten hyviä nainen (Queen MADU) auttoi heitä heidän ongelmissaan. Yksi heistä sanoi, että hän auttoi häntä parantaa hänen sairautensa, muut sanoi hän auttoi häntä tuli raskaaksi 11 vuoden lapsettomuus Ja minä näin toisen, joka sanoi, että hän auttoi häntä pelasti hänen avioliittonsa ja saada hyvää työtä, hän putosi naisen sähköposti, joten päätin antaa tämän naisen tutkimus ja otin yhteyttä häntä hänen Sähköposti: queenmadu211@gmail.com
    Otin yhteyttä tämän suuren naisen ja kertoi minun ongelmia ja hän pystyi auttamaan minua tuomaan takaisin mieheni anteeksi minulle ja meidän poika, olen myös saanut hyvää työtä ja nyt lähdemme onneksi vielä enemmän kuin koskaan ennen. Ohh KIITOS QUEEN MADU käyttövinkkejä valtuudet AUTTAA maailman ihmiset ratkaista heidän ongelmansa, KIITOS huomattavan naisen. Jatkan puhua teidän hyvät tekonne maailmalle.
    Voit myös ottaa yhteyttä tämän suuren nainen tänään hänen Sähköposti: queenmadu211@gmail.com
    Queen Madu kertoi voisin myös ottaa yhteyttä häntä jokin seuraavista ongelmista:

    (1) haluavat ex takaisin.
    (2) Sinulla on aina painajaisia​​.
    (3) Jotta voidaan edistää oman toimiston
    (4) Haluatko lapsi.
    (5) Haluatko olla rikas.
    (6) haluavat pitää miehesi / vaimo olla sinun yksin ikuisesti.
    (7) tarvitsevat taloudellista apua.
    8) Haluatko olla hallita sinua avioliiton
    9) Haluatko sinä vetää puoleensa ihmisiä
    10) Lapsettomuus
    11) Tarve mies / vaimo
    12) Cure for mitään tautia.
    Ota Tämä suurenmoinen nainen tänään ja sinulla on iloinen teit .. Sähköposti: queenmadu211@gmail.com

    VastaaPoista