Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 25. elokuuta 2012

Potkukelkkailua

Näissä kuvissa mieheni on ekan kerran Suomessa reilu kymmenen vuotta sitten. Hän näki yhden mummon potkuttelevan potkukelkalla ja hän oli haltioissaan. Kävin sitten lainaamassa naapurin mummolta potkukelkkaa, jotta miehenikin pääsi vauhdin hurmaan. Hänestä potkukelkka
on aivan loistava keksintö ja vielä hienommaksi sen tekee se, että kesällä siihen voi asentaa pyörät!

Vaikka mieheni onkin tuollainen "etelänelävän" näköinen, niin kyllä hän oli lumeen tottunut jo ennen Suomeen tuloa. New Yorkissa on kunnolliset kylmät talvet ja siellä hän asui melkein parikymmentä vuotta ennen kuin me tapasimme. Myös Chilessä vuorilla on lunta.
Sitä mieheni ei kuitenkaan voinut käsittää, että suolainen vesi, eli meri, voi jäätyä niin paksusti, että sen päällä voi autollakin ajaa. Häntä pelotti kävellä jäällä.

2 kommenttia:

  1. Hauska, luminen postaus! Tulee ihan talvea jo ikävä...

    Lisäsin sinut tänne: http://leenalumi.blogspot.fi/2012/08/sisustuskirjat-leena-lumissa.html

    Pidän niin tuosta kuvasta!

    Ja nyt: Isot halit♥

    VastaaPoista
  2. Näiden risteytystä odottelemme! :-D Etelänelävän ja pohjoisenelävän.

    Voi että, tuli ikävä potkukelkkailua!!!

    VastaaPoista