Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Superodottajat, jotka eivät koskaaan valita

(sekä omien vaivojeni analysointia - sorry!)

tyynykeko josta kerron tekstissäni

Olen törmännyt netissä superodottajiin, joiden mielestä sellaiset naiset, jotka valittavat raskausvaivoista tai pelkäävät synnytystä, eivät edes ansaitse tulla äideiksi. Vahvat naiset kehuvat, miten eivät ole kertaakaan valittaneet oksennuksistaan, kivuistaan ja vaivoistaan koko raskausaikana. Nämä vahvat naiset ovat tietenkin VAIVOISTAAN HUOLIMATTA rakentaneet raskausaikanaan kaksi taloa, käyneet töissä, pyörittäneet siinä sivussa yksityisyritystä ja lentäneet omatoimisille kaukomatkoille vielä viimeisen raskauskuun aikana tehden neljänkymmenen asteen lämpötilassa 15 kilometrin lenkkejä. Tai sitten nämä naiset ovat maatalonemäntiä, jotka ovat oksentamisestaan ja lonkkavaivoistaan HUOLIMATTA kyntäneet pellon, lypsäneet joka aamu sata lehmää, hoitaneet siinä sivussa 11 lastaan sekä pyörittäneet maatilamatkailuyritystä vielä viisi minuuttia ennen synnytystä.
Minä tässä mietin, että onko tuollaisia naisia oikeasti olemassa? Tietävätkö he mistä he puhuvat? Nimittäin on olemassa oksentamista ja OKSENTAMISTA, on olemassa selkäsärkyä ja SELKÄSÄRKYÄ, on olemassa kipuja ja KIPUJA. On helppoa vähätellä vaikka toisen odottajan alkuraskauden huonovointisuutta, jos itse on oksentanut kolme kertaa, eikä ole vertailukohtaa siihen, millaista taistelua se voi toisella olla. Tai jos vaikka pärjää selkäsärkynsä kanssa sillä, että ottaa silloin tällöin paracetamolin, kun taas toinen ei oikeasti pääse kävelemään, kun selkä ei kestä. Uskon, että superodottajia on olemassa, mutta uskon myös, että he ovat päässeet oireiden ja kipujen kanssa helpommalla kuin moni muu odottaja. Jos OIKEASTI on todella kipeä tai oksentaa aamusta iltaan, en usko kenenkään saavuttavan supersuorituksia.
Minulla itselläni on ollut keskinkertainen raskaus. Tämä ei ole ollut niin helppoa, kuin etukäteen kuvittelin. Alkuraskauden ajan pääsin helpommalla kuin olin kuvitellut, pientä ja suurempaa yökötystä oli, mutta ei tarvinnut oksentaa. Myös pahoinvointi oli aivan kestettävää.
Luin netistä, kun joku nainen kirjoitti, että häneltä ei enää heru myötätuntoa ihmisille, joilla on muutaman päivän oksennustauti. Kyllä se pitää kestää, kun hän on kestänyt monen kuukauden jokapäiväisen oksentelun raskausaikanaan. Minusta ihmiset ajattelevat hyvin yksinkertaisesti. Kuvitellaan, että kaikista ihmisistä tuntuu samanlaiselle kuin itsestä; koska kerran minä kestän, niin kyllä toisenkin täytyy kestää. Mutta kun asia ei ole niin!
Itse analysoin pahoinvointiani alkuraskauden aikana ja se oli aivan erilaista kuin oksennustaudissa. Ottaisin kymmenen kertaa mieluummin alkuraskauden pahoinvoinnit kuin mahataudin tai salmonellan pahoinvoinnit! Ainakin minulla raskauspahoinvointi oli aivan erilaista kuin sairaudesta johtuva pahoinvointi. Salmonellassa ja mahataudissa huimaa, kiertää, oksettaa, yököttää, pyörryttää, ei pysty keskittymään edes lukemiseen, kun kirjaimet hyppivät riveillä – ja sitten on tehtävä peti pytyn viereen... Raskausaikana taas ainakin minä elin aivan normaalia elämää ja yökötys iski aivan yllättäen etukäteen varoitamatta. Ei tarvinnut kärvistellä pitkiä aikoja. Paha olo tuli ja meni. Hampaidenharjaus oli vähän hankalaa, mutta kun se oli ohi, yökötyskin meni ohi. Pari kertaa yökkäsin maha krampaten, mutta sitten taas helpotti. Tiedän kuitenkin ihan omista tutuistani naisia, jotka joutuvat raskausaikoinaan tiputukseen, koska kaikki, myös vesi, tulee ylös. Tiedän, että näitä naisia pelottaa tulla raskaaksi uudelleen, sillä he eivät tiedä, kestävätkö uudestaan kaikki oksentamiset ja sairaalareissut. Uskotteko, että nämä tippaletkun päässä olevat naiset valittavat aiheetta? Että heillä on ihan vain pikkaisen huono olo? Että nämä supernaiset lypsäisivät siltikin 100 lehmäänsä ja rakentaisivat kaksi taloa, jos heillä olisi tällaiset oireet?
Raskauden toinen ja kolmas kolmannes minulla on sujunut muuten hyvin, mutta käveleminen kodin ulkopuolella tuottaa hankaluuksia. Jokainen ottamani askel painaa rakkoon niin kovasti, että tunne on erittäin epämiellyttävä. Tämän voin sanoa raskauteni ylivoimaisesti ikävimmäksi vaivaksi. Se vaikuttaa normaaliin elämään, sillä ei tee mieli lähteä mihinkään. Käveleminen on tuskaa. Selkäsärynkin kanssa eläisin mieluummin. Jotkut onnelliset saavat kärsiä rakkovaivasta vasta viimeisinä viikkoina, mutta minä olen saanut elää sen kanssa puolet raskaudesta. Nyt viimeisenä kuukautena vaiva on tietenkin kohonnut uudenlaisiin sfääreihin! Aiemmin hampaita kiristäen leikin superodottajaa ja menin keskustaan bussilla, kävelin ja hoidin asioitani entiseen malliin, vaikka pahalta tuntui. Pari viikkoa sitten sille tuli stoppi. Palasin yhdeltä kaupunkireissulta kälyni luokse melkein itkien, kun alavatsaan vihloi niin kovasti. Hän kysyi, miksen soittanut häntä hakemaan. Sanoin, että tahdoin olla urhea ja pärjätä itse. Häntä huvitti. Ei minun tilassani tarvitse yrittää pärjätä yksin, jos siltä tuntuu. Siitä lähtien mieheni onkin joutunut ajamaan minut liikkeiden ovelle, jotta saan ostokseni tehtyä. Liika kävely nyt vaan tuntuu fysiologiselta mahdottomuudelta!
Uskon, että tätäkin on sellaisen vaikeaa ymmärtää, jolla on vain ollut pientä painetta rakossa silloin tällöin raskausaikana. Miten sellaista nyt muka ei voisi kestää? Minä olen saanut viimeisten kuukausien aikana nauttia kolme kertaa kävelemisestä ilman kyseistä vaivaa! Kerran tienylityksen ajan, kerran klinikalta bussipysäkille kolme minuuttia ja kerran viisitoista minuuttia täällä Peikkokukkulalla! Tuntui niin kevyelle ja sillä hetkellä taas tajusin, että odottajan, joka saa aina kävellä tällä tavalla ilman painetta, on varmasti täysin mahdotonta asettua minun housuihini (eikä varmaan edes tahtoisi kokeilla)!
Juttelin eilen kaverini kanssa puhelimessa ja kyselin häneltä, millaista hänen loppuraskautensa oli. Hän muisti ikävimpänä asiana närästyksen. Niin me koemme asiat eri tavoin! Kun minulta kysellään vointia, en edes muista mainita jokailtaista närästystä, sillä koen sen niin pieneksi asiaksi. Otan pullosta närästyslääkettä ja sillä selvä! Eli joko minun närästykseni on paljon lievempää kuin hänen tai hän ei ole ottanut siihen lääkettä, mutta ei tulisi minulle mieleenikään vähätellä sitä, miten ikävältä hänestä se on täytynyt tuntua.
Minä aloin ajatella tätä valittamisasiaa oikein kunnolla eilen, kun menin nukkumaan. Tutuistani on moni päässyt kipujen ja vaivojen kanssa helpommalla kuin minä ja kyllä täytyy sanoa, että olen ihan hiukan kateellinen. Minä olisin halunnut olla sellainen reipas terve odottaja, joka valkoinen hame liehuten juoksisi maha kauniisti pömpöttäen aurinkoisella rannalla sininen meri taustalla. Minä olen aina elänyt terveellisesti, olen suhteellisen hyväkuntoinen ilman liikuntaharrastuksiakin. Tykkään terveellisestä ruuasta. En valvo myöhään jne. Minullehan kuuluisi tulla helppo raskaus? No, ei minulla mikään vaikea raskaus olekaan ollut, vaan keskinkertainen, kuten jo mainitsin. Mutta silti! Oloni on ollut keskinmäärin vaikeampi kuin monella tutullani, enkä usko sen johtuvan siitä, että olen kovempi valittamaan tai että kestokykyni on heikompi kuin jollakin muulla. Voiko kaverini tulla sanomaan minulle, että olen hirveä valittaja, kun ruikutan selkäsärkyäni? Kun ei hänelläkään selkä särkenyt, niin miten voi minulla niin kovasti särkeä? Ja voiko superodottaja tulla sanomaan minulle, että en ansaitsisi edes saada lasta, kun valitan sellaisesta pikkujutusta kuin selkäsärystä?
Olen myös pohtinut sitä, että 50-kiloisen ja 100-kiloisen naisen vauvat ovat syntyessään suunnilleen samankokoisia. Jotkut kauhistelevat sitä, miten vatsani on iso. Tosiasiassa kun olen raskaana olevien naisten seurassa joogassa ja klinikalla, vatsani ei näytä sen isommalta kuin kenenkään muunkaan, kun vertailukohtia on vieressä. Kun taas olen yksin jossakin, pyramidini kieltämättä on aika vaikuttava. Mutta jos minun vatsani otettaisiin pois minusta ja liitettäisiin se vaikka 80-kiloisen naisen etumukseen, niin se sama vatsa ei enää näyttäisikään lainkaan isolta. Eli se, jos minusta todella tuntuu RASKAALTA, niin kai se voi johtua myös siitä, että alle 50-kiloiseen kroppaan liimataan yhtäkkiä samankokoinen uloke, kuin paljon isompaan kroppaan voitaisiin liittää! Minulla on paino noussut 15 kiloa ja koko kilomäärä on tullut keskivartaloon. Tunnen naisia, joilla paino on noussut raskausaikana viisi kiloa! Ajatelkaa, mikä ero on siinä, miten raskaalta tai kevyeltä kroppa tuntuu ja miten selkä jaksaa. Superodottaja varmaan on saanut nauttia tällaisesta pienestä painonnoususta joka ei vaikuta päivittäiseen jaksamiseen mitenkään...
Minä olen kiitollinen siitä, että raskauteni on mennnyt näin hyvin. Kaikki vaivani ovat olleet aivan kestettävissä, enkä ole koko kahdeksan kuukauden aikana ottanut kuin yhden paracetamolin! Selkääni särki tuolloin niin kovasti ja automatka oli edessä. Otin lääkkeen ihan kestääkseni automatkan ja se kannatti. Olen myös kiitollinen silloin, kun luen oireista ja vaivoista, joita muilla on, mutta minulla ei ole. Minulla ei tule mieleenkään asettaa kyseenalaiseksi näiden muiden naisten kestokykyä tai tuntemuksia. Millaisia ne netissä kirjoittelevat superodottajat ovat oikeassa elämässä? Mikseivät he ymmärrä, ettei raskaus ole kaikille samanlainen?
Minä olen nukkunut raskauden alusta saakka huonohkosti. Se alkoi jo ennen kuin tiesin olevani raskaana. Täytyy siis olla jokin hormonaalinen muutos. Huonohko nukkuminen ei kuitenkaan ole haitannut minua, sillä olen kuitenkin saanut aina nukkua riittävästi, uni vain katkeilee. Nyt kuitenkin reilun viikon ajan olen nukkunut erittäin huonosti. Vatsa on niin iso, että sitä ei enää saa hyvään asentoon. Kylkiluita jomottaa, vatsan sivuun viiltää, alaselkä särkee, vessaan pitää nousta tunnin-parin välein. Tämä alkoi heti, kun laskettuun aikaan oli enää kuukausi. Kolme yötä menivät kivuissa ja kolmantena päivänä mielialani alkoi laskea. Sanoin monta kertaa miehelleni, että tähän asti kaikki on mennyt ihan kivasti ja hyvällä mielellä, mutta nyt tuntuu pahalta. Sattuu ja väsyttää koko ajan. Minulla oli tunne, että vauva roikkuu jo haarojen välissä, paine on välillä niin suuri. Sitten keksin uuden nukkuma-asennon. Tarvitsen siihen seitsemän tyynyä. Asettelen ne keoksi niin, että nukun kyljelläni ja ylävartalo melkein puoli-istuvassa asennossa. Sainkin nukuttua ilman kipuja ja heti seuraava päivä tuntui paljon paremmalta! Siitä saakka olen nukkunut seitsemän tyynyn kanssa, välillä paremmin ja välillä huonommin.
Ei tällaistakaan säätämistä voi ymmärtää nainen, jolla ei ole ollut vaikeuksia saada hyvää asentoa. Sen tajusin eilen illalla. Minulla nimittäin ensimmäisen kerran reiluun viikkoon oli ihan hyvä olo nukkumaan mennessäni. Ei särkenyt kylkiin ja mieheni oli hieronut alaselkääni niin, ettei se sattunut lainkaan. Tajusin, ettei minun tarvitsisi asetella tänä yönä seitsemää tyynyä keoksi. Laitoin tyynyn vain mahan alle ja jalkojen väliin. Tuntui niin normaalilta! Tajusin sillä hetkellä, että jos pääsisin aina näin helpolla, en ehkä minäkään ymmärtäisi, miten hankalaa joillakin muilla voi olla. On niin vaikeaa asettua toisen kenkiin silloin, kun itse pääsee helpommalla. Toivottavasti ne superodottajatkin ymmärtäisivät sen!
Miten te Peikkokukkulan blogin lukijat? Oletko mielestäsi päässyt helpolla vai onko ollut vaikeat raskaudet? Mikä on ollut inhottavin oire? Oletko kohdannut vähättelyä? Vai kehtaatko myöntää, että olet itse päässyt niin helpolla, ettet usko muiden odottajien oireisiin, vaan uskot heidän olevan turhasta ruikuttajia?
Keskiviikkoterveisin eräs, jonka kylkiluita nuijitaan nytkin ihanasti ;)

24 kommenttia:

  1. Minut sai tänään sanattomaksi tämä blogi
    http://saya-and-baby.blogspot.fi/
    Kun tuon lukee niin ei ole itselläni mitään vaivaa mistä tekisi mieli sanoa yhtään mitään.

    t. Silence

    VastaaPoista
  2. Kysyt kokemuksia, mutta ainakin minun kohdallani asia on juuri niinkuin usein sanotaan; kaikki ikävät asiat unohtuu, kun saa lapsen syliinsä!

    Ymmärrän, että jokaiselle se oma kipu on juuri niin iso, kuin sen kokee. Vaikka toisaalta harva vaihtaisi omaansa toisen (tuntemattomaan) tuskaan.

    Tämä ei kuulosta ystävälliseltä, mutta en sano/kirjoita ilkeyttäni: Entä sitten kun sitä painoa onkin jatkuvasti, vuodesta toiseen, liian paljon...juuri niin raskas, hankala, rajoittava, hiostava olo AINA. Tai jos se selkäkipu onkin jatkuva seuralainen? Jos ei koskaan saakaan nukkua yötään rauhallisesti, mukavassa asennossa?

    Vaikka juuri nyt olo tuntuu sietämättömältä, se helpottaa aivan kohta! Hetken päästä et muista ollenkaan...

    Sitten kun tulet tähän ikään (hmmm...) muistelet haikeudella raskauden ihanuutta, jota ei enää voi kokea.

    "Nauti" siis ja koita kestää!

    VastaaPoista
  3. Minulla oli mielestäni aika helpot kaksi raskautta ja vaivat oli sellaisia (oletettavasti) normaaliin raskauteen kuuluvia. Painoa tuli myös molempien aikaan sellaiset 15kg.

    Vaivoina oli närästys (otin viimeisen Rennien synnytyssalissa), öiset suonenvedot molemmissa jaloissa yhtä aikaa, katkonainen uni, joka johtui pääasiassa vessassa ravaamisesta, selkäsärky välillä (helpotti, kun tuki itseään ylimääräisillä tyynyillä sieltä täältä - ja sitten pitikin jo mennä taas vessaan...), kesällä oli tukalan kuuma ja jos jouduin istumaan paljon, niin housut painoi mahaa ja alkoi supistella.

    Muuta ei tule nyt mieleen eli aika helpolla mentiin, en oksentanut kertaakaan. Jaksoin kävellä ja tehdä kaikkea mahdollista. Tänään mustikoita siivotessa tuli mieleen, että olin 2v sitten elokuussa marjametsässä (synnytin 1.11.) raskaana ollessa eikä se tuntunut edes pahalta. Kannoin paljon myös esikoistani, joka oli tuolloin 2-vuotias. Ja siivosin kellaria edellispäivänä, kun seuraavana aamuna puoli kuuden maissa synnytin.

    Silti olen sitä mieltä, että ei ole reilua arvostella kenenkään vaivoja tai kivun tunnetta! Jos minulla kävi onni ja kaksi raskautta meni hyvin ja vähillä vaivoilla, niin ei se sitä tarkoita, että kaikkien täytyy suoriutua samalla lailla! Enhän voi tietää selviytyisinkö yhtä hyvin, jos jonkun toisen vaivat laitettaisiin minuun.

    Voimia loppuodotukseen! Onneksi suurin osa vaivoista jää sinne synnytyssaliin ;)

    VastaaPoista
  4. Ekan raskauden liitoskivut oli suoraan sanoen helvetilliset! 50 metrin kävely oli silkkaa tuskaa, mutta olis onnekas, pahimmissa tapauksissa ei kävellä yhtään. Toka raskaus oli aika helppo, kolmas kaikkein helpoin. Neljäs oli silti se raskain. Elimistö oli jo venynyt ja vanunut ja väsynyt.
    Ja valittaa saa, ei raskaus ole sairaus, mutta ei se ole normaali tilakaan. Ja raskaus voi tehdä sairaksi. Jokainen kokee kivun ja huonon olon erilailla, eikä sitä voi kukana mitätöidä sillä ettei itse kärsinyt kivuista.
    Tsemppiä Viimeisiin päiviin!

    VastaaPoista
  5. Silence: Menin katsomaan ja BYÄÄH! No ei tosiaan ole itsellä valittamista, jos vertaa johonkin noin kamalaan. Voi pientä enkelityttöä ja toivottavasti nuoret vanhemmat saavat paljon tukea!

    Tekstini tarkoitus kuitenkin oli jutustella vain raskausvaivoista yleensä ja siitä, miten niihin suhtaudutaan. Maailmasta löytyy aina paljon kamalampia asioita kuin mitä itselle on tapahtumassa, eikä mistään voi puhua, jos aina täytyy ajatella, että jossain asiat ovat vielä huonommin...

    Pellavasydämen Mervi: Minusta ei tunnu sietämättömältä, vaan keskinkertaiselta, kuten kirjoitinkin. Mielestäni raskausvaivoista saa silti kuitenkin puhua, vaikka raskaus ei olekaan sairaus ja vaikka maailma on täynnä oikeitakin sairuksia. Tekstini tarkoitus oli puhua joidenkin naisten asenteesta, siitä, miten he eivät voi tietää, miltä toisesta tuntuu.

    On tämä saanut minut tosiaan ajattelemaan tuotakin puolta, jonka toit esiin. Puhuin miehellenikin, miten vaikeaa olisi sopeutua johonkin sairauteen, joka muuttaisi elämän rytmin yhtäkkiä näin hitaaksi, jos tietäisi, että loppuelämä olisi selkäsärkyä ja hidasta liikkumista! Nyt kuitenkin tiedän, että pian helpottaa, niin on helpompi suhtautua tilanteeseen.

    Elämässä kuitenkin pitää ottaa se vastaan, mikä tulee, sillä mitäänhän sille ei voi! Eli tsemppiä sinullekin! Seuraan blogiasi ja tiedän, mitä joudut kärsimään.

    Yritän nauttia loppuajasta :) Eihän tämä enää kauan kestä...

    VastaaPoista
  6. Olipa hauska lukea tyynyvuorestasi, mullakin oli samantyylinen vielä 4kk sitten!

    Tämä kolmas raskaus oli mulle todella RASKAS, painoa tuli sen oman 55 päälle peräti 20 kiloa ja kaikki siihen keskivartaloon... Kahdessa aikaisemmassakin raskaudessa noin puolestavälistä kommentoi joskus ihan vieraatkin että ei taida olla kauaa jäljellä! Kontrastia mulle tuo ehkä eniten se että olen tottunut puuhastelemaan ja liikkumaan aktiivisesti ja joka kerran raskauden alkaessa kaikenlainen (paitsi pakollinen) liikkuminen loppuu kun seinään. Ei vaan pysty vaikka en ole edes oksennellut vaan nauttinut pelkästään huonosta olosta väsymyksineen (ja myöhemmin tietenkin selkäsäryistä ja supisteluista...) En halua loukata ketään seuraavalla, mutta mulle on raskauksien myötä tullu selväks että en koskaan halua päästää itseäni kovin lihavaksi, moni asia muuttuu niin vaivalloiseksi!

    Vaikka raskaus ei ole sairaus niin kyllä se voi olla hyvinkin rajoittava tekijä, eikä kenenkään vaivoja VOI vähätellä vaikka ne tilapäisiä olisivatkin! Itse en voi sanoa nauttineeni raskaana olemisesta, taidan olla itseasiassa todella huono olemaan raskaana ;)
    Mutta bonuksena voin todeta että vaikka raskauteni ovat olleet todella "kuluttavia" ja lopussa tahti hidastui niin että etanatkin paineli ohi, niin olen kokenut kolme helppoa synnytystä ja saanut kolme rakasta riiviötä! ;)

    Voimia loppusuoralle!

    VastaaPoista
  7. Moi!
    mielestäni et valita ollenkaan turhasta!
    Minä luulen että niillä superäideillä on yhteistä minun kanssa se että minulla ei ole vaivoja :)

    Odotan parhaillaan kolmattatoista (13!) lasta ja täytyy sanoa että vaivoja ei juuri ole. Yhdeksännen jälkeen suonikohjuja alkoi tulemaan, mutta niin vähän ettei ne haittaa... Ei koskaan ole ollut pahoinvointia, närästystä, univaikeuksia eikä selkäkipuja, verenpainetta, ei muutakaan. Kaikki lapseni on terveenä syntyneet, synnytykset on menneet hyvin. Kylläpä näin kirjoitettuna vaikuttaa suorastaan oudolta ;)

    Mutta voi että on varmasti helppo olla niin sanottu "super" jos pääsee itse helpolla. Jos vain tyyppinäkin on sellainen joka ei osaa ajatella asioita miltään muulta kantilta kuin oman kokemuspohjansa mukaan. Minusta tuntuu että ymmärrän kuitenkin hyvinkin sellaisia joilla on vaivoja, olen nähnyt niin monenlaista..
    Ja ajattelen niin että se sattuu nyt vaan olemaan niin ettei mulla on raskauksien osalta helppoa, se ei ole minun oma ansio, eikä vaivat ole kenenkää oma syy! (niinkuin ne superäidit tuntuvat ajattelevan)

    Yhtä vähän mulla on omaa ansiota se syntyvä lapsi, vauva syntyy aina yhtä ihmeenä tähän maailmaan, sellaisena kuin juuri se ihminen on tarkoitettukin. Me saadaan olla vain ihanaa ihmettä vastaanottamassa <3
    Voimia loppuraskauteen!!!
    Sulla on muuten ihana blogi :)
    T. pitkäaikainen vakilukijasi

    VastaaPoista
  8. Huh, joo minusta ei voi kyllä myöskään vertailla noita kipuja, ihmiset kun suhtautuu ja kestää kipua niin eri tavalla. Mikä on toiselle pientä, toiselle isoa. Tärkeintä itselleni on ollut, että olen saanut raskausaikana puhua ystävilleni niin että minua on pienine huolineen kuitenkin jotenkin ymmärretty.. :) Olen saanut purkautua.

    Mun ongelmia oli erityisesti sellainen, että annoskoot oli aivan olematomia ehkä jostain 30 viikosta lähtien. Ja jos söin perus lounaan, tulin niin kipeäksi kyljestä, että mikään asento ei tuntunut muutamaan tuntiin hyältä. Olen 160 cm pitkä ja ylärajan yläpuolella kulkeva maha ei todellakaan ollut helppo kannettava. Kävin kyllä normaalisti joka paikassa ihan loppuun saakka, mutta yöt meni tosiaan minullakin tyynyjä järjestellessä, närästyskin vaivasi säännöllisesti. Ummetukseen söin ALUSTA asti lääkitystä, ja lopussa jo ihan kahta kautta :D

    Itse en kaipaa MITÄÄN raskaanaolosta, mutta vauvan vuoksi kestän sitä parhaillaan tässä toista kertaa jo :D Pahoinvointia ei ole ollut nimeksikään, ja olo on vielä todella hyvä. Toivon että tässä raskaudessa menee hieman paremmin vaikka varmasti pääsin ihan kohtuukivuttomasti kuitenkin loppuun...

    VastaaPoista
  9. Kyllä on mukava seurata blogiasi. Odotan innolla pikkaraisen syntymää, että pääsen seuraamaan teidän touhuja.
    Kaikki raskaudet ovat yksilöllisiä. Ei edes saman henkilön raskaudet aina ole keskenään samanlaisia. Itse olen synnyttänyt vuosia sitten, lapset vuosilta -80 ja -83. Toinen lapsi oli iso kokoinen 4,3kg. Lihoin 15kg mutta olen lyhyt ihminen ja lantiossani oli ongelmaa, joten lapsi ei laskeutunut lähtökuoppiinsa lainkaan. Siinä sitten kaikki raskaudenaikainen materiaali oli keskivartalossa ja sitä tuntui olevan paljon. Tuntemattomat vastaantulijat kyselivät odotinko kaksosia! Nukkuminen sujui hyvin ainoastaan vanhempieni luona vanhassa vetelässä hetekassa.
    Tunsin olevani niin täynnä, että vauvan varpaat varmaan näkyivät kun aukaisin suuni.
    Muistaakseni mitään ihmeellisiä vaivoja minulla ei ollut mutta tuoreessa muistissa on tuo täysinäinen ja tukala olo.
    Toivotan kaikkea hyvää ja onnellista loppuodotusta.

    -Tessa

    VastaaPoista
  10. Aika hassua, olen viime aikoina ajatellut samaa, eri kantilta kylläkin. Olen aiemminkin ollut raskaana,kaikki on mennyt kohtalaisesti. En edes muista olenko erityisesti valitellut oloani (todennäköisesti olen.)Edellinen raskuteni päättyi pahaan raskausmyrkytykseen, jossa oma henkeni oli vaarassa, ja vauvani kuoli. Nyt pienikin valitus toisilta raskaana olevalta pistää vihaksi (en tietenkään sano sitä ääneen), ja olen pyhästi päättänyt, etten itse aio valittaa mistään. Tiedän että tämä on oma subjektiivinen kokemukseni. Toinen asia mikä pisti silmään kirjoituksestasi, olen TÄYSIN samaa mieltä ihmettelystä, "miksi sulla on noin iso maha!" No ehkä se on iso koska olen raskaana! Ei voisi tyhmempää kysymystä olla :) Se on todella ärsyttävää, koska toisiin mammamahoihin verrattuna se maha ei ole sen isompi kuin muillakaan. Oisko se sellasta naisten välistä piilopiikittelyä, kun nainen tietää, että toinen tuntee jo muutenkin olevansa ryhävalas, niin sitä on hyvä vähän sohaista? Onnellista loppuraskautta sinulle! -silmis-

    VastaaPoista
  11. Hei,

    vaikka lapseni ovat jo kouluikäisiä, kirjoituksesi palautti minut helposti samaan kokemukseen:miksi ihmeessä toisen kokemusta niin usein vähätellään, miksi asenne on niin kielteinen, miksi asioita edes pitää laittaa johonkin järjestykseen! Omat raskauteni ovat olleet hankalia sen takia, että krooninen selkävaiva aiheutti kipuja alusta alkaen ja raskauksien välissä sain uudenkin vaikean selkävaivan, ennenaikaisten synnytysriskien takia jouduin olemaan aloillani puolet raskausajoistaja se osaltaan aiheutti paljon lisäongelmia, esim. pelkoa siitä, saankokaan lasta. Hankalinta ja vaikeinta oli kuitenkin toipua toisten äitien mitätöinnistä ja vertailuista, jopa syytöksistä, (mm.miten itse olen itseni saattanut raskaaksi joten nurisematta tuli kestää ne raskauksien vaivatkin). Samat äidit jatkoivat kielteistä puhettaan lapsen/lasten synnyttyä - meillä oli mieheni kanssa lähipiirissä kohtuuttoman paljon ymmärtämättömiä ihmisiä, emmekä esim saaneet kaksostenkaan syntyessä apua, kun itse olimme itsemme sellaiseen tilanteeseen saattaneet! Näistä vähättelyistä/mitätöinneistä ym. toipumisen aika on ollut vasta nyt myöhemmin, kun on ollut riittävästi voimia ja etäisyyttä asioihin. Näin vuosia omien raskauksien jälkeen unta, jossa olin raskaana - se raskaus oli miellyttävä, olin raskauden ajan onnellinen ja tyytyväinen - se uni oli varmasti hoitava kokemus; todellisuudessa minun ei ollut enää mahdollista saada lasta ja kokea raskautta; jos olisikin, eiväthän omat terveysongelmani olisi minnekään hävinneet, mutta selvästi haaveena oli ollut saada kokea "tavallinen" raskaus, jos nyt sellaista onkaan :)

    Olen omista kokemuksista - ja ehkä muustakin elämänkokemuksesta- johtuen erittäin allerginen besserwisser-tyypeille, jotka ovat aina valmiita tietämään paremmin, ja joiden totuus on se ainoa oikea.

    Kiitos blogistasi -joskus olen kommentoinut, usein luen ja monesti olen mielessäni kommentoinut :)

    Tuuli

    VastaaPoista
  12. Puhut asiaa!

    Itse olen saanut todella pahan mielen tällaisista tuttavien kommenteista: "Ai, et ole joutunut oksentamaan kertaakaan, kylläpä olet päässyt helpolla..." Niin, en todellakaan ole oksentanut kertaakaan, mutta olen ollut välillä todella KIPEÄ (ja ajoittain lähes liikuntakyvytön).

    Jokainen on yksilö, jokainen raskaus on yksilöllinen. Ei pitäisi vertailla, eikä todellakaan vähätella toisen tuntemuksia. Ystävälläni kuoli äiti, ja joku toinen äitinsä menettänyt oli lohduttanut ystävääni tyyliin "tiedän, miltä sinusta tuntuu". Ystäväni oli pahastunut tästä kovasti. Jokainen äitisuhde on aina erilainen. Voi luulla tietävänsä, omiin kokemuksiinsa perustuen, miltä toisesta tuntuu, mutta OIKEASTI, IHAN OIKEASTI ei voi koskaan kokea juuri sitä samaa kuin toinen, surussakin on aina sävyeroja. Mielestäni tämä pätee kaikkeen muuhunkin, myös raskaana olemiseen.

    VastaaPoista
  13. Mulla on kyllä ollut aika helpot raskaudet:) monesti ystäväni sanovat, että mun kannattaisi ryhtyä sijaisodottajaksi. Mutta kun on ollu helpot raskaudet, niin mulle kävi sitten viimeisimmän kohdalla niin, että niinkin normaali vaiva kuin TURVOTUS isolla T.llä tuntui maailmanlopulta. Sormet oli niin pinkeät, että niistä hävisi tunto. Kokonaan. Kerran poltin sormeni, kerran saksilla leikkaisin, kun ei ollut sitä tuntoa. Kun oli tottunut hyvään ja helppoon oloon, niin kyllähän valitin antaumuksella ja välittämättä siitä oliko jollain muulla helpompaa tai vaikeampaa:) ja voi miten kaikki on unohtunut vuosien varrella! Jokainen odottaja on yksilö, niin saa ja pitää olla. Palkinto on lahja <3 tsemppiä loppuraskauteen!
    Ja kiitos mahtavasta blogista:)
    Äitix5

    VastaaPoista
  14. Toinen raskauteni,josta syntyi lapsi,oli erittäin helppo. (1 ja 3 päättyivät keskenmenoon,ja 3.raskaudessa oli pahoinvointia)Toisen raskauden kanssa en kokenut mitään oireita enkä edes ollut kovin suurikaan.Pystyin liikkumaan ihan normaalisti synnytykseen asti.
    Harmi tuo,että rakkoasi painaa niin kun kävelet.Yritähän vielä kestää tuo loppuraskaus,tsemppejä!

    VastaaPoista
  15. Hei, pitkan tauon jalkeen löysin blogisi uudelleen ja ekaa kertaa on kommentoitava. Mulla on 1v. vanha tytar ja raskauskin hyvin viela muistissa. Mulla oli helppo raskaus, painoa tuli 12kg eika sen kummempia vaivoja ollut, ikavin oli kohdun painaminen munuaiseen jonka vuoksi olin seurannassa loppuraskauden aikana. Jokainen kokee raskauden eri lailla ja jokaisen kipukynnys on erilainen. En ymmarra miksi naisten taytyy tassa asiassa olla niin ilkeita toisilleen kun sita solidaarisuutta voitaisiin jakaa vahan enemmin. Aina kilpailemassa kenen synnytys oli hurjin ja sen jalkeen sitten kilpaillaan lasten suorituksilla ja aitiydella. Olen viettanyt raskausajan ja synnyttanyt Turkissa. Olin supertyytyvainen seurantaan raskausaikana ja synnytykseen joka johti lopulta sektioon. Vaikka itse olin onnellinen sain muutamilta tutuilta kommentteja etta ihan turhaan noin usein kayt laakarissa ja kyllapa tehtiin helposti sektio, ei Suomessa vaan...taman paalle sitten taistelukertomukset synnytyssalista ilman kipulaakitysta verta ja suolia jne. Hohhoijakkaa neuvon etta pysyt kaukana keskustelupalstoilta ainakin niin kauan kun lapsi tayttaa 18v. ja kuuntele itseasi. İtse olen jattanyt ihan omaan arvoonsa kommentoinnin joka tuntuu ilkealta ja vahattelylta. İhanaa vauvan odotusta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  16. Taalla myos yksi (uudehko) lukija, joka oli taysi epasuperodottaja. Useaan kertaan tiputuksessa, muuten vaan sairaalassa ja vuodelevossa, ja supistukset alkoivat kohdallani rv 18. Toihin menin silti aina silloin talloin, koska Yhdysvalloissa ei sairauspaivilta saa palkkaa ja vuokra piti kuitenkin maksaa. Jos joku olisi kehdannut tulla sanomaan, etta mikset sinakin nyt vaan lopeta tuota laiskottelua tai jotain muuta vastaavaa, olisin ehka tintannut :D vaikka olen tosi rauhallinen tyyppi, niin paha oli olo. Naytin myos aivan puolikuolleelta ja luurangolta, kun mikaan ei pysynyt sisalla, joten siksi kukaan ei varmaan sanonutkaan mitaan. Ja tahan lopuksi viela, etta ihan terve maailman ihanin lapsukainen syntyi, joskin vahan aikaisemmin.

    Sairaanhoitajani sanoi, etta voin olla ylpea, etta selvisin vaikeasta raskaudestani niin hyvin ja niin se mielestani onkin. Olen erittain ylpea pikkumiehestani, joka myos selvisi aitinsa pahoinvoinnit yms. ja keskosena syntymisen :) Joten mina kylla uskon muiden oireisiin ja ymmarran hyvin miten vaikea (tai helppo) raskaus voi olla!

    Jaksamisia sinne loppuraskauteen, ihana lopputulos odottaa! :)

    VastaaPoista
  17. Mulla ei ole omakohtaista kokemusta raskauksista mutta laitanpa silti lusikkani soppaan! :) Nimittäin sen halusin sanoa ihan yleisellä tasolla, että onhan kehon kiputila viesti, varoitussignaali. Ei ole viisastakaan yrittää painella menemään kivusta välittämättä, vaan se pitää ottaa huomioon ja yrittää toimia niin että se vähenee. Eli tältä kannalta katsottuna ne 100 lehmää pää kainalossa lypsävät supermammat saattavat ottaa vähän turhan suuria riskejäkin!
    (Mahdollisimman) hyvää loppuraskautta sinulle Mia! :)

    VastaaPoista
  18. Kikka kutonen nukkumiseen....itse 3 lasta odottaneen ja synnyttäneenä on vaikeisiin nukkuma-asentoihin ollut apuna imetystyyny ja vielä pitkä sellainen (sellainen missä on täytteenä sitä säkkituolinsisus-palluroita.)Illalla kun kävi nukkumaan kyljelleen ja laittoi tyynyn kulkemaan tuohon mahan eteen ja sitä siitä halaillen nukkui niin johan tuo tuki ihanasti mahaa!!

    VastaaPoista
  19. Minä en vaivojani valittele (olen 32 viikolla) ulkopuolisille, mutta en koe olevani superodottajakaan, saatika toisten odottajien ongelmien vähättelijä. Minulle ei vaan kuulu tapoihin jokaiselle puida alkuraskauden (itse asiassa rv 18 vkolle asti) oksentamisia tai myöhempiä liitoskipuja, jalkojen turvotteluja yms.. Onhan niitä ollut, en tiedä ovatko pahempia/helpompia kuin toisten, enkä oikeastaan välitäkään tietää.

    Oikeastaan itseä ärsyttää enemmän nämä jatkuvat jankuttajat, jotka tivaavat, olenko voinut hyvin ja miten olen voinut ja onko ollut jotain ongelmia. No paksusti voin ja se siitä. Jopa neuvolan jankuttaminen joskus ärsyttää, vaikka tiedän sen olevan heille rutiinia kysellä. Olen kai sen verran introvertti, etten jakele mieluusti dataa itsestäni ns. vieraille.

    Mahaan taputtelijat ja paidan nostelijat ovat myös ihmisryhmä, mitä en voi sietää. "Ollaankot titä niin laskaana ja tielläkö te pieni on?", ja samalla läpytellään/silitellään mahaa. Tai sitten nostetaan paitaa ja todetaan, että olethan sinä raskaana, kun minä vähän niin ajattelin....Argh! (Olen oikea hormoonihirviöodottaja:D)

    Mahan koko on asia, mikä ilmeisesti oikeuttaa muut naiset arvostelemaan raskaana olijoita, kuten tietysti meillä naisilla on muutenkin tapana arvostella ja besserwisseröidä muita. "Ei mulla, vaan ollut noilla viikoilla noin isoa mahaa tai päinvastoin onkohan kaikki sun vauvalla hyvin, kun mahasi on noin pieni...". Näitä riittää. Se sitten vaan muuttaa muotoaan nappulan synnyttyä, kun meidän Pirjopetteri osasi jo kahden kuukauden ikäisenä istua ja kävelikin jo puolivuotiaana, miten se teidän lapsi ei vielä osaa....;D

    Omasta kokemuksesta voin vain todeta, että muistan miehelleni sanoneen pönttöä haliessani, että ei kyllä meille toista lasta, kun tämä on yhtä yrjöämistä (oksensin siis kaiken päivää ja useita kertoja)ja pahoinvointia. Ihmeesti olen jo kelkkani kääntänyt ja kummasti se pahin unohtuu raskauden edetessä ja oksentelun ja pahoinvoinnin lopulta hellittäessä. Eli ehkäpä sitten joskus allekirjoitan sen, että kaikki ikävä jos ei unohdu niin ainakin haalistuu saatuani vauvan syliini.

    Kiitokset kivasta blogistasi ja nyt itsellekin niin ajankohtaisesta aiheesta.

    Terkuin Anu

    VastaaPoista
  20. Katja: Liitoskipuja minäkin vähän etukäteen pelkäsin, muttei minulla ole ollut niitä juurikaan. Ne mitä on ollut, ovat olleet tosi lieviä.

    Anonyymi: Saisinpa minäkin helpon synnytyksen! Minäkin olen ajatellut raskauden aikana, ettei ylipainon kanssa olisi helppoa elää.

    Pitkäaikainen vakilukija: Siinä olisikin tekemistä, jos kaikki 13 raskautta olisivat olleet kamalia! Onneksi olet saanut nauttia hyvistä odotusajoista!

    Mausteinen manteli: Minä olen melkein 162 cm pitkä ja mahani koko näkyy postauksen kuvassa...
    Onneksi en ole kärsinyt ummetuksesta. Luumuja olen kyllä varmuudeksi syönyt. On aina hienoa löytää oire, josta itse ei ole joutunut kärsimään ;)

    Tessa: Minullakin on sellainen olo, etä koko etumus on täynnä! Minä nukun parhaiten kovalla alustalla, mutta mahan alla sivulla täytyy nyt olla jotakin pehmeää.

    Silmis: Otan osaa menetyksesi johdosta! Tuo tuntuu olevan hyvin tavallista, että jos raskaus on päättynyt huonosti, nainen kokee, ettei saa valittaa sanallakaan vaivoistaan, jos tulee uudestaan raskaaksi.

    VastaaPoista
  21. Tuuli: onpa sinulla ikäviä kokemuksia raskauksistasi sekä myös vauva-ajasta. Miten ympärilläsi voikin olla noin nuivia ihmisiä? Minullakin on noihin selkävaivoihin vaikuttanut se, että minulla on skolioosi ja alaselän vaivat olivat jo ennen raskautta. Tietenkin ne pahenivat, kun maha alkoi kasvaa.

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Kiitos osanotosta. Tänään kävimme 20 viikon ultrassa ja kaikki näytti tällä hetkellä olevan hyvin... Tuo oli hyvä neuvo tuolla ylempänä, että älä mene keskustelupalstoille! Kirjoitat siellä mitä tahansa, niin takuulla saat p*skaa niskaan, eikä ne jututkaan niissä kovin korkealla tasolla monesti ole. -silmis-

    VastaaPoista
  24. Yli 13 vuoden avioliiton aikana en voinut synnyttää, minulla on keskenmeno, vaikka tulisin raskaaksi, kaikki lääkärit eivät voineet auttaa minua, kunnes siskoni ohjasi minut tohtori DAWNin luo, joka auttoi minua ja tulin raskaaksi ja nyt minä sinulla on kaunis tyttövauva,
    Hän auttaa myös monia ystäviäni, jotka ohjasin hänelle, tohtori DAWN on siunaus jokaiselle, joka ottaa häneen yhteyttä,
    *Jos haluat tulla raskaaksi.
    *Jos haluat lopettaa keskenmenon. *raharituaali ilman ihmisuhreja.
    *Jos haluat saada takaisin rakastajasi.
    *Jos haluat miehesi/vaimosi takaisin.
    *Jos haluat saada takaisin varastetun omaisuutesi tai rahasi.
    *Jos haluat hoitaa minkä tahansa sairauden,
    Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159

    VastaaPoista